Kalasatama – Helsingin mielenkiintoisin työssäkäyntialue?

Toimitilat

Kalasatama – Helsingin mielenkiintoisin työssäkäyntialue?

Urbaani ja trendikäs Kalasatama houkuttelee yrityksiä siirtämään toimipaikkansa tänne: erinomaisten liikenneyhteyksien ja mielenkiintoisten naapurustojen (Suvilahti, Teurastamo) läheisyyteen. Alue houkuttelee etenkin ICT- ja luovien alojen yrityksiä, jotka arvostavat alueen kulttuuri- ja ravintolatarjontaa. Kalasatamassa on konsertoinut mm. Metallica, ja nykyään alue tunnetaan myös Flow-festivaalin kotina. Kalasataman kehitys tuo alueelle tulevaisuudessa saman verran asukkaita kuin esimerkiksi Kalliossa. Mikä voisi olla trendikkäämpi alue toimitilalle!

Kalasataman kehitys

Helsingin Kalasatama kehittyy vauhdilla itäiseen kantakaupunkiin meren äärelle. Kalasatama on yksi suurimmista Helsinkiin rakennettavista uusista alueista. Entinen satama- ja teollisuusalue on jo muuttunut yli 7 000 ihmisen ja tuhansien uusien työpaikkojen kaupunginosaksi. Tämä on kuitenkin vasta alkua. Tänne kantakaupungin itäosaan rakennetaan koti kaikkiaan yli 25 000 asukkaalle sekä yli 10 000 uutta työpaikkaa.

Metroaseman ympäristöstä on jo tullut merkittävä työpaikkojen ja palveluiden alue. Kalasatama vetää puoleensa erityisesti luovien alojen toimijoita, mutta suuretkin yritykset ovat keskittäneet toimintojaan alueelle. Keskon uusi pääkonttori K-Kampus aivan kauppakeskus REDI:n kupeessa on hyvä esimerkki tästä. Alueen saavutettavuus sekä paikalliset palvelut ovat yksinkertaisesti parasta, mitä koko pääkaupunkiseudulla on tarjota.

Kulttuuria löytyy vierestä Suvilahdesta, ja Tukkutorin yhteyteen Teurastamolle on kehittynyt varsin mielenkiintoinen ruoka- ja tapahtumakeskittymä. Kalasatama erottuu edukseen aidosti elävänä kaupunginosana. Täällä lähellä on kaikki kaupunkielämään liittyvä: koti, palvelut, työ ja vapaa-aika.

Kalasataman saavutettavuus paranee entisestään

Kalasataman jo ennestään hyvää infrastruktuuria parannetaan lisää tänäkin vuonna. Sompasaaren eteläosan katu- ja rantarakentaminen jatkuu, samoin Loviseholminpuiston rakentaminen ja Vilhonvuorenkadun rakentaminen. Myös Englantilaisaukion pohjoisosaa rakennetaan vuonna 2021.

Suvilahti Event Hub – Kulttuurielämän keskus

Kalasatama tunnetaan myös Helsingin tapahtumakeskuksena. Kulttuuritapahtumien painopiste halutaan jatkossakin keskittää nimenomaan Kalasatamaan ja erityisesti Suvilahteen. Helsinki haluaa tukea omaleimaisen ja paikallisen kulttuurin syntymistä sekä tapahtumien synnyn edellytyksiä. Monien festivaalien tapahtumapaikkaa, Suvilahden aluetta, halutaan laajentaa entisestään ympärivuotiseksi kulttuuri- ja tapahtuma-alueeksi. Festivaalien lisäksi Helsingin tavoite on, että Suvilahdessa voidaan tulevaisuudessa järjestää monipuolisesti myös mm. pienempiä kulttuuritapahtumia, koko perheen tapahtumia sekä liikkumis- ja harrastetapahtumia.

Tämän mahdollistamiseksi alueelle on suunniteltu uutta tapahtumakeskusta, Suvilahti Event Hubia. Tapahtumakorttelin rakentamisen pohjaksi järjestettiin arkkitehtikilpailu, jonka voittajaksi valittiin vuoden alussa Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy:n ehdotus ”CONTIKI”.

Alueen asemakaavan laatiminen on jo käynnissä ja tarkoituksena on, että kaupunginvaltuusto päättää asemakaavasta alkuvuonna 2022. Rakentaminen käynnistyy arviolta syksyllä 2022 tai vuoden 2023 alkupuolella. Alueen muuhun kehittymiseen tämä voi vaikuttaa ainoastaan positiivisesti.

Tuo yrityksesi verkostoitumaan Kalasatamaan!

Jaa sivu

Kalasataman Horisontti

Kalasataman Horisontti

Horisontti on Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä. 26-kerroksinen Horisontti kohoaa 111 metrin korkeuteen ja sen toimistotiloista on mahtavat merinäkymät. Kulkuyhteydet autolla tai julkisilla ovat erinomaiset, ja alakerrassa sijaitsee kauppakeskuksen monipuoliset palvelut.

Tutustu kohteeseen

Haluatko kuulla Kalasataman toimitilamahdollisuuksista? Kerromme mielellämme lisää!

Ota yhteyttä

Samankaltaiset artikkelit