Asuntojen-pohjaratkaisut-pääkuva

Suunnannäyttäjät haluavat asuntoihin runsaasti säilytystilaa

Tällä hetkellä kerrostaloasuntoon halutaan etenkin parveke ja oma vaatehuone. Myös erillinen keittiö kasvattaa suosiotaan, selviää tuoreesta Suunnannäyttäjät-paneelin kyselystä.

Toimiva pohjaratkaisu on yksi eniten asunnon valintaan vaikuttavista tekijöistä. Tuore Suunnannäyttäjät-kysely osoittaa, että oman saunan suosio on huvennut, ja asuntoon halutaan nyt vaatehuone ja muutenkin riittävästi säilytystilaa, kuten kaapistoja ja hyllyjä.

Myös erillinen irtaimistovarasto eteisen yhteydessä nousi suosituksi vaihtoehdoksi. Sitä toivoi 76 prosenttia vastaajista.

– Säilytystilaa halutaan nyt aiempaa enemmän ja sen tarve on selvästi suurempi kuin erillisen työskentelypisteen. Pyrimmekin mahdollisuuksien mukaan lisäämään vaatehuoneen asuntoon, jos se vain on tilan puolesta mahdollista. Lisäksi monissa asunnoissamme saunan voi helposti muuttaa vaatehuoneeksi rakennusaikana, kertoo rakennuttajapäällikkö Ulla Kangasmaa SRV:ltä.

Vaikka avokeittiöllä on edelleen kannattajansa, erillinen keittiö on nostanut suosiotaan. Vastaajat toivoivat, että keittiössä on riittävästi lasku- ja kaappitilaa sekä ruokapöydälle oma paikka.

Kysyimme Suunnannäyttäjät-paneelin jäsenten mielipiteitä toimivista asunnon pohjaratkaisuista lokakuussa 2023. Kyselyyn vastasi yhteensä 2 726 henkilöä.

76 prosenttia vastaajista haluaisi asunnon yhteyteen erillisen irtaimistovaraston.

Kodinhoitotilan suosio kasvanut

Käytännöllisyyttä toivottiin myös kodin wc- ja pesutiloilta. 83 prosenttia vastaajista toivoi, että kolmioista ja sitä isommista asunnoista löytyy erillinen wc-tila kylpyhuoneen lisäksi. Isompiin asuntoihin toivottiin myös kodinhoitotila.

Erillinen wc kylpyhuoneen lisäksi löytyykin jo monista muuttovalmiista tai juuri valmistumissa olevista uudiskohteistamme, kuten Pasilan Kokardista ja Tikkurilan Kolmannesta.

Esimerkiksi Munkkivuori-Niemenmäkeen suunnitteilla olevaan Karhunsammaleeseen on tulossa kodinhoitotila osaan 3–4 huoneen asunnoista.

Lisäksi vastaajat arvostivat laadukkaita sisäolosuhteita. Yli puolet vastaajista toivoi, että asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys lämmityspattereiden sijaan. Vajaa 80 prosenttia piti tärkeänä, että asunnossa on tuloilman viilennys, joka poistaa kosteutta ja laskee asunnon lämpötilaa keskimääräisesti 1–2 astetta.

Neljä viidestä vastaajasta toivoi, että asuntoon voi halutessaan asentaa helposti ilmalämpöpumpun.

– Esimerkiksi, jos kohteeseen on saatavilla maalämpö, suunnittelemme kohteeseen lähtökohtaisesti lattiaviilennyksen maaviileän avulla. Lisäksi kaikissa uusissa kohteissamme on parvekkeella lähtökohtaisesti varaus ilmalämpöpumpulle, joten asukas voi asennuttaa sen jälkikäteen vaivattomasti, Kangasmaa havainnollistaa. 

70 % vastaajista haluaisin isompiin asuntoihin erillisen kodinhoitotilan.

Asunnon muututtava elämäntilanteen mukaan

Avoimissa vastauksissa korostuivat toiveet tehokkaasta tilankäytöstä ja pohjaratkaisun muunneltavuudesta.

Kangasmaan mukaan SRV:n uusissa taloyhtiöissä pyritään siihen, että niissä olisi asuntoja, joissa pystyy helposti lisäämään ja poistamaan väliseiniä elämäntilanteen muuttuessa.

– Katsoin esimerkiksi juuri Espoonlahteen suunnitteilla olevaa Skuuttia, ja siellä on ratkaisuja, joissa yksiön voi yhdistää kolmioon. Yhdessä kolmiossa on taas iso makuuhuone, jonka voi halutessaan jakaa väliseinällä kahdeksi pieneksi makuuhuoneeksi, jotka sopivat lapsille.

Varsin yhteneväistä mieltä oltiin myös sen suhteen, että asunnoilta halutaan avoimuutta ja tilavuutta. Etenkin haluttiin välttää ahtaita ja pitkiä käytäviä.

– Avaruutta voidaan lisätä tuomalla keittiö, ruokailutila ja olohuone samaan avotilaan, mutta niin, että ne erottuvat omiksi vyöhykkeikseen. Tähän pyrimme suunnittelussa, Kangasmaa sanoo.

Esimerkiksi Karhunsammaleessa tilaa on saatu aikaan myös harvinaislaatuisilla kaksikerroksisilla asunnoilla ja laadukkailla yhteistiloilla. Yhteinen kattosauna sekä juhla- ja etätyötilat tuovat monipuolisuutta asumiseen.

Uusista asuntokohteista löytyvä tavaralainaamo puolestaan mahdollistaa sen, että kaikkia tavaroita ei tarvitse omistaa ja varastoida itse.

SRV Suunnannäyttäjät Isä ja lapsi

Vastaa uusimpaan Suunnannäyttäjien kyselyyn

Vastaa uusimpaan kyselyyn ja liity samalla Suunnannäyttäjät-paneeliimme. Suunnannnäyttäjänä pääset vaikuttamaan siihen, millaista tulevaisuutta rakennamme.

Vastaa kyselyyn
Kokardin havainnekuva

Pasilan ja Tikkurilan kodit nyt -10 %

Saat nyt Kodinostajan etuna 10 prosenttia pois velattomasta hinnasta, kun teet kaupat Pasilan Kokardin tai Tikkurila Kolmannen kodeista. Lisäksi saat vielä autopaikan kaupan päälle Tikkurila Kolmannen neljän huoneen asunnoissa.

Tutustu Kodinostajan etuihin

Sinua saattaisi kiinnostaa

Asuntojen-pohjaratkaisut-pääkuva

Suunnannäyttäjät haluavat asuntoihin runsaasti säilytystilaa

Tällä hetkellä kerrostaloasuntoon halutaan etenkin parveke ja oma vaatehuone. Myös erillinen keittiö kasvattaa suosiotaan, selviää tuoreesta Suunnannäyttäjät-paneelin kyselystä.

Asuintalot Wood City

Suunnannäyttäjät haluavat suosia pitkäikäisiä ja kierrätettäviä rakennusmateriaaleja

Ekologisuuden merkitys korostuu yhä useammin asunnonostajan valinnoissa. Rakennusmateriaalien on nyt oltava vastuullisesti tuotettuja, helposti kierrätettäviä ja pitkäikäisiä, selviää tuoreesta Suunnannäyttäjät-paneelimme kyselystä.

Vehreä kerrostalon piha-alue

Suunnannäyttäjät arvostavat luonnon monimuotoisuutta pihoillaan

Suunnannäyttäjät haluavat tukea luonnon monimuotoisuutta sekä saada eri-ikäiset asukkaat viihtymään pihoilla monipuolisten aktiviteettien parissa.

Vaalea sohva, jolla makoilee harmaa koira

Suunnannäyttäjät arvostavat koteja, joissa voi elää kestävästi ympäristöä säästäen

Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä omassa kodissasi ja sen lähiympäristössä? Entä millaisia toiveita sinulla on ympäristöystävällisyydelle kodissa?

Nuori pariskusta tekee ruokaa keittiössä

Suunnannäyttäjien ideat ovat SRV:n päätösten tukena

Haluaisitko sinä vaikuttaa tulevaisuuden rakentamiseen ja ryhtyä suunnannäyttäjäksi? Vuoden täyttävässä Suunnannäyttäjät-foorumissa kuunnellaan SRV:n sidosryhmiä.

Viherseinä parvekkeelle

Suunnannäyttäjät innostuivat parvekkeiden viherseinistä

SRV kysyi Suunnannäyttäjiltä ajatuksia viherseinästä – vastauksia tuli runsaasti ja suurin osa vastaajista oli kiinnostunut viherseinästä omalle parvekkeelleen.

Asiantuntijat vapaamuotoisessa palaverissa toimistolla

Suunnannäyttäjät arvostavat toimistojen suunnittelussa viihtyvyyttä

Hyvät sisäolosuhteet, kuten ilmanvaihto, valaistus ja akustiikka, vaikuttavat eniten toimiston viihtyvyyteen.