Ari Niemelä ja Tero Lahti

Turun sydämeen rakentuu uusi teollisuuden kasvukeskus

Meyerin tulevan pääkonttorin viereen on suunnitteilla uusia toimisto-, logistiikka- ja tuotantotiloja kasvavan meriklusterin tarpeisiin. Tulevat käyttäjät voivat vaikuttaa tilojen suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa.

Turun telakan läheisyyteen on rakentumassa yksi Turun talousalueen merkittävimmistä teollisuuskeskittymistä.

”Tavoitteena on, että tästä kehittyisi valmistavan teollisuuden, tutkimuksen ja tuotekehityksen johtava toimija Euroopassa. Sijainti strategisesti keskeisellä paikalla aivan Turun telakka-alueen välittömässä läheisyydessä sekä Turun ja Naantalin rahtiliikenteen keskeisten reittien varrella tarjoaa siihen erinomaiset mahdollisuudet”, visioi Blue Industry Parkin toimitusjohtaja Tero Lahti.

Nopeasti kehittyvä alue on lunastamassa odotuksia, sillä meriteollisuus seilaa uusien laivatilausten myötätuulessa. Kehitystä vauhdittaa myös Meyer Turun uuden pääkonttorin rakentaminen Blue Industry Parkiin.

Lahti laskee, että jo kymmenen yritystä on sijoittanut toimintansa 28 hehtaarin kokoiselle Blue Industry Parkin alueelle. Lahden mukaan alue sopii erityisesti meriteollisuuden toimijoille ja telakan suuntaan toimiville yrityksille sekä varastoinnin ja logistiikan palveluntarjoajille.

”Täällä on loistavat yhteydet rahtiliikenteen kannalta, sillä E18-tie kulkee aivan alueen pohjoispuolelta. Alueella on rakennuskantaa ja tontteja, jotka soveltuvat raskaampaan konepajateollisuuteen. Tämä tekee alueesta houkuttelevan myös muiden teollisuudenalojen tarpeisiin, kun tarvitaan kalliopohjaa ja raskasta infrastruktuuria”, Lahti lisää.

Ari Niemelä ja Tero Lahti
Ari Niemelä SRV:ltä ja Blue Industry Parkin toimitusjohtaja Tero Lahti uskovat, että Blue Industry Park tarjoaa yrityksille paremmat edellytykset kasvaa ja menestyä kestävästi.

Uuden ajan toimitiloihin ehtii vielä vaikuttaa

Blue Industry Parkiin rakentuva kokonaisuus ei muodostu pelkästään logistiikka- ja tuotantotiloista. Kasvava meriklusteri tarvitsee myös moderneja toimisto- ja yhteistyöympäristöjä suunnittelulle, asiantuntijatyölle ja verkostoyhteistyölle.

Yksi alueen näkyvimmistä hankkeista on Meyer Turun uusi pääkonttori, joka rakentuu aivan telakan viereen. SRV suunnittelee rakentavansa uuden toimistorakennuksen Meyerin tulevan pääkonttorin naapuriin. Moderneja toimistotiloja on tarjolla joustavasti alkaen 146 neliömetristä aina kokonaisiin 800 neliömetrin kerroksiin ja suurempiin kokonaisuuksiin saakka.

Lisäksi SRV ja kiinteistösijoitusyhtiö Logian kehittävät yhdessä moderneja logistiikka- ja tuotantotiloja alueen paraatipaikalle. Kolmella tontilla on rakennusoikeutta yhteensä noin 50 000 neliötä.

Sijainti Turun telakan läheisyydessä tuo merkittäviä etuja.

"Materiaalien ja tuotteiden varastointi sekä kokoonpano lähellä loppukäyttöä tuovat säästöjä ja nopeuttavat reagointia. Tämä mahdollistaa yrityksille tehokkaan materiaalivirtojen hallinnan", toteaa Ari Niemelä SRV:n hankekehityksestä.

”Rakennusoikeutta on runsaasti, mikä mahdollistaa tarvittaessa tilojen laajentamisen tulevaisuudessa. Yksi tila voidaan jakaa myös usean yrityksen kesken”, Niemelä jatkaa.

Tulevilla toimitilavuokralaisilla on mahdollisuus suunnitella itselleen modernit ja toimivat toimitilat aivan meriklusterin ytimeen.

”Energiatehokkaat tilat suunnitellaan niin, että ne huomioivat tiukentuvat ympäristövaatimukset ja yritysten tarpeet raportoida hiilijalanjäljestä. Uuden ajan toimitilojemme avulla yritysten on mahdollista tehostaa kilpailukykyä ja edistää vastuullisuuttaan”, Niemelä summaa.

Blue Industry Parkin ilmahavainnekuva
Suunnittelut tuotanto-, varastointi- ja logistiikkatilat rakentuvat kolmelle tontille telakka-alueen läheisyyteen ja rahtiliikenteen solmukohtaan.

Strategisesti merkittävä alue Turun kaupungille ja Meyer Turun telakalle

Lahti ja Niemelä korostavat, että Blue Industry Parkin etuna on myös se, että sen kehittäminen on suunnitelmallisempaa kuin jo toteutuneilla yritysalueilla.

”Kun alueelle sijoittuu esimerkiksi ohutlevytuotantoa, pintakäsittelyä ja logistiikkatoimintoja, syntyy siitä yrityksille kumppanuuksia ja ostettavia palveluita, mikä tehostaa toimintaa ja edistää liiketoimintaa. Edesautamme aktiivisesti näiden synergiaetujen syntymisessä”, Niemelä havainnollistaa.

Blue Industry Parkin maa-alueet omistaa Turun kaupungin kehitysyhtiö Blue Industry Park Oy, joka vastaa alueen kehittämisestä. Kaupungin sitoutuminen ja kehittyvä infrastruktuuri tekevät alueesta turvallisen sijoittumiskohteen.

TEKSTI: Aku Karjalainen KUVAT: SRV ja Blue Industry Park