Kohteen tiedot
Loistossa Kalasataman arki avautuu korkealta. SRV rakensi REDIn yhteyteen 32-kerroksisen asuintornin, jossa kodin jatkeena ovat yhteiset oleskelutilat, kattoterassi ja palvelut yhden hissimatkan päässä.
SRV rakensi Helsingin Kalasatamaan asuintorni Loiston, joka valmistui aikataulussa vuonna 2021. Aina 124 metrin korkeuteen kurkottava Loisto tarjoaa uudenlaisen tavan asua, sillä sen kattavat palvelut ja yhteistilat ovat vain yhden hissimatkan päässä.
Loiston rakentaminen alkoi kauppakeskus REDI:n toteutuksen yhteydessä, ja se valmistui toisena kauppakeskuksen yhteyteen rakentuvasta kahdeksan tornin kokonaisuudesta. Näistä valmiina ovat Majakka, Visio, Lumo One sekä toimistotorni Horisontti.
“Korkea rakentaminen on kestävää kaupunkikehitystä, kun tontit hyödynnetään tehokkaasti tiiviissä kaupunkiympäristössä ylöspäin rakentaen ja hyvien julkisten liikenneyhteyksien lähelle”, kertoo SRV:n asuntoliiketoiminnan johtaja Jorma Seppä.
Kohti korkeuksia
Korkea rakentaminen vaati erityisosaamista ja -ratkaisuja. Loisto ankkuroitiin syvälle peruskallioon, jolloin kallion massa toimii tornitalon vastapainona. Kallioon porattiin noin 20 metriä syvät reiät, joihin tornitalojen kulmissa sijaitsevat ankkurit on pujotettu.
Loisto rakennettiin paikallavalumenetelmällä. Valussa käytettiin kiipeävää muottia, joka nostettiin ylöspäin joko nosturin tai hydraulisen tunkin avulla.
Loiston työmaalla oli myös ensimmäistä kertaa Suomessa käytettävä Koneen Jumplift-hissi. Se seurasi rakennuksen kohoamista ylöspäin hissin konehuonetta nostaen, jolloin rakentajien käytössä oli nopea ja turvallinen hissi koko rakentamisen ajan. JumpLiftin avulla esimerkiksi rakennuksen julkisivu voitiin rakentaa aikaisemmin umpeen.

Todelliset maisemakodit
Suositun Kalasataman asuinalueen itäkärkeen sijoittuvasta Loistosta maisemat ovat henkeäsalpaavan upeat. Näköala aukeaa niin merelle kuin keskustan suuntaankin.
Loistossa on 32 kerrosta ja 249 asuntoa. Asuntojen koot vaihtelevat 38 neliöstä reiluun 131 neliöön. Isot ikkunat tuovat valoa sisään, ja asunnoissa on myös monikäyttöinen viherhuone parvekkeen sijaan.
Lisäksi elämyksellistä asumista tarjoavat Kalasataman kattojen yllä sijaitsevat asukkaiden yhteiset oleskelutilat.

Palvelut lähellä
Luksusta Loistossa asumiseen tuovat monipuoliset yhteistilat: saatavilla on iso juhlatila, saunaosasto kylpyammeella ja porealtaalla, useita pienempiä saunaosastoja sekä suuri ulkoterassi ja upeilla maisemilla varustettu kesäkeittiö.
Loistosta löytyy myös kuntosali, varattavaa etätyötilaa sekä vierashuoneisto. Tornitalon alapuolella, yhden hissimatkan päässä, sijaitsee kauppakeskus REDI palveluineen. Samasta paikasta löytyy myös metroasema, mikä tekee liikkumisesta vaivatonta.
"Kattava palvelukokonaisuus vapauttaa asukkaiden aikaa arjen rutiineista itselle mieluisaan tekemiseen. Asukastutkimuksen mukaan monipuoliset palvelut ja toimivat yhteistilat ovat arvokas lisä asumiseen”, kertoo kehityspäällikkö Lotta Toivonen.


Kun rakennat, rakenna viisaasti
SRV auttaa sinua viemään hankkeesi ajatuksesta toteutukseen. Asiakasta kuuntelemalla rakennamme tiloja, joissa toimivuus, kustannukset ja vastuullisuus ovat tasapainossa rakennuksen koko elinkaaren ajan.
