Adele_Gustaf_1_2021_ArkkitehtitoimistoHelamaaHeiskanen.jpg

SRV rakentaa Tampereen Ranta-Tampellaan kaksi vuokrataloa

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE      26.02.2021    KLO 10.15

SRV rakentaa Tampereen Ranta-Tampellaan kaksi vuokrataloa

SRV ja Tampereen Asunnot Ky ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen kahden vuokra-asuntokohteen sekä yhteisen pysäköintilaitoksen toteuttamisesta Tampereen Ranta-Tampellaan. Talot ovat osa Puistokorttelin kuuden asuinkerrostalon kokonaisuutta, joista kaksi ensimmäistä ovat valmistuneet vuonna 2020. Nyt julkaistujen kohteiden rakentaminen aloitetaan keväällä 2021, ja talot valmistuvat vuonna 2022.

9-kerroksiseen As Oy Tampereen Adeleen tulee 65 asuntoa sekä liiketilaa ja toiseen 9-kerroksiseen As Oy Tampereen Gustafiin 56 asuntoa sekä liiketilaa. Asunnot ovat yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Lisäksi sopimus sisältää maanalaisen pysäköintihallin rakentamisen.

”Uusi Ranta-Tampellan alueen Puistokortteli sijaitsee lähellä Tampereen keskustaa, avarien Näsijärven näkymien ääressä, aivan Soukkapuiston ja Massunlastenpuiston viheralueiden vieressä. Sijainti on hyvien palvelujen ääressä, ja uudet asunnot vastaavat hyvin alueen kasvavaan asuntokysyntään”, sanoo SRV:n aluejohtaja Henri Sulankivi.

SRV myi vuosi sitten Ranta-Tampella -asuntohankkeen omistuksestaan 5/6 kanssasijoittajille ja omistaa kaupan jälkeen hankkeesta 8,3 prosenttia. SRV pysyy hankkeessa edelleen pääurakoitsijana. Nyt rakennettavien kohteiden sopimuskumppanina puolestaan toimii Tampereen Asunnot Ky, joka on LähiTapiolan, OP:n ja Ilmarisen yhteisyritys.

Lisätiedot:

Henri Sulankivi, aluejohtaja, p. 040 820 7228, henri.sulankivi@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, p. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi

Tiedotteen liitteenä olevat kuvat: Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy, SRV

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Pyrkimyksemme on luoda uusi elinkaariviisas todellisuus, jossa rakentamisen ratkaisut turvaavat yhtä aikaa hyvinvoinnin, taloudellisen arvon sekä tilojen käyttäjien, asukkaiden ja ympäristön edun – vuosiksi ja sukupolviksi eteenpäin. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 975,5 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 4 200 alihankkijan verkoston.