SRV Infra_Ocmetic.jpg

SRV toteuttaa Okmeticille mittavan tehdasrakennuksen Vantaalla

SRV YHTIÖT OYJ     SIJOITTAJAUUTINEN      24.2.2023  KLO 09.00

SRV toteuttaa Okmeticille mittavan tehdasrakennuksen Vantaalla

SRV ja piikiekkojen valmistukseen erikoistunut Okmetic ovat allekirjoittaneet sopimuksen uuden tehdasrakennuksen toteuttamisesta Vantaan Koivuhakaan. Tavoitebudjetillisena projektinjohtourakkana toteutettavan hankkeen urakkasopimuksen arvo on noin 45 miljoonaa euroa ja hanke kirjataan SRV:n tilauskantaan helmikuulle.

”On ilo lähteä toteuttamaan Okmeticin uutta tehdasta yhteistoiminnallisella projektinjohtomallilla. Yhteistoiminnallisten toteutusmallien käyttö teollisuuden rakennushankkeissa kasvaa selvästi ja uskomme sen vakiintuvan vahvasti lähitulevaisuudessa. Olemme toteuttaneet vastaavalla urakkamallilla myös elintarvikealan tuotantolaitoksen Bama Fresh Cutsille Vantaalle, Woodspinin kuitutehtaan Jyväskylässä, sekä Rauman telakka-alueen uuden monitoimihallin. Yhdessä asiakkaan kanssa heidän tarpeisiinsa vastaten ja leanin periaatteita hyödyntäen voimme auttaa asiakasta integroimaan teollisia prosessejaan yhteen rakentamisen prosessien ja aikataulutuksen kanssa”, kertoo SRV:n Toimitilat PKS -liiketoiminnan johtaja Jouni Forsman.

”Koska kyseessä on korkean teknologian yrityksen tuotantoympäristön rakentaminen, pääsemme hankkeessa hyödyntämään hyvin myös osaamistamme muista teknisesti vaativien ympäristöjen toteuttamisesta, kuten sairaaloista ja lentoasemalta”, Forsman jatkaa.

Okmetic on maailman seitsemänneksi suurin piikiekkovalmistaja ja maailman markkinajohtaja vaativien piikiekkojen toimittajana. Piikiekkoja käytetään elektronisten komponenttien, kuten MEMS-antureiden, radiotaajuussovellusten ja tehopuolijohteiden valmistukseen.

”On hienoa, että SRV:n tasoinen kokenut ja osaava rakennusyhtiö on saatu kumppaniksemme tähän hyvin vaativaan rakennushankkeeseen. Puolijohdeteollisuus edellyttää poikkeuksellista tarkkuutta ja toimivuutta rakennuksen ja utiliteettien osalta. Vaikeuskerrointa nostaa samalla tontilla keskeytyksettä jatkuva, ulkopuoliselle tärinälle herkkä piikiekkojen tuotanto nykyisessä tuotantolaitoksessa", Okmetic Oy:n toimitusjohtaja Kai Seikku kertoo.

Projektinjohtourakkaan sisältyy SRV:n omien aliurakoiden lisäksi myös Okmeticin erikseen tilaamien alistettujen sivu-urakoiden ja erillishankintojen koordinointia yhteensä noin 115 miljoonan euron edestä. Tehtaan kokonaisinvestointi on lähes 400 miljoonaa euroa.

Uudisrakennus on laajuudeltaan 42 500 bruttoneliömetriä ja se rakennetaan nykyisen tehtaan viereen. Rakennustyöt käynnistetään välittömästi. Tehdastilat otetaan tuotantokäyttöön vuonna 2025.

”Sopimusta edelsi kahden kuukauden tarjousprosessi, jonka aikana on yhdessä kehitetty toteutussuunnittelua, teknisiä ratkaisuja ja valmisteltu toteutusvaiheen käynnistämistä parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Tarjousprosessin aikana SRV:n projektiorganisaatiota on jo perehdytetty asiakkaan teolliseen prosessiin, jotta tuotantotiimillä olisi syvällinen ymmärrys asiakkaan tarpeista uudisrakennukseen liittyen. Samalla SRV Infra on jo toteuttanut alueella paalutusurakan, joten pääsemme heti rakennustöihin”, yksikönjohtaja Kimmo Hyry kertoo.

Lisätiedot:

Jouni Forsman, johtaja, Toimitilat PKS, SRV, puh. 040 519 0129, jouni.forsman@srv.fi

Kimmo Hyry, yksikönjohtaja, SRV, puh. 0400 158 088, kimmo.hyry@srv.fi

Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi

Tiedotteen liitteenä olevat kuvat: SRV ja Okmetic Oy

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 770,1 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 600 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja