Työmaan numero: 2776 ja 2782
Tietotie 2a
02150 Espoo
SRV rakentaa Aalto-yliopiston uuden kampusrakennuksen (”Väre”), Kauppakorkeakoulun tilat sekä Metrokeskuksen liiketilat Espoon Otaniemeen. Hanke toteutetaan allianssihankkeena SRV:n ja Aalto-yliopistokiinteistöjen voimin.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun (ARTS) käyttöön rakennetaan monikäyttöisiä opetus- ja työtiloja ja rakennukseen tulee kaikkiaan neljä kerrosta, yhteensä 33 000 neliömetriä. Kauppakorkeakoululle rakennetaan puolestaan tiloja lähes 9 500 neliömetriä. Aalto-yliopiston uuden kampusrakennuksen on suunnitellut Verstas Arkkitehdit Oy.
Metrokeskukseen rakennetaan tilat päivittäistavarakaupalle, erikoisliikkeille ja ravintoloille. Tiloille tavoitellaan kunnianhimoista A-energialuokkaa hyödyntämällä sekä geo- että aurinkoenergiaa.
Aalto-yliopiston uuden kampusrakennuksen lisäksi työmaan välittömässä läheisyydessä tehdään myös Raide-Jokerin väylänrakennustöitä. Raiden-Jokeriin liittyvistä rakennustöistä kerrotaan myös tarkemmin viikkotiedotteessa.
Rakennustyöt käynnistyivät helmikuussa 2016 ja tilat valmistuvat vaiheittain vuonna 2018.. Ensimmäiseksi valmistuivat Taiteiden ja suunnittelun korkeankoulun tilat (30.4.2018) ja seuraavaksi Metrokeskuksen liiketilat (30.6.2018). Kauppakorkeakoulun tilat valmistuvat puolestaan loppuvuodesta 2018.
Metrokeskuksen avajaisia vietetään syyskuussa 2018.
arkisin: klo 5.00–21.00
lauantaisin: 6.00–18.00
Pahoittelemme töiden käynnistämisestä, kulkureittien muutoksista sekä rakentamistöistä aiheutuvia häiriöitä. Pyrimme pitämään lähistön asukkaiden ja toimijoiden haitat mahdollisimman pieninä ja samalla rakentamaan samalla rakentamaan toimivan ja moneen käyttötarkoitukseen muuntautuvan kampusrakennuksen sekä Metrokeskuksen.
Rakentamisen aikana joudutaan turvautumaan poikkeusjärjestelyihin, kuten kulkureittien muutoksiin. Poikkeusjärjestelyjen tarkoitus on taata sujuva toiminta ja turvallinen liikkuminen Otaniemen kampusalueella. Alla olevaan kuvaan merkitty kulkureitit työmaan ympäristössä.
Ajankohtaista
Lue Aalto-Yliopiston kampuksen ja metrokeskuksen työmaan tuoreimmat uutiset.
Metrokeskuksen aukio.
© Verstas Arkkitehdit Oy
Uusi kampusrakennus lännestä.
© Verstas Arkkitehdit Oy
Uuden metrokeskuksen ravintolatiloja.
© Verstas Arkkitehdit Oy
Uusi kampusrakennus idästä.
© Verstas Arkkitehdit Oy
Yhteystiedot