Varastokirjasto_työmaa_30.11..jpg

Varastokirjaston rakentaminen etenee Kuopiossa – runko saavutti harjakorkeuden

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE      7.12.2023   KLO 15.00

Varastokirjaston rakentaminen etenee Kuopiossa – runko saavutti harjakorkeuden  

Kuopion Hiltulanlahteen rakennetaan parhaillaan uutta Varastokirjaston toimitaloa. Mittavan rakennuksen betoninen runko on valmis ja ulkoseinäelementit asennetaan vielä ennen joulua. Rakentamisessa keskitytään erityisesti elinkaariviisaisiin valintoihin sekä tilankäyttäjien ja tilojen käyttötarkoituksen huomioimiseen.

SRV rakentaa parhaillaan Senaatti-kiinteistöille Varastokirjaston toimitaloa Kuopioon. Kokonaisvastuu-urakkana toteutettavan hankkeen työt ovat edenneet ulkoseinän PVP- eli pelti-villa-pelti-elementtien sekä vesikaton asennukseen. Tontilla suoritetaan loppuvuoden aikana myös viemäri- ja kaukolämpöverkon asennustöitä sekä aloitetaan maavaraisen lattian valmistelutyöt. Rakennuksen betoninen runko valmistui marraskuun 2023 alussa.

Jalkapallokentän kokoinen rakennus valmistuu vuoden päästä

Kaksikerroksisen, noin 10 000 bruttoneliötä kattavan toimitalon tieltä on louhittu noin 18 000 kuutiota kiviaineista. Louhittua kiviaineista saadaan hyödynnettyä muun muassa rakennekerroksissa. Rakennuksen mittakaava vertautuu täysimittaiseen jalkapallokenttään 95 metrin pituudella ja 66 metrin leveydellä. Ainoastaan vastaanottolaiturin ja jätetilan kohdalta leveys jää 48 metriin, jolloin rakennus muistuttaa lopulta L-muotoa. Työt Varastokirjaston työmaalla etenevät aikataulussa.

”Työmaalla on menossa aktiivinen rakentamisvaihe. Työskentelemme noin 30 rakentajan vahvuudella asennustöiden parissa ja tavoitteena on saada rakennus umpeen ja lämpiämään jouluksi. Kun otetaan huomioon kuukauden tuuletusaika ennen luovutusta, rakennuksen tulee olla hyvinkin valmis jo vuoden päästä”, kertoo SRV:n työmaapäällikkö Petri Tervonen.

Ensi vuonna työmaalla korostuvat talotekniikan työt sekä lattioiden ja väliseinien asennukset. Rakennukseen tulee jopa 130 kilometriä hyllyjä, joiden asennus vie lähemmäs puoli vuotta.

”Kokoelmatilaan rakennettava hyllyjärjestelmä on keskeinen osa hankintaa kustannusten ja aikataulun, mutta myös Varastokirjaston toiminnan näkökulmasta. Hanke etenee suunnitellussa aikataulussa ja budjetissa, mistä voin vilpittömästi kiittää osaavaa hankeorganisaatiota. Yhteistyö hankkeessa on sujunut hienosti SRV:n kanssa ja mikä tärkeintä, käyttäjä on voinut osallistua hankkeeseen tiiviisti”, tuumii Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Tuomas Koivumäki.

Ainutlaatuiset tilat suunnitellaan käyttäjiä kuullen

Varastokirjasto on valtakunnallisesti ainutlaatuinen toimija. Se paitsi vastaanottaa aineistoja kirjastoista ja antaa kaukolainoja reilun sadan hyllykilometrin kokoelmasta, myös toimii Varastokirjaston henkilökunnan päivittäisinä työtiloina. Uudisrakennuksen tilat onkin suunniteltu tiiviissä yhteistyössä hankkeen rakennuttajan eli valtion toimitiloista vastaavan Senaatti-kiinteistöjen sekä käyttäjän kanssa ja toimitalo rakennetaan vastaamaan Varastokirjaston erityisiä tila- ja käyttötarpeita vuosikymmeniksi eteenpäin.

”Uusien tilojen myötä mahdollistetaan aineistosiirrot kotimaisista kirjastoista 15 vuodeksi eteenpäin. Koska rakennus on varta vasten tehty varastokirjastotoimintaan, työprosessien sujuvuus on huomioitu jo suunnitteluvaiheessa”, toteaa kirjastonjohtaja Johanna Vesterinen.

Uuteen Varastokirjastoon saadaan tiloiltaan ja olosuhteiltaan nykyaikaiset työ- ja kokoelmatilat, joissa on huomioitu esteettömyys ja toiminnallisuus. Rakennuttajan suunnittelijan ja sisustusarkkitehdin kanssa tilat toteutetaan tarkkaan aina työpisteitä ja hyllypaikkoja myöten. Myös talotekniikkaan, etenkin jäähdytysratkaisuihin kiinnitetään huomiota, sillä kirjojen ja teosten säilyvyys on tärkeää varmistaa. Aineistoa kokoelmassa on aina 1800-luvulta lähtien, ja kokoelma karttuu vuosittain jopa 1,5 hyllykilometrin verran.

Kestäviä ratkaisuja rakentamisessa ja rakennuksen energiavalinnoissa

Varastokirjaston toimitalo toteutetaan turvalliseksi ja terveelliseksi. SRV:n työmaa on päästötön ja myös Senaatti-kiinteistöt on sitoutunut ympäristöministeriön päästötön työmaa -green dealiin, joten rakentaminen toteutetaan uusiutuvaa energiaa hyödyntäen. Tilat tullaan viilentämään kaukojäähdytysratkaisulla, eli energiatehokkaan kaukokylmän avulla. Rakennuksessa tullaan hyödyntämään myös aurinkoenergiaa.

“Rakennus rakennetaan elinkaariviisaus huomioiden, mikä näkyy materiaaleissa, energiaratkaisuissa ja biodiversiteettiä tukevissa valinnoissa”, toteaa SRV:n projektijohtaja Harri Martin.

Senaatti-kiinteistöt asettaa kaikkiin yli kahden miljoonan euron rakennushankkeisiinsa päästövähennystavoitteet. Uudisrakennuksissa tavoitteena on 25 prosenttia pienempi hiilijalanjälki niin sanottuun normaaliin rakentamiseen verrattuna.

Hankkeen toteutusta ohjaavat myös ajantasaiset EU-taksonomiakriteerit, jotka painottavat ilmaston ja ympäristön kannalta kestäviä rakentamisen ratkaisuja. Varastokirjaston toimitalo rakennetaan terveelliseen sisäilmaan panostaen, Terve talo -kriteerit täyttäen. Rakennuksen sisäilmatavoitteisiin päästään myös huomioimalla rakentamisen P1-puhtausluokka sekä rakennusmateriaalien M1-päästöluokka.

Varastokirjasto on yksi useista julkisen rakentamisen hankkeista, joita SRV:n kasvaneeseen tilauskantaan on vuoden aikana siirtynyt. SRV ja Senaatti-kiinteistöt ovat toteuttaneet yhdessä useita julkisen rakentamisen yhteistyöhankkeita. Samanaikaisesti ovat käynnissä myös Kansallismuseon lisärakennuksen, Itä-Uudenmaan pääpoliisiaseman ja poliisivankilan sekä Oulun pääpoliisiaseman ja Oulun vankilan hankkeet.

Varastokirjaston rakentamisesta ajankohtaisesti työmaasivuilla:
https://www.srv.fi/srv-yrityksena/tyomaat/2928-varastokirjasto/

Lisätiedot: 
Harri Martin, projektijohtaja, SRV, puh. 0400 646 600, harri.martin@srv.fi  
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi   
Tuomas Koivumäki, rakennuttajapäällikkö, Itä-Suomen alue, Senaatti-kiinteistöt, puh. 040 845 4141, tuomas.koivumaki@senaatti.fi

Tiedotteen liitteenä oleva kuva: SRV

Jakelu:
Tiedotusvälineet 
www.srv.fi  

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta: 
Facebook   LinkedInX  Instagram 

SRV lyhyesti 

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 770,1 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 600 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja