Blue Industry Parkin toimistorakennuksen kokoustila

Meyerin investoinnit vauhdittavat uuden meriteollisuuden keskittymän syntyä Turkuun

Meyer Turun laivatilaukset ja investoinnit vauhdittavat Blue Industry Parkin kasvua meriteollisuuden keskukseksi. Kasvun myötä Meyerin pääkonttorin viereen suunnitellaan myös uusia toimistotiloja yritysten tarpeisiin.

Turun meriklusteri elää vahvaa kasvuvaihetta. Meyer Turun telakan uudet tilaukset ja mittavat investoinnit näkyvät paitsi telakan tuotannossa myös laajemmin koko alueen kehityksessä.

Royal Caribbeanin tilaamat kaksi uutta Icon-luokan risteilijää turvaavat telakan tilauskannan pitkälle tulevaisuuteen. Lisäksi Meyer Turun ja Royal Caribbeanin yhteistyösopimus ulottuu vuoteen 2036 asti. Kasvun myötä Meyer Turku investoi noin 200 miljoonaa euroa telakan tuotannon kehittämiseen.

Yksi näkyvimmistä hankkeista on Meyerin uusi pääkonttori, joka rakennetaan Blue Industry Parkiin telakan välittömään läheisyyteen. Noin 40 miljoonan euron kokonaisuuden toteuttavat SRV ja kiinteistösijoitusyhtiö Balder. Hanke käsittää kaksi toimistorakennusta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 12 500 neliömetriä. Meyer Turku toimii tilojen päävuokralaisena.

”Tämä toimistorakennus on meille pitkän aikavälin strateginen investointi ja konkreettinen tapa modernisoida ja viedä Meyer Turkua eteenpäin. Hanke tukee yhtiömme kasvua ja kilpailukykyä, tehostaa ja kehittää toimintaamme sekä parantaa turvallisuutta, kun henkilöliikenne telakka-alueella vähenee”, summaa Meyer Turun toimitusjohtaja Casimir Lindholm tiedotteessa.

”Uudesta pääkonttorista tulee työpaikka lähes 700 toimihenkilöllemme. Samalla vapautuu lisää tilaa varsinaiselle tuotantotoiminnalle. Telakan toimintaedellytysten ja kasvumahdollisuuksien turvaamisella on merkittävä vaikutus myös koko Turun talousalueelle”, Lindholm jatkaa.

Blue Industry Parkin toimistorakennukset
Meyerin tulevan pääkonttorin (vas.) viereen on suunnitteilla toimistorakennus, johon etsitään nyt vuokralaisia.

Uusi toimistorakennus suunnitteilla Meyerin pääkonttorin naapuriin

Meriteollisuuden kasvu rakentuu yhä tiiviimmän yhteistyöverkoston ympärille. Turun telakan viereen kehittyvä Blue Industry Park kokoaakin yhteen valmistavan teollisuuden, tutkimuksen ja tuotekehityksen toimijoita ainutlaatuiseksi meriteollisuuden keskittymäksi.

Sijainti tekee alueesta luontevan ympäristön yrityksille, jotka haluavat toimia lähellä tuotantoa, suunnittelua ja alan keskeisiä toimijoita.

SRV suunnittelee rakentavansa Blue Industry Parkiin uuden toimistorakennuksen Meyerin tulevan pääkonttorin viereen. Modernia toimistotilaa on tarjolla joustavasti alkaen 146 neliömetristä aina kokonaisiin 800 neliömetrin kerroksiin ja tätä suurempiin kokonaisuuksiin saakka. Rakennus voidaan toteuttaa kysynnän mukaan 5–7-kerroksisena.

Rakennuksen yhteisiin tiloihin on suunnitteilla aulapalvelut, lounasravintola ja sosiaalitilat työmatkaliikkujille.

”Sijainti tarjoaa yrityksille mahdollisuuden sijoittua keskelle kasvavaa meriteollisuuden ekosysteemiä: lähelle telakkaa, alan keskeisiä toimijoita ja uusia yhteistyöverkostoja”, korostaa SRV:n Lounais-Suomen aluejohtaja Jani Peltomäki.

Tiloille etsitään parhaillaan vuokralaisia, joilla on mahdollisuus vaikuttaa toimitilojen suunnitteluun ja toteutukseen jo varhaisessa vaiheessa.

”Tulevat vuokralaiset voivat suunnitella itselleen modernin ja toimivan toimiston aivan meriklusterin ytimeen. Uusia toimistotiloja on tarjolla läntisessä Turussa verrattain vähän, mikä tekee alueesta kiinnostavan vaihtoehdon niin meriklusterin kuin muidenkin toimialojen yrityksille”, Peltomäki huomauttaa.

Blue Industry Park
Blue Industry Park sijaitsee aivan Turun telakan kainalossa. Alueelle on suunnitteilla tuotanto-, logistiikka- ja toimistotilaa.

Blue Industry Parkista rakentuu meriklusterin uusi keskus

Telakan viereisen Blue Industry Parkin vahva kasvu näkyy myös muina kehityshankkeina. SRV ja kiinteistösijoitusyhtiö Logian suunnittelevat rakentavansa Blue Industry Parkiin moderneja logistiikka- ja tuotantotiloja. Kolmelle tontilla on rakennusoikeutta yhteensä noin 50 000 neliömetriä, ja tilat suunnitellaan joustavasti tulevien käyttäjien tarpeiden mukaan.

”Käymme parhaillaan aktiivisia neuvotteluja alueen logistiikka- ja tuotantokohteiden vuokrauksesta. Olemme yhdessä kyseisten kohteiden sijoittajakumppanimme Logianin kanssa valmiit käynnistämään hankkeita nopealla aikataululla”, Peltomäki kertoo.

Blue Industry Parkin maa-alueet omistaa Turun kaupungin kehitysyhtiö Blue Industry Park Oy, joka vastaa alueen kehittämisestä. Kaupungin sitoutuminen ja kehittyvä infrastruktuuri tekevät alueesta turvallisen sijoittumiskohteen.