Arkkitehdin tavaramerkkinä suuret maisemaikkunat

Asuminen

Arkkitehdin tavaramerkkinä suuret maisemaikkunat

Arkkitehti Sampo Valjus on suunnitellut maamerkkejä niin Tampereelle kuin Ouluun.

– Miten minusta tuli arkkitehti? Oululaista Sampo Valjusta naurattaa. – Arkkitehtuuri on ollut läsnä elämässäni aina. Periaatteessa voisi kai sanoa, että kokemusta arkkitehtuurista on kuuden vuosikymmenen verran ja kiinnostus aihepiiriin tuli verenperintönä – viitaten isäänsä Seppo Valjukseen, Oulun yliopiston pitkäaikaiseen arkkitehtuurin professoriin –, mutta kyllä minua sähköinsinöörinkin työ kiinnosti aikoinaan.

Lukio-ikäisenä 1970-luvun lopussa Valjus puntaroi kahden eri alan välillä ja päätyi lopulta valitsemaan arkkitehtuurin. Jos vaakakuppi olisi kallistunut toiseen suuntaan, Valjus olisi saattanut päästä osaksi hieman myöhemmin nousuun lähtenyttä kännykkäteollisuutta. Arkkitehtuuri veti kuitenkin pidemmän korren. Eikä Valjus ole valintaansa katunut.

– Kyllä pidän edelleen tärkeänä sitä, mikä aikoinaankin painoi alan valinnassa. Siinä, missä sähköinsinöörin työ on enemmän pienten yksityiskohtien kanssa näpertelyä, arkkitehti pääsee kosketuksiin ihmisten ja heidän arkensa kanssa. – Se, että pääsen suunnittelemaan rakennuksia ja tiloja ihmisten käyttöön ja kodeiksi, on tässä työssä antoisinta.

Aika ajoin Valjus kertoo törmäävänsä kaupungilla ihmisiin, jotka asuvat hänen suunnittelemassaan rakennuksessa. Kohtaamisiin liittyykin monia mukavia tarinoita.

– Jonkin aikaa sitten törmäsin hississä erääseen pariskuntaan ja he tunnistivat minut jostain. Pariskunta oli vastikään muuttanut suunnittelemaani Satamarannan Mastoon Oulun Toppilansalmeen. Ajattelin ensin, että nyt tulee kriittistä palautetta joistakin suunnitteluratkaisuista. Mutta mitä vielä. Pariskunta hymyssä suin kertoi iloitsevansa uudesta kodistaan päivittäin ja eivät voisi olla tyytyväisempiä. Nämä ovat niitä parhaita hetkiä, Valjus toteaa.

Arkkitehti Sampo Valjus
Arkkitehti Sampo Valjus.

Maamerkeissä näkyy Valjuksen kädenjälki

Mieleenpainuvien kohtaamisten lisäksi vuosien varrella jotkin kohteet ovat varmasti myös jääneet erityisesti Valjuksen mieleen? – Isääni lainatakseni voisi leikkimielisesti todeta, että merkittävin kohde on aina se seuraava. Mutta toki uran varrelle on mahtunut monia kiinnostavia rakennuksia eri puolella Suomea, joiden suunnittelussa on ollut ilo olla mukana.

Esimerkiksi Tampereelle vuonna 2014 valmistunut SRV:n rakentama ja Valjuksen suunnittelema 25-kerroksinen Torni-hotelli oli kaikkiaan yhdeksän vuoden projekti. Tornin suunnittelussa onnistuttiin yli odotusten ja valmistuttuaan itse hotellista tuli matkailukohde ja tamperelaisten olohuone.

– Olikin mahtava nähdä, kuinka ihmiset ottivat rakennuksen omakseen. Aika monta tuhatta kuvaa hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitsevasta SkyBarista ja sen näkymistä ihmiset ovat sosiaaliseen mediaan jakaneet, Valjus kertoo.

Korkeita rakennuksia Valjus on suunnitellut myös Ouluun. Eri puolille kaupunkia, joenrantaan ovat nousseet muun muassa 16- kerroksiset maamerkit Oulunjoen Siltavahti ja Toppilansalmen Kraana-kortteliin vuonna 2017 valmistunut aiemminkin mainittu Satamarannan Masto.

– Toppilansalmi on alueena hirmu hieno, meren äärellä, vanhan sataman molemmin puolin. On ollut mieluisa työ suunnitella kokonaan uutta asuinaluetta paikkaan, jossa luonto on lähellä, samoin kaupungin keskusta, Valjus toteaa.

Toppilansalmen rannan kohteissa maisema tulee sisälle asuntoihin

Maston naapuriin samaan suojaisaan pihapiiriin on rakenteilla niin ikään Valjuksen suunnittelema 4-kerroksinen Satamarannan Jahti.  Valjuksen työn ja Kraana-korttelin viimeistelee Satamarannan Maininki, joka on ennakkomarkkinoinnissa.

– Toppilansalmen rantaan suunnittelemissani kohteissa on haluttu tuoda upeat maisemat sisälle asuntoihin. Se onnistuu isoilla ikkunapinnoilla, jotka alkavat osin lattianrajasta. Suuret ikkunapinta-alat ovat oikeastaan tavaramerkkini. Ympäröivä luonto on tärkeä ottaa suunnittelussa huomioon ja mikäs sen parempaa kuin se, että maisema alkaa omassa kodissa ihan jalkojen juuresta, Valjus toteaa.

Luonnonläheisyyden lisäksi Toppilansalmessa ulkoilureitit harrastusmahdollisuuksineen ja palveluineen takaavat rentouttavaa asumista parhaimmillaan. Toppilansalmen palveluihin kuuluvat muun muassa päiväkoti, supermarket, kampaamo ja ruokaravintoloita. Kävelymatkan päästä löytyvät puolestaan Oulun keskustan sekä Tuiran ja Hietasaaren palvelut.

– Ja kivenheiton päässä sijaitsee myös Pohjois-Euroopan hienoimmaksikin tituleerattu uimaranta, Valjus vinkkaa naurahtaen.

Jaa sivu

Ota yhteyttä

Hannaleena Tervaoja

Hannaleena Tervaoja

Myyntipäällikkö

Kauppurienkatu 10, 3. krs, 90100 Oulu

hannaleena.tervaoja@srv.fi040 536 38 17
Ota yhteyttä

Samankaltaiset artikkelit