Inkeroisten monitoimitalon työmaalla järjestettiin turvallisuuspäivä yläkoululaisille
Inkeroisten monitoimitalo rakentuu Kouvolassa. Työmaan ollessa käynnissä, on otollista tutustua ajankohtaisiin turvallisuuskäytäntöihin. Monen nuoren koulumatka kulkee aivan työmaan läheisyydessä ja työmaaliikennettä alueella on arkisin päivittäin. Yhteistyössä Inkeroisten yläkoulun kanssa SRV:n ja rakennuttajan työmaahenkilöstö sekä paikallinen VPK päättivät järjestää työmaalla turvallisuuspäivän.

Yläkoulun kaikki kymmenen koululuokkaa opettajineen pääsivät osallistumaan turvallisuuspäivän rasteille, joilla tutustuttiin muun muassa rakennustyömaan turvallisuustoimiin, -varusteisiin ja mahdollisiin vaaroihin SRV:n työmaapäällikkö Juho Riisiön johdolla. Myös koulumatkan turvalliseen kulkemiseen kiinnitettiin huomiota, sillä erityisesti hämärään vuodenaikaan työmaaliikenteen havainnointi on haastavaa. VPK:n paikalle ajamasta paloautosta osallistujat pääsivät havainnoimaan, kuinka huono näkyvyys suuresta ajoneuvosta on ulos.

Ensiapurastilla pääsi harjoittelemaan ensihoidon antamista tapaturman sattuessa. Rakennustyömaalla kun ollaan, esittelyssä oli myös erilaiset työnkuvaan ja ammatinvalintaan liittyvät teemat sekä tietoisku Inkeroisten työmaasta ja siihen rakentuvasta monitoimitalosta.

Oppilaat toteuttivat kuvaamataidon tunnilla aiemmin myös turvallisuusaiheisia teoksia, jotka tullaan sijoittamaan näkösälle työmaa-aitaan. Teokset on tehty kennolevylle tussein ja spray-maalein.




Turvallisuuspäivänä havainnollistetaan ja konkretisoidaan turvallisuusasioita nuorille, ja opetetaan havainnoimaan ympäristöä sekä toimintaa turvallisuuden varmistamisen näkökulmasta. Jokaisen ohikulkijan ja työntekijän turvallisuus on työmaalle ensiarvoisen tärkeää.
Ohjeita turvalliseen liikkumiseen työmaan lähistöllä
- Työmaa-aitojen välittömässä läheisyydessä oleskelua tulisi välttää. Portin eteen ei saa jäädä seisomaan.
- Työmaan alueella ja sen välittömässä läheisyydessä liikkuu isoja koneita, joista näkyvyys ulos on huono. Muistathan havainnoida ympäristöä liikkuessasi.
- Työmaa-alueelle ei saa mennä ilman lupaa. Työmaa on vaarallinen paikka ilman suojavarusteita ja riittävää kokemusta.
- Käytäthän heijastinta tai heijastavia asusteita kulkiessasi työmaan lähellä hämärän aikaan.
- Kaikkien on hyvä huomioida työmaan toiminnot esim. nostot ja liikenteen ohjaus.
Inkeroisten monitoimitalon hanke
Kouvolan Inkeroisiin rakentuu parhaillaan uusi monitoimitalo, johon toteutetaan tilat varhaiskasvatukselle, esikoululle, peruskoululle ja nuorisotoimelle sekä kirjasto ja liikuntahalli. Työmaa käynnistyi kesällä 2023 ja rakennuksen on määrä valmistua kesällä 2025. SRV toimii hankkeen pääurakoitsijana, rakennuttajana Kouvolan kaupungin tilapalvelut ja suunnittelijana AFKS Arkkitehdit.
Jutun kuvat: Kouvolan kaupunki & SRV
