Työmaa

SRV mukaan rakentamisen muovit green deal -sopimukseen

Sopimus tukee kiertotaloutta rakentamisessa käytettyjen muovien osalta.

SRV on sitoutunut alkuvuonna 2024 vapaaehtoiseen rakentamisen muovit green deal -sopimukseen, joka tukee kiertotaloutta rakentamisessa käytettyjen muovien osalta. Yhtiö järjestää jatkossa uusissa hankkeissaan erilliskeräyksen rakentamisessa syntyville kalvomuoveille.

Erilliskeräys parantaa uusikäyttö- ja kierrätysmahdollisuuksia

Yksi merkittävimmistä rakennustoiminnan vaikutuksista on jätteiden muodostuminen. SRV:llä on panostettu jätteiden lajitteluun ja niiden vähentämiseen yhtiön työmailla jo pitkään. Jätteet lajitellaan mahdollisimman pitkälle eri jätejakeisiin ja kalvomuovien erilliskeräys on jo nyt käytäntönä useissa hankkeissa.

”Materiaalien syntypaikkalajittelu parantaa erityisesti uusiokäyttö- ja kierrätysmahdollisuuksia, koska potentiaalinen raaka-aine on puhtaampaa ja valmista hyödynnettäväksi. Jokaisella SRV:n työmaalla tehdään jätehuoltosuunnitelma yhteistyössä jätehuoltourakoitsijan kanssa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa”, sanoo SRV:n vastuullisuus- ja HSEQ-päällikkö Johanna Arola

Kaikki SRV:n projektit ovat syntypaikkalajitteluasteen tavoitteiden piirissä. Lajittelu suunnitellaan huomioiden työmaan mahdollisuudet, esimerkiksi ahtailla tonteilla eri jätejakeet pystytään lajittelemaan huomioimalla jäteastioiden oikeat mitoitukset.

Lue lisää SRV:n rakentamisen muovit green deal -sitoumuksesta.

Perhe keittiössä

Suunnannäyttäjät haluavat pintamateriaaleilta luonnetta ja kestävyyttä

Uudiskohteiden koteihin toivotaan nyt valkoisen lisäksi väriä. Tammen sävyt ovat leviämässä keittiöistä myös kylpyhuoneiden kalusteisiin. Tämä selviää tuoreista Suunnannäyttäjät-paneelin kyselyistä.

Asuntojen-pohjaratkaisut-pääkuva

Suunnannäyttäjät haluavat asuntoihin runsaasti säilytystilaa

Tällä hetkellä kerrostaloasuntoon halutaan etenkin parveke ja oma vaatehuone. Myös erillinen keittiö kasvattaa suosiotaan, selviää tuoreesta Suunnannäyttäjät-paneelin kyselystä.

Asuintalot Wood City

Suunnannäyttäjät haluavat suosia pitkäikäisiä ja kierrätettäviä rakennusmateriaaleja

Ekologisuuden merkitys korostuu yhä useammin asunnonostajan valinnoissa. Rakennusmateriaalien on nyt oltava vastuullisesti tuotettuja, helposti kierrätettäviä ja pitkäikäisiä, selviää tuoreesta Suunnannäyttäjät-paneelimme kyselystä.