Valoisa huoneisto eteisestä kuvattuna

Kuinka sisustaa uusi koti? Nappaa 4 x vinkkiä asunnon sisustamiseen

Viihtyisällä kodilla on suuri merkitys arjen hyvinvointiin, sillä koti on paras paikka rentoutumiseen kiireisen arjen keskellä.

Nappaa vinkit, jotka sopivat oivallisesti myös uudisasunnon ostajalle.

Uuden kodin sisustussuunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, jotta lopputuloksesta saadaan toimiva kokonaisuus. Sisustusratkaisut vaikuttavat paljon kodin viihtyvyyteen ja toimivuuteen. Uudiskohteen etuna on usein se, että kun ostopäätöksen tekee tarpeeksi ajoissa, niin voit saada mahdollisuuden vaikuttaa esimerkiksi pintoihin sekä materiaalivalintoihin.

Seuraavaksi annamme neljä vinkkiä, miten uutta kotia voi lähteä sisustamaan. 

1. Tarkastele pohjapiirrosta 

Asunnon pohjapiirros on mainio työkalu uuden kodin sisustuksen suunnittelussa. Sisustusta ei kannata aloittaa miettimällä pelkkiä tarvittavia huonekaluja, vaan helpointa on aloittaa pohjapiirroksen tarkastelulla. Pohjapiirroksesta kannattaa huomioida ainakin kulkureitit, huoneiden muodot ja koot, ilmansuunnat, ikkunat ja valon suunta, parveke tai terassi sekä näkymät ulos. Pohjapiirrosta on lähtökohtaisesti hankala muuttaa, joten asunnon pohjaratkaisu määrittelee pitkälti kodin sisustusta. 

Valoisa asunto, jossa on sohva ja sohvaöytä

Mittaa nykyiset huonekalut ja pohjapiirroksesta huoneiden koot ja sijoittele huonekalut eri paikkoihin. Tällä tavoin näet, sopivatko ne uuteen kotiin. Esimerkiksi suuria huonekaluja ei kannata sijoittaa kulkureiteille tai liian pieniin tiloihin. 

Lisävinkki! 

Uudiskohteessa voit lisäksi päästä vaikuttamaan sisustus- ja tilaratkaisuihin, kuten pintamateriaaleihin ja -väreihin, valaistukseen, kodinkoneisiin tai ei kantavien seinien paikkoihin, jos olet tehnyt kaupat hyvissä ajoin. Uudiskohteen sisustuksen suunnittelussa voit hyödyntää myös rakennuttajan havainnekuvia ja valmiita sisustuskonsepteja, joiden avulla uuden kodin sisustaminen on tehty helpoksi. Meillä SRV:llä olemme valinneet jokaiseen kohteeseen ammattilaisen suunnittelemia valmiita sisustusvaihtoehtoja.

Keittiö, jossa puiset vaaleat ovet

2. Sijoita ensin suuret huonekalut

Uuden kodin sisustus on helpointa aloittaa suurten huonekalujen sijoittelulla. Sohva, ruokailuryhmä, TV-taso, sänky ja lipasto vievät asunnosta eniten tilaa, jolloin niiden paikat on hyvä löytää ensin. Myös huoneiden mittakaavat ja kulkureitit selkeytyvät ja pienemmät kalusteet löytävät paikkansa helpommin, kun suuret kalusteet sijoittaa ensimmäisenä. Viimeistele sisustus tekstiileillä, tauluilla ja kasveilla on sujuvampaa, kun suuret linjat on mietitty jo valmiiksi. 

Vaaleilla tekstiileillä sisustettu olohuone

3. Hyödynnä nykyisiä huonekaluja 

Hyödynnä sisustuksessa mahdollisimman paljon jo olemassa olevia huonekalujasi, vaikka uuteen kotiin tekisikin mieli hankkia uusia kalusteita. Nykyisiä huonekaluja voit esimerkiksi sijoitella uuteen järjestykseen tai tuunata maalaamalla, jolloin uuden kodin sisustus saa heti uudenlaisen ilmeen.  

Jos uuden kodin sisustus vaatii uusia huonekaluja, kannattaa niissäkin lähteä liikkeelle paljon tilaa vievistä huonekaluista. Kun valitset ajattomat ja kulutusta kestävät huonekalut, ne kestävät käytössä monia vuosia. Uudet hankinnat kannattaa kuitenkin tehdä harkiten vasta uuteen kotiin muuttamisen jälkeen, jotta vältät hutiostokset. 

Rottinkinen senkki, jonka päällä taideteos

4. Keskity somistamiseen myöhemmin

Kun suuret huonekalut ovat löytäneet paikkansa, voit keskittyä uuden kodin somistamiseen. Tekstiilit, kasvit ja muut sisustusesineet tuovat kotiin viihtyisyyttä ja kodin tuntua. Valitse ja sijoita kasvit valoisuuden mukaan ja vaihda halutessasi tekstiilit sesongin vaihtuessa. Muista myös, että sisustuksen suunnittelu uuteen kotiin vie aikaa, eikä sillä tarvitse ole kiire. Sisustuksen ei tarvitse olla valmis heti muuttamisen jälkeen, eikä sille tarvitse asettaa aikarajaa. Huonekalut ja tavarat hakevat paikkaansa ja uusia oivalluksia tulee ajan kanssa. Uusi kotisi muotoutuu omannäköiseksi pikkuhiljaa. 

Sinua saattaisi kiinnostaa

Pasilan Kokardin kerhohuone

Miikael valitsi perheensä ensiasunnoksi uudiskohteen

Tyttären syntymän myötä Miikaelin kolmihenkinen perhe kaipasi lisää tilaa. Perheen ensimmäinen omistusasunto löytyi Pasilasta.

Jukka Rantala Kokardin kattoterassilla

”Asumiskustannukset ovat seuraavat 20 vuotta vakiot”

Jukka Rantala muutti tammikuussa yhdessä puolisonsa kanssa Helsingin Pasilaan valmistuneeseen Kokardiin. Hän kertoo, miksi uudiskohde oli heille itsestään selvä valinta.

Kalasatamassa sijaitsevan Loiston kattoterassi

”Kattoterassit tuovat upeat maisemat kaikkien ulottuville”

Esimerkiksi Pasilassa sijaistevan Kokardin kattoterassilla on mahdollista järjestää juhlat, nauttia kesäpäivästä tai vilvoitella saunomisen lomassa.