Jorvin sairaalan uuden osastorakennuksen rakentaminen Espooseen käynnistyy

SRV YHTIÖT OYJ     SIJOITTAJAUUTINEN      03.01.2023  KLO 15.00

Jorvin sairaalan uuden osastorakennuksen rakentaminen Espooseen käynnistyy

SRV ja HUS Kiinteistöt ovat allekirjoittaneet vuoden 2022 lopussa toteutusvaiheen sopimuksen Jorvin sairaalan uuden osastorakennuksen rakentamisesta Espooseen allianssihankkeena. Tilaajana on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri. SRV:n osuus keväällä 2022 käynnistynyt kehitysvaihe mukaan lukien on yhteensä noin 200 miljoonaa euroa.

SRV valittiin hankkeen kehittäjäksi ja toteuttajaksi maaliskuussa 2022. Joulukuuhun saakka jatkuneen kehitysvaiheen aikana haettiin yhdessä tilaajan kanssa huolellisesti parhaat ratkaisut hankkeen laadullisten ja taloudellisten tavoitteiden täyttämiseksi. Toteutusvaiheen sopimuksen myötä hanke kirjataan SRV:n tilauskantaan joulukuulle 2022.

Rakentaminen Jorvin sairaalan uudessa osastorakennuksessa alkoi valmistelevilla töillä kesällä 2022 ja osaston käyttöönoton arvioidaan tapahtuvan vuonna 2026. Uuden osastorakennuksen kokonaispinta-ala tulee olemaan noin 50 000 bruttoneliömetriä.

Jorvin sairaalan uuteen viisi kerrosta ja kellarikerroksen sisältävään osastorakennukseen sijoittuu muun muassa uusi pääaula, aikuisten ja lasten vuodeosastot, lasten poliklinikka, synnytysosasto, kuvantamistiloja sekä sairaalakampuksen toimintaa tukevia tiloja.

Uusi osastorakennus tehdään asiakasta kuunnellen

Jorvin uuden osastorakennushankkeen tavoitteena on rakentaa yhtenäiset, nykyaikaiset ja toimintaa tukevat tilat, joissa HUSin strategian mukainen erikoisalojen hoito voidaan toteuttaa. Hyvällä tilojen ja toimintojen suunnittelulla on tarkoitus turvata potilaille korkeatasoinen, laadukas ja turvallinen sekä potilaslähtöinen hoito. Henkilökunnalle suunnitellaan houkutteleva ja motivoiva työympäristö, jossa huomioidaan toiminnan sujuvuus ja turvallinen työympäristö sekä yhteistyötä tukeva kokonaisuus sidosryhmien kanssa. Potilaiden kokemus otetaan mukaan suunnitteluun hankkeen eri vaiheissa muun muassa mallitilatyöskentelyssä.

”Tilojen kehitysvaiheen suunnittelua on tehty hyvässä yhteistyössä SRV:n kanssa BigRoom-toimintamallilla yhteisissä tiloissa Jorvin kampuksella. Tiedonvaihto, vuoropuhelu, ongelmien ratkominen ja suunnittelu onnistuvat hyvin kaikkien asiantuntijaosapuolien ollessa paikan päällä. Myös tulevien tilojen käyttäjien edustajat ovat mukana tuomassa näkemyksensä ja ideansa suunnitelmiin. Päätöksenteko ja sen valmistelu on sujuvaa HUSin edustajien ollessa tiiviisti mukana”, sanoo arkkitehti Tuija Ylä-Rautio HUS Tilakeskuksesta.

”Lähdemme innolla toteuttamaan hanketta yhteistyössä hankkeen eri osapuolten kanssa. Meistä on tärkeää toimia yhteistyössä ja kehittää ratkaisuja hankkeen parhaaksi − näin hankkeet toteutuvat erinomaisesti. Hyödynnämme hankkeessa kokemustamme vaativien sairaanhoidon erityistilojen toteutuksesta. Näitä ovat esimerkiksi Keski-Suomen keskussairaala Nova, TAYS Etupiha Tampereella ja HUSille toteuttamamme Siltasairaala Helsingissä. Jorvin sairaalan leikkaussalit ovat parhaillaan sisävalmistusvaiheessa ja Laakson yhteissairaalan kehitysvaihe on edennyt suunnitelman mukaisesti”, sanoo SRV:n yksikönjohtaja Ossi Inkilä.

Hankkeessa huomioidaan rakennuksen tehokas käyttö suunnittelemalla muuntojoustavat ja monikäyttöiset tilat. Tilojen suunnittelussa huomioidaan myös eri toimintojen läheisyyden tuoma hyöty, jonka tavoitteena on potilasturvallisuuden lisääminen sekä yhteistyön helpottaminen eri toimijoiden kesken. Vuodeosastot suunnitellaan isompiin osastokokonaisuuksiin, jotta mahdollistetaan sairaansijojen joustava käyttö erikoisalojen kesken. Nykyaikaisen sairaalasuunnittelun linjausten mukaisesti vuodeosastoille suunnitellaan pääosin yhden hengen potilashuoneita.

Hankkeessa huomioidaan vähähiilisyys HUSin ympäristöohjelman mukaisesti

Suunnitteluratkaisuja ohjaa energiatehokkuus. Hankesuunnitteluvaiheessa on toteutettu tarkasteluja sairaalan energiaa käyttävistä järjestelmistä sekä mahdollisuuksista kierrättää hukkalämpöä ja tehostaa lämmön talteenottoa. Suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota laitevalintojen energiatehokkuuteen. Näitä ovat esimerkiksi ilmanvaihtokoneiden tehokas lämmöntalteenotto ja puhallinmoottoreiden tyypit sekä eri järjestelmien sähkömoottoreiden energiatehokkuus. Energian kulutuksia pyritään mittaamaan riittävästi käyttökohteittain, jotta mahdollistetaan tarkempi energian käytön seuranta.

Valaistusratkaisussa käytetään led-valaisimia ja soveltuvissa tiloissa valaistuksen ohjaukseen käytetään läsnäolo- ja vakiovalo-ohjausta. Valaisimissa käytetään energiatehokkaita ja vähähäviöisiä elektronisia liitäntälaitteita. Uuteen osastorakennukseen asennetaan aurinkosähköjärjestelmä.

Lämmityksen ja jäähdytyksen energia tuotetaan pääosin lämpöpumppuratkaisulla. Rakennuksen jatkuvaa jäähdytystä tarvitsevien tilojen ja laitteiden jäähdytys hoidetaan lämpöpumpuilla ja vedenjäähdytyskoneilla.Tällöin voidaan hyödyntää kylminä vuodenaikoina vapaajäähdytystä. Koneiden lauhdelämpöä käytetään lämmitystarkoituksiin mm. pesuhuoneiden lattialämmitykseen, lämpimän käyttöveden esilämmitykseen ja pihasulatuksiin. Tiloissa, joissa ei oleskella jatkuvasti, kuten tietyt toimistot, ilmanvaihto suunnitellaan tarpeenmukaisen ilmanvaihdon periaatteella”, projektipäällikkö Tomi Virolainen HUS Kiinteistöt Oy:stä kuvailee rakennuksen energiaa säästäviä ratkaisuja.

Lisätiedot:
Ossi Inkilä, yksikönjohtaja, Toimitilat pääkaupunkiseutu, SRV, p. 040 708 2253, ossi.inkila@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, p. 0406623220, heidi.tetteh@srv.fi
HUS viestintä, p. 050 427 2875, viestinta@hus.fi

Tiedotteen liitteenä oleva kuva: Lukkaroinen Arkkitehdit Oy, Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy, UKI Arkkitehdit Oy, SRV

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook    LinkedIn    Twitter   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 932,6 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 600 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja

release-image-0

Jaa sivu