Lintuperspektiivi.jpg

SRV toteuttaa Siuntion sivistys- ja hyvinvointikampuksen elinkaarihankkeena

SRV YHTIÖT OYJ     SIJOITTAJAUUTINEN      10.6.2020  KLO 13.00

SRV toteuttaa Siuntion sivistys- ja hyvinvointikampuksen elinkaarihankkeena

SRV ja Siuntion kunta ovat sopineet uuden sivistys- ja hyvinvointikampuksen rakentamisesta. Hanke toteutetaan elinkaariurakkana, jossa SRV on vastuussa rakennettavan kiinteistön ylläpidosta ja huollosta 20 vuoden ajan. Hankkeen kokonaisarvo elinkaaripalvelut huomioiden on noin 37 miljoonaa euroa. Hanke kirjataan SRV:n tilauskantaan kesäkuulle 2020.

Uudet tilat mahdollistavat suomen- ja ruotsinkielisille oppilaille turvallisen ja tutun oppimisympäristön esiopetuksesta perusopetuksen loppuun asti terveellisissä ja ajanmukaisissa tiloissa keskeisellä paikalla Siuntion taajaman keskustassa. Lisäksi kampukselle on tulossa kirjasto ja nuorisotilat.

”Lähdemme innolla yhteistyöhön Siuntion kunnan kanssa. Rakennamme uuden mittavan sivistys- ja hyvinvointikampuksen, ja tulemme huolehtimaan siitä seuraavien 20 vuoden aikana. Elinkaarimalli mahdollistaa Siuntion kunnalle erinomaiset puitteet tuottaa kuntalaisille palveluja ja sivistystoiminnalle laadukasta opetusta, kun kiinteistön rakentaminen ja ylläpito toteutetaan elinkaarimallilla yhden toimijan toimesta, toteaa SRV:llä hankkeesta vastaava yksikönjohtaja Saku Kosonen.

Kaksikerroksisen rakennuksen laajuus on noin 8100 bruttoneliömetriä. Rakennustyöt käynnistetään kesäkuussa 2020 ja työt valmistuvat keväällä 2022. Sivistys- ja hyvinvointikampuksen toiminta käynnistyy syyslukukauden 2022 alussa.

”Elinkaarihanke on Siuntion kunnan suurin yksittäinen investointihanke koko kunnan historian aikana. Elinkaarihankkeella tähdätään terveellisten ja turvallisten tilojen saamiseen laajalti opettamisen, kirjastotoimen, kuin vapaa-ajan ja kulttuurin toimijoiden käyttöön. Elinkaarihankkeeseen liittyvä 20 vuoden palvelusopimus urakoitsijan kanssa varmistaa hyvin tilojen laadukkaan ylläpidon ja erittäin energiatehokkaat sekä hiilijalanjäljenkin osalta hyvin ympäristöystävällisen elinkaarikestävän ratkaisun. Siuntion sivistys ja hyvinvointikampus on valmistuessaan paikka monipuolisille kunnan palveluille sekä kaikelle kunnassa viriäville vapaa-ajan ja kulttuurin palveluille. Yhdessä SRV:n kanssa lähdemme erittäin innokkaina toteuttamaan kunnalle sen historian suurinta investointia”, kertoo Siuntion kunnan hankkeesta vastaava projektijohtaja Timo Ryyppö.

Hankkeen tavoitteena on varmistaa 20 vuoden palvelusopimuksen mukaisesti turvalliset ja terveelliset sisäilmasto-olosuhteet kampusrakennukseen. Ratkaisuissa tähdätään sisäilmaltaan terveellisiin ja helposti huollettaviin rakenteisiin ja materiaaleihin, sekä mahdollisimman pieneen energiankulutukseen.

”Olemme toteuttaneet menestyksekkäästi useita kouluhankkeita, kuten viime vuonna valmistuneet Jätkäsaaren peruskoulun ja Lauttasaaren toisen ala-asteen koulun ja päiväkodin Helsingissä sekä Kurittulan koulun Maskussa. Parhaillaan rakennamme kouluja myös Espoon Tapiolassa ja Leppävaarassa, Helsingin Maunulassa sekä Kirkkonummella”, Saku Kosonen kertoo.

Lisätiedot:

Saku Kosonen, yksikönjohtaja, SRV, puh. 040 549 1221, saku.kosonen@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi
Timo Ryyppö, projektinjohtaja, Siuntion kunta, puh. 044 386 1542, timo.ryyppo@siuntio.fi

Tiedotteen liitteenä oleva kuvat: Arkkitehdit Von Boehm – Renell Oy, SRV

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook    LinkedIn    Twitter   Instagram

SRV - Elämäsi rakentaja

SRV lyhyesti

SRV on rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana ja olla alan innostavin työpaikka. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä vuodesta 2007 listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli 1 061 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee yli 1 000 ihmistä. Lisäksi työllistämme hankkeissamme lähes 4 000 alihankkijan verkoston.