Muuttomatka ei ollut pitkä, sillä Magnum ICC Finlandin edellinen toimisto sijaitsi vain parin sadan metrin päässä uudesta. Kalasataman alueen palvelut ja kulkuyhteydet oli jo havaittu toimivaksi, ja alueelle on keskittynyt paljon muitakin elintarvikealan yrityksiä.
Ennen uuden toimitilan valintaa työntekijöistä koottiin suunnitteluryhmä. Kaikki saivat äänensä kuuluviin ja pääsivät kertomaan toiveistaan hyvissä ajoin.
”Muun muassa monipuoliset lounaspaikat olivat ihmisille tärkeitä. Lisäksi me kaikki toivoimme rentoa oleskelutilaa, jossa voi tehdä töitä tai viettää taukoa. Emme halunneet pelkkiä neukkareita”, kertoo toimitusjohtaja Anniina Jokinen.
Magnum hyödyntää aktiivisesti myös Horisontin Huipun kokouskeskuksen vuokratiloja 25. kerroksessa. Sieltä näköala on vieläkin huikaisevampi.


Koska henkilöstö työskentelee paljon myös etänä, tilasta ei haluttu liian suurta. Toimistolla on kahden neuvotteluhuoneen ja työpisteiden keskellä iso olohuone sohvineen ja hyvin varusteltu, yrityksen oman väripaletin mukaan suunniteltu avokeittiö.
Lattiatilaa tarvittiin jäätelöaltaille, joita on sijoiteltu eri puolille toimistoa. SRV huomioi toimiston tilasuunnitelmassa myös muuttajan toiveen isosta keittiösaarekkeesta.
”Järjestämme paljon jäätelömaistatuksia, joten tarvitsemme niille sopivan paikan. Tämä ei ole ehkä ihan tyypillisin tarve toimitilan vuokraajalle, mutta SRV kuuli meitä ja lopputulos toimii käytössä mainiosti”, Jokinen kertoo.



Koko 30 hengen porukka kokoontuu toimistolle kaksi kertaa kuussa, mutta viihtyisä toimisto houkuttelee ihmisiä sinne muutenkin.
Tupakeittiö ja oleskelualue keskellä toimistoa on lisännyt yhteisöllisyyttä ja tiimien välistä kommunikaatiota. Sohville tai ikkunan eteen istahdetaan mielellään tauolle tai pitämään kahden hengen spontaania palaveria.
The Magnum Ice Cream Companyn kulttuuri on rento ja leikkisä. Sitä haluttiin ilmentää kalustevalinnoilla, joissa on pyöreyttä, pehmeyttä ja punaisen sävyjä. Rauhallinen äänimaailma on varmistettu matoilla, akustiikkasermeillä ja viherkasveilla.
”Tänne on kiva kutsua vieraita jätskille ja katsomaan maisemia. Iloinen tunnelma ja oman brändin ilmentäminen oli meille todella tärkeä asia”, sanoo Jokinen.
Suomalaiset ovat tunnetusti jäätelökansaa. Keskimääräinen kuluttaja syö peräti 14 litraa jäätelöä vuodessa. Mutta kun herkkua on jokaisena työpäivänä käden ulottuvilla, maistuuko se enää?
”Kyllä minä sitä edelleen syön tosi mielelläni”, Jokinen hymyilee.
KUVAT: Janne Hirvonen
