Etran logistiikkakeskus

Erinomainen sijainti ja työvoiman saatavuus houkuttelivat Etran MORE-yritysalueelle

MORE-yritysalue Hämeenlinnan kupeessa on osoittanut toimivaksi alueeksi teknisen kaupan erikoisliike Etralle. Logistiikkakeskusta on laajennettu jo kahteen kertaan.

Etran logistiikkakeskus kolmostien varrella on ollut näkyvä maamerkki Hämeenlinnan lähistöllä jo pitkään. Tekniseen tukkukauppaan erikoistunut Etra on osa Etola-konsernia.

– Tonttia etsittiin näkyvältä paikalta, ja halusimme sijoittua joko kolmostien tai nelostien varteen. Hämeenlinnan kaupungin kanssa asiat etenivät sujuvasti ja logistiikkakeskus otettiin käyttöön vuonna 2011, kertoo Etran logistiikkajohtaja Pekka Pöntiö.

Alueen sijainti on osoittautunut erinomaiseksi. Yhteydet Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun, Lahteen ja Jyväskylään ovat sujuvat, ja alue toimii logistisena solmukohtana koko Etelä-Suomen teollisuudelle.

– Hämeenlinna on logistisesti keskeinen paikka. Täältä on helppo tavoittaa suuri osa Suomen teollisuudesta ja asiakaskunnasta, Pöntiö toteaa.

Etran logistiikkakeskus
Etran logistiikkakeskus on näkyvä maamerkki kolmostien varrella.

Osaajat löytyvät läheltä – kasvun edellytykset kunnossa

Pöntiö kertoo, että Etran logistiikkakeskusta on laajennettu jo kahdesti yhtiön kasvun vauhdittamana. Ensimmäisen kerran kokonaislaajuudeltaan 20 000 neliön rakennusta kasvatettiin vuonna 2017 yritysfuusion jälkeen, ja toinen 10 000 neliön laajennus valmistui vuoden 2024 lopussa.

– Olemme laajentaneet toimintaamme Ruotsiin ja Viroon, ja toimituksia hoidetaan myös näihin maihin täältä käsin, Pöntiö valottaa viimeisimmän laajennuksen syitä.

Pöntiön mukaan osaavan henkilöstön saatavuus on ollut yksi tekijä yrityksen laajentumisen taustalla. Hämeenlinnan seudulla on ollut tarjolla ammattilaisia monenlaisin tehtäviin.

– Meille on tärkeää, että saamme osaavia tekijöitä. Varastotyöntekijät, tiiminvetäjät ja toimihenkilöt muodostavat valtaosan henkilöstöstä, ja heidän osaamisensa on ollut keskeistä liiketoiminnan kasvussa.

Pöntiö kiittelee myös yhteistyötä kaupungin kanssa. Rakennusluvat ja muut hankkeisiin liittyvät asiat ovat hoituneet jouhevasti.

Etran logistiikkajohtaja Pekka Pöntiö
Pekka Pöntiön mukaan Hämeenlinna sijaitsee logistisesti erinomaisella paikalla, mikä mahdollistaa tehokkaan yhteyden Suomen teollisuuskeskittymiin ja asiakaskuntaan.

MORE-yritysalue kasvaa uuden moottoritieliittymän viereen

Tulevina vuosina Etra on saamassa uusia naapureita. Lähes sadan yrityksen MORE-yritysalue laajenee uuden kolmostien eli E12-tien liittymän viereen. Liittymän on tarkoitus valmistua vuoden 2026 lopulla.

SRV suunnittelee toteuttavansa liittymäalueen yhteyteen 10–12 puurakenteista teollisuuskiinteistöä tuotannon, varastoinnin ja logistiikan tarpeisiin. Tilojen kokonaislaajuus on yhteensä 120 000 neliömetriä, ja ne on mahdollista toteuttaa joustavasti erikokoisina tilaratkaisuina. Yksi tila voidaan jakaa myös usean yrityksen kesken. Lopullinen toteutus suunnitellaan yhdessä tulevien käyttäjien kanssa.

Tässä mittakaavassa puurakentamista teollisuuden tarpeisiin ei ole aiemmin toteutettu missään muualla Suomessa.

– Puun hiilijalanjälki on jopa 60 prosenttia pienempi kuin betonilla, ja se on täysin uusiutuva sekä kierrätettävä materiaali. Innovatiivisten ratkaisujen avulla yrityksellä on mahdollisuus vastata tehokkaasti kiristyviin vastuullisuusvaatimuksiin, kertoo yksikönjohtaja Jarkko Salmenoja SRV:ltä.

Suunnitteilla olevat kiinteistöt MORE-yritysalueella
MORE-yritysalue laajenee tulevaisuudessa uuden moottoritieliittymän varteen. Alueelle on suunnitteilla 10–12 puurakenteista teollisuuskiinteistöä tuotannon, varastoinnin ja logistiikan tarpeisiin.

Energialtaan pääosin omavarainen teollisuuskeskittymä

Lisäksi liittymäalueen teollisuuskeskittymään on suunnitelmissa rakentaa pääosin omavarainen energiaekosysteemi.

Mallissa alueella toimivat kiinteistöosakeyhtiöt perustavat yhteisen energiayhtiön, joka mahdollistaa energian tuottamisen, kierrättämisen ja varastoinnin kiinteistöjen välillä. Järjestelmän avulla kiinteistön energiakustannukset saattavat laskea jopa 30–40 prosenttia.

– Tämä vähentää merkittävästi päästöjä ja tuo tuntuvia säästöjä ylläpitokuluihin, Salmenoja kiteyttää.

Modernit vastuulliset rakennukset yhdessä alueelle suunniteltujen omavaraisten energiaratkaisujen kanssa tekevät kohteesta aivan erityisen.

– Elinkaariviisaat ratkaisut, loistava sijainti valtateiden äärellä ja uusi liittymä takaavat sen, että tilat sopivat erinomaisesti vastuullisten tuotanto-, varastointi- ja logistiikkapalvelujen tuottamiseen, Salmenoja korostaa.

TEKSTI: Aku Karjalainen KUVAT: Etra ja SRV

More-yritysalueen lähikuva etelän suuntaan

Kestävää kilpailuetua puurakenteista ja energiasta

Hämeenlinnan uuden moottoritieliittymän viereen rakentuu täysin uudenlaiset puitteet tuotantoon, varastointiin, tukkutoimintoihin ja logistiikkapalvelujen tuottamiseen. More-yritysalueelle nouseviin tiloihin etsitään nyt vuokralaisia.

Tutustu uusiin toimitiloihin

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

More-yritysalueen lähikuva pohjoisen suuntaan

Puurakenteinen ja energiaomavarainen teollisuuskeskittymä suunnitteilla MORE-yritysalueelle – tällaista ei ole ennen nähty

Lähes sadan yrityksen MORE-yritysalue Hämeenlinnassa laajenee uuden moottoritieliittymän viereen. SRV suunnittelee toteuttavansa alueelle teollisuuskeskittymän, jollaista ei ole aiemmin nähty Suomessa.