Avustajakoira_blanco_FB_1920x1080px.jpg

Arjen superapulaiset tekevät kaupungeista saavutettavampia

Kaupungit ja niiden palvelut kuuluvat kaikille. Tuemme Invalidiliiton avustajakoiria tänäkin jouluna, jotta kaupungit olisivat meidän kaikkien saavutettavissa.

Avustajakoira on erityinen, vammaisen ihmisen avuksi koulutettu koira, joka avustaa käyttäjäänsä erilaisissa päivittäisissä toimissa. Lisäksi se on ystävä ja kumppani, joka tuo omistajansa elämään itsenäisyyttä ja vapautta. Sellaista elämälaatua, jota ei mikään muu apuväline voi tarjota. 

”Haluamme rakentaa kaupunkeja, jotka ovat kaikkia varten ja joissa kaikkien on parempi elää. Kaupunkikeskusten kehittäjänä ja rakentajana roolimme on tukea ja edistää kohtaamisia sekä yhdessä olemista ja tekemistä. Invalidiliitolle tekemämme lahjoituksen avulla teemme kaupunkiympäristöistä kaikille saavutettavampia”, kertoo SRV:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen.

Koira voi olla se ratkaiseva tekijä, joka mahdollistaa fyysisesti vammaisen tai toimintarajoitteisen ihmisen itsenäisen elämän, liikkumisen ja pärjäämisen. Avustajakoira auttaa ja tukee käyttäjäänsä kaikissa ympäristöissä, missä hänkin liikkuu. Koirilla on siten vapaa pääsy esimerkiksi ruokakauppoihin, ravintoloihin, sairaaloihin, virastoihin ja harrastustiloihin.

Avustajakoirille on enemmän kysyntää kuin niitä on tarjolla, sillä hakijoita suhteessa valmistuneisiin koiriin on yli nelinkertainen määrä. Lahjoitusvarat ovat tärkeässä roolissa paitsi koirien hankinnassa myös jo työssään toimivien koirien ylläpidossa, sillä avustajakoirat eivät ole näkövammaisten opaskoirien tavoin julkisen rahoituksen piirissä. SRV:n tänä ja kahtena aiempana jouluna lahjoittamalla summalla Invalidiliitto pystyy hankkimaan avustajakoiran sitä odottavalle henkilölle ja kattamaan kahden koiran ruokakulut työuran aikana. 

Pienet tassut vilistävät Kemiönsaaressa

Axxell Brusabyn luonnonvaraoppilaitoksessa riittää kiirettä. Koulussa opiskelee tällä hetkellä yhteensä 18 tulevaa avustajakoiraa, joita on alettu kouluttaa tuleviin tehtäviinsä luovutusikäisinä eli 7–8 viikon iässä. Koulun koirista 11 on tänä vuonna syntyneitä pentuja, eli oppilaitoksen päivät täyttyvät pienten tassujen vilinästä. 

Avustajakoiran koulutus etenee koiran tahdissa ja aina positiivisen vahvistamisen kautta, eli palkitsemalla koiraa silloin, kun se toimii halutulla tavalla. Koulutuksensa aikana kaikille koirille opetetaan perustaidot. Avustajakoirat opetetaan nostamaan, noutamaan ja viemään erilaisia esineitä, painamaan valokatkaisimia ja hissin painikkeita, avaamaan ja sulkemaan ovia sekä auttamaan erilaisten vaatekappaleiden pukemisessa ja riisumisessa. Perustaitojen lisäksi jokaiselle avustajakoiralle opetetaan lukuisia erityistehtäviä, joiden avulla koirat vastaavat juuri oman ihmisensä tarpeisiin. Tällaisia voivat olla esimerkiksi happilaitteen noutaminen, kävelemisen tukeminen, erilaisten kipu-, kouristus- ja ahdistuskohtausten ilmaiseminen tai avun hakeminen hädän hetkellä. 

Valmis avustajakoira luovutetaan käyttäjälleen noin kaksivuotiaana. Viime aikoina avustajakoiria on myös valmistunut mukavasti. Tämän ja viime vuoden aikana työliivit on puettu jo yli kymmenen uuden aputassun ylle. Lahjoittajien avulla koirista myös pidetään parasta mahdollista huolta tarjoten niille eläinlääkäripalveluita ja esimerkiksi lisäkoulutusta silloin, kun niiden omien ihmisten päivittäinen avuntarve muuttuu esimerkiksi sairauden etenemisen takia.