Lue tuoreimmat uutiset työmaalta Hakkarin koulu
Viikon tapahtumia
Viikolla 41 on työskennelty C-solulla sisä- ja ulkotöissä. Sisällä on asennettu alakattolevyjä sekä tehty taloteknisiä kytkentöjä. Ulkopuolella työt ovat painottuneet erkkereiden korjaamiseen. Erkkereiden osalta työt ovat olleet kattorakenteiden uusimista, puupintojen käsittelyä sekä pellityksiä.
Tulevaa
Tulevina viikkoina tullaan valamaan pintalattia C-solulle. Pintalattian valmistuttua työt jatkuvat taloteknisillä asennuksilla. Ulkopuoliset sääsuojat ovat suunniteltu purettavaksi viikosta 42 alkaen. Sääsuojien purkamisen jälkeen toteutetaan salaojan täytöt.
Työskentelyajat työmaalla meluavien töiden osalta:
arkisin klo 6:00-8:15, 11:00-11:05, 13:05-13:20, 15:00-21:00 ja ti-pe 9:50-10:05
lauantaisin klo 7–21
sunnuntaisin ei työskennellä
Vaikutukset ympäristöön
Työmaan keskeisen sijainnin takia turvallisuuteen kiinnitetään paljon huomioita. Työmaan läheisyydessä kulkiessa on kuitenkin hyvä noudattaa erityistä varovaisuutta. Liikennejärjestelyt ja työmaan aitaus vaikuttavat alueen kulkureitteihin. Pyydämme kaikkia noudattamaan paikalla olevia opasteita.
Pyrimme tekemään kaikki työt niin, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle ja naapurustolle. Tiedotamme lähiympäristölle tärkeimmistä muutoksista ja poikkeamista.


Viikon tapahtumia
Työmaalla on saatu viikon 40 aikana syksyn osalta julkisivumuuraukset valmiiksi, eli D-, C-, B- ja A-osa. Ennen sääsuojan purkamista, asennetaan viimeiset pellitykset. Lisäksi ulkona tehdään erkkereiden korjaustöitä, jossa puupinnat maalataan ja betonipinnat korjataan. Kaasukeskuksen runkotyöt jatkuvat viikolla 41.
Sisällä C-solulla alakattolevyjen runkojen asennus etenee aikataulussa. Rungot valmistuvat viikon 41 aikana.
Tulevaa
Tulevina viikkoina tullaan valamaan pintalattia C-solulle. Pintalattian valmistuttua työt jatkuvat taloteknisillä asennuksilla. Ulkopuoliset sääsuojat ovat suunniteltu purettavaksi viikosta 42 alkaen. Sääsuojien purkamisen jälkeen toteutetaan salaojan täytöt.
Työskentelyajat työmaalla meluavien töiden osalta:
- arkisin klo 6.00–8.15, 11.00–11.05, 13.05–13.20, 15.00–21.00 ja ti-pe 9.50–10.05
- lauantaisin klo 7–21
- sunnuntaisin ei työskennellä
Vaikutukset ympäristöön
Työmaan keskeisen sijainnin takia turvallisuuteen kiinnitetään paljon huomioita. Työmaan läheisyydessä kulkiessa on kuitenkin hyvä noudattaa erityistä varovaisuutta. Liikennejärjestelyt ja työmaan aitaus vaikuttavat alueen kulkureitteihin. Pyydämme kaikkia noudattamaan paikalla olevia opasteita.
Pyrimme tekemään kaikki työt niin, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle ja naapurustolle. Tiedotamme lähiympäristölle tärkeimmistä muutoksista ja poikkeamista.


Valmistuneet työt
D-solu: routaeristys ja maatäytöt
A-solu: julkisivun purku ja eristys
Käynnissä olevat työt
D-solu: julkisivun peltityöt ja kaasukeskuksen runkotyöt
C-solu: pellitykset, pintalattia, automaation kaapelointi, ikkunaerkkereiden kunnostus
B-solu: julkisivun muurauksen viimeistely
A-solu: julkisivun muuraus
Seuraavilla viikoilla alkavat työt
D-solu: kaasukeskuksen muuraus
C-solu: alakattorungot
B-solu: maatäytöt ja pellitykset
A-solu: maatäytöt, pellitykset, merkkiainekoe: sisäänkäyntiaula
Turvallisuus ja yleisiä huomioita työmaan toiminnasta
- Työmaa-alueelle on asiattomilta pääsy kielletty
- Työmaalla tallentava kameravalvonta
- Työmaa sijaitsee saman aikaisesti käytössä olevan koulun alueella. Työskentelyssä, toimituksissa ja aluerajauksessa huomioitava alueen käyttäjät
- Työmaan työskentelyaika on pääsääntöisesti arkisin 7-18, viikonlopputöitä tehdään mahdollisesti aikataulutilanteen vaatiessa
- Peruskorjauksen työt eivät aiheuta ympäristölle melulupaa vaativaa meluhaittaa, kuitenkin paikoin normaalit työn äänet voivat tuntua häiritseviltä mutta eivät ylitä melurajoja.
- Jatkuvaa ääntä aiheuttavat työt suoritetaan kouluaikojen ulkopuolella ja välituntien aikana


Ota yhteyttä


