Monitoimihallin-havainnekuva_RMC.jpg

RMC:n telakan uudella monitoimihallilla muurattiin peruskivi – valmistuessaan yksi Rauman suurimmista teollisuusrakennuksista

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE      15.02.2022    KLO 14.00

RMC:n telakan uudella monitoimihallilla muurattiin peruskivi – valmistuessaan yksi Rauman suurimmista teollisuusrakennuksista

Rauman telakka-alueelle rakentuvan monitoimihallin peruskivi muurattiin tänään 15. helmikuuta. Hallin rakennuttaa Rauman kaupungin ja Rauma Marine Constructionsin omistama kiinteistöyhtiö ja pääurakoitsijana toimii SRV. Valmistuessaan joulukuussa 2022 energiatehokas ja muuntojoustava halli tarjoaa tilat viranomaisaluksien rakentamiselle, mutta hallia on tarkoitus hyödyntää myös matkustaja-autolauttojen rakentamisessa.

Rakennustyöt käynnistyivät marraskuussa 2021. Työmaalla tehdään tällä hetkellä perustustöitä 20 henkilön voimin. Työt ovat edenneet rivakasti ja seuraavaksi käynnistyy teräsrungon pystytys aikataulun mukaisesti. Uusi monitoimihalli valmistuu joulukuussa 2022 ja halliin liittyvä toimistokokonaisuus helmikuussa 2023. Hallin kokonaiskustannus on noin 26 miljoonaa euroa.

Uudisrakennuksen laajuus on noin 13 000 bruttoneliömetriä ja halli tulee valmistuessaan olemaan noin 186 metriä pitkä, 44 metriä leveä ja 32 metriä korkea. Kokonaistilavuudeltaan noin 226 000 kuutiometrin halli tulee olemaan yksi Rauman suurimmista teollisuusrakennuksista. Halli on keskeisessä roolissa Suomen meripuolustuksen kannalta oleellisten Laivue 2020 -hankkeen neljän monitoimikorvetin rakentamisessa.

”Halli takaa sen, että pystymme rakentamaan alukset täysin sisätiloissa ja ulkopuolisilta katseilta suojassa. Kyse on sekä Rauman telakan että Suomen kannalta erittäin tärkeästä projektista ja haluamme taata rakennustöiden turvallisuuden kaikin mahdollisin keinoin. Raumalla on rakennettu lähestulkoon kaikki Suomen suuret sotalaivat, joten on hienoa, että tämä työ saa jatkoa Laivue 2020 -hankkeen myötä”, sanoo RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.

”On ilo olla mukana toteuttamassa suomalaista laivanrakennusta merkittävästi edistävää hanketta. Hanke toteutetaan elinkaariviisaasti energiatehokkuus ja tulevaisuuden monipuoliset käyttötarpeet sekä käyttäjän vaatimukset ja kokonaistaloudellisuus huomioiden. Tiiviissä yhteistyössä toteutettava hanke takaa onnistuneen lopputuloksen”, toteaa SRV:n aluejohtaja Lari Mallius.

Talotekniikan avulla tiloja voidaan hyödyntää muuntojoustavasti ja tehokkaasti tuotannon tarpeiden mukaan lohkoittain. Hallissa toteutetaan energiatehokas lattialämmitys. Normaalisti teollisuushallit lämmitetään ilmalla, jolloin koko iso halli pitää lämmittää. Nyt lämmitetään vain vyöhykkeet, joissa työskennellään, mikä tarjoaa myös mukavammat työskentelyolosuhteet. Lisäksi hallissa on tarpeenmukaiset ilmanvaihdon kohdepoistot, joilla taataan hyvä sisäilman laatu perusilmanvaihdon lisäksi.

Peruskiveen muurattiin perinteisesti muun muassa päivän lehdet ja kolikot, sekä rakennuksen pääpiirustukset. Kaupungin historiaa kunnioittaen peruskirjan luki tilaisuudessa Pyyrman, joka ennen sanomalehtien aikakautta Raumalla välitti kaupunkilaisille tietoa rummuttamalla.

Lisätiedot:

Lari Mallius, aluejohtaja, Lounais-Suomi, SRV, puh. 050 326 2408, lari.mallius@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi
Laura Virtanen, Rauma Marine Constructions, puh. 050 528 0068, laura.virtanen@rmcfinland.fi

Tiedotteen liitteenä olevat kuvat: RMC

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa sekä Suomessa että Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 932,6 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 600 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja