SRV Yhtiöt Oyj on toteuttanut osakkeiden yhdistämisen

SRV YHTIÖT OYJ     PÖRSSITIEDOTE      5.7.2022   KLO 10.00

SRV Yhtiöt Oyj on toteuttanut osakkeiden yhdistämisen

SRV Yhtiöt Oyj (”SRV” tai ”Yhtiö”) on 4.7.2022 aiemmin tiedotetun mukaisena yhdistämispäivänä toteuttanut osakkeiden yhdistämisen (ns. reverse split) sisältäen maksuttoman suunnatun osakeannin, osakkeiden lunastamisen ja osakkeiden mitätöinnin. Näiden toimenpiteiden jälkeen Yhtiön uusi osakemäärä on 16 982 343 kappaletta. Uusi osakkeiden lukumäärä on 4.7.2022 merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin ja kaupankäynti yhdistetyillä osakkeilla alkaa tänään tiistaina 5.7.2022 uudella ISIN-koodilla FI4000523675. SRV:n kaupankäyntitunnus SRV1V säilyy ennallaan.

SRV:n ylimääräinen yhtiökokous päätti 30.5.2022 Yhtiön osakkeiden yhdistämisestä ja siihen liittyvästä lunastuksesta siten, että jokaiset Yhtiön neljäkymmentä (40) osaketta yhdistetään yhdeksi (1) osakkeeksi. Osakkeiden yhdistämisen yhteydessä Yhtiön hallitus on 4.7.2022 päättänyt ylimääräisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen nojalla maksuttomasta suunnatusta osakeannista, jossa Yhtiö on antanut vastikkeetta yhteensä 193 700 kappaletta hallussaan ollutta omaa osakettaan osakkeenomistajien arvo-osuustilien mukaisten osakemäärien saattamiseksi 40:llä jaolliseksi. Osakkeiden yhdistämisen jälkeen SRV:llä on hallussaan 44 533 omaa osakettaan. Vastikkeetta luovutettujen osakkeiden yhteenlaskettu markkina-arvo 4.7.2022 päivän päätöskurssilla oli yhteensä 24 948,56 euroa. Suunnatun osakeannin jälkeen jokaista Yhtiön 40 osaketta kohden on lunastettu 39 osaketta ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti. Osakemäärän vähentämisen yhteydessä lunastetut Yhtiön osakkeet on mitätöity välittömästi hallituksen päätöksellä.

Osakkeiden yhdistämisen tarkoituksena on osakekaupankäynnin edellytysten parantaminen yksittäisen osakkeen arvoa kasvattamalla ja osakkeen hinnanmuodostuksen tehostaminen. Menettely on kuvattu tarkemmin SRV:n 30.5.2022 julkaisemassa pörssitiedotteessa Yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksistä.

Hallitus on osakkeiden yhdistämisen toteuttamisen yhteydessä päättänyt muuttaa erityisten oikeuksien perusteella annettavien osakkeiden enimmäismäärää vaihtovelkakirjalainaehtoisten hybridilainojen ISIN koodilla FI4000198122 (jonka ulkona oleva pääoma on 21 061 512 euroa) ja ISIN koodilla FI4000315395 (jonka ulkona oleva pääoma on 36 047 145 euroa) ehtojen mukaisesti siten, että lainoilla merkittävien osakkeiden määrä on enintään 14 277 165 osaketta. Vaihtovelkakirjalainoilla merkittävien osakkeiden merkintähinta on osakkeiden yhdistämisen jälkeen 4,00 euroa osakkeelta.

Lisätiedot:

Saku Sipola, toimitusjohtaja, p. 040 551 5953, saku.sipola@srv.fi
Jarkko Rantala, talous- ja rahoitusjohtaja, p. 040 674 1949, jarkko.rantala@srv.fi
Miia Eloranta, viestintä- ja markkinointijohtaja, p. 050 441 4221, miia.eloranta@srv.fi

Jakelu:

Nasdaq Helsinki

Tiedotusvälineet

www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa sekä Suomessa että Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 932,6 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 600 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja