Havainnekuva Hyvinkää Areenasta

2954 Työmaan tiedotteet

Lue tuoreimmat uutiset työmaalta Hyvinkää Areena

03.07.2025

SRV toteuttaa Hyvinkää Areenan rakentamisen – uuden monitoimiareenan tilat muuntautuvat harrastustoiminnasta kansainvälisen tason tapahtumien ja elämysten näyttämöksi 

Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. Kyseessä on Hyvinkään kaupungin ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteishanke.

Työmaan rakennustyöt käynnistyivät kesäkuussa 2025 ja uusi monitoimiareena valmistuu arviolta alkuvuodesta 2027. 

Viikon tapahtumia 

Hyvinkää Areena -hanke on käynnistetty ja työmaatoiminta aloitettu. Rakennustyömaa on aidattu sekä rakennustyömaan toimisto- ja sosiaalitilat on pystytetty. 

Rakentamisvaihe on aloitettu maanrakennustöillä ja tällä hetkellä alueella on käynnissä pilaantuneen maan poisto. 

Tulevaa 

Maanrakennustyöt tulevat jatkumaan syksyyn. 

Tulevana työvaiheena alkaa lyöntipaalutus arviolta viikoilla 28-29. Lyöntipaalutuksen kesto on arviolta noin kuukauden. 

Perustustyöt päästään aloittamaan elokuun alkupuolella. 

Työskentelyajat työmaalla meluavien töiden osalta: 

arkisin klo 7–18. 

Poikkeavista työajoista tiedotetaan erikseen tarvittaessa. 

Vaikutukset ympäristöön 

Työmaan keskeisen sijainnin takia turvallisuuteen kiinnitetään paljon huomioita. Työmaan läheisyydessä kulkiessa on kuitenkin hyvä noudattaa erityistä varovaisuutta. 

Liikennejärjestelyt ja työmaan aitaus vaikuttavat alueen kulkureitteihin. Pyydämme kaikkia noudattamaan paikalla olevia opasteita. 

Työmaasta koituu jonkin verran melu- ja/tai tärinähaittaa lähikiinteistöissä työskenteleville, asioiville sekä asuville. Pahoittelemme häiriötä. Töiden vaikutuksia mitataan ja seurataan melu- ja tärinämittauksin. Lähikiinteistöt on kartoitettu ennen töiden aloittamista. 

Pyrimme tekemään kaikki työt niin, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle ja naapurustolle. Tiedotamme lähiympäristölle tärkeimmistä muutoksista ja poikkeamista.

Työmaa-alue dronella kuvattuna
Työmaa-alue dronella kuvattuna 

Ota yhteyttä

SRV elämäsi rakentaja

Henna Korpela

Teknisen toimiston päällikkö

SRV elämäsi rakentaja

Mikko Muikkula

Työmaapäällikkö

SRV elämäsi rakentaja

Mikko Nykänen

Projektipäällikkö

SRV elämäsi rakentaja

Sami Sairanen

Projektijohtaja