SRV kirjasi tilauskantaansa kolme Kojamolle rakennettavaa kohdetta – työt käynnistyvät välittömästi

SRV YHTIÖT OYJ     SIJOITTAJAUUTINEN     31.3.2020   KLO 17.20
 

SRV kirjasi tilauskantaansa kolme Kojamolle rakennettavaa kohdetta – työt käynnistyvät välittömästi

SRV ja Kojamo ovat allekirjoittaneet urakkasopimukset kolmen Kojamolle rakennettavan vuokra-asuntokohteen toteuttamisesta. Kohteet kirjattiin yhtiön ensimmäisen vuosineljänneksen tilauskantaan. Kohteet ovat osa aiemmin tässä kuussa julkistettua 197 miljoonan euron yhteistyösopimusta vuokra-asuntojen rakentamisesta Kojamolle.

”Olemme julkaisseet alkuvuoden aikana 325 miljoonan euron arvosta uusia sopimuksia vuokra-asuntojen ja erilaisten toimitilojen rakentamiseksi tai peruskorjaamiseksi. Nämä sopimukset ovat hyviä esimerkkejä hankkeista, joissa on vahvat asiakkaat ja jotka eivät sido merkittävästi SRV:n pääomia. Olen erittäin iloinen, että tervehdyttämisohjelmamme myötä asiakkaamme luottavat meihin ja olemme päässeet käynnistämään useita uusia työmaita tämän vuoden puolella”, sanoo SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola.

Nyt tilauskantaan kirjatuista kohteista kaksi rakennetaan Helsinkiin ja yksi Espooseen, ja niihin valmistuu yhteensä 256 huoneistoa. Asunnot ovat pääasiassa yksiöitä ja kaksioita. Rakentaminen alkaa välittömästi ja kohteiden suunnitellaan valmistuvan vaiheittain vuosina 2021–2022.

”SRV:n ja Kojamon välisellä pitkäaikaisella yhteistyöllä vastaamme kasvukeskusten asuntokysyntään. Nyt käynnistyvät kohteet sijaitsevat erinomaisilla sijainneilla hyvien kulkuyhteyksien varrella”, sanoo SRV:n asuntoliiketoiminnan johtaja Kim Jolkkonen.

SRV Yhtiöt Oyj ja Kojamo Oyj allekirjoittivat 2.3.2020 yhteistyösopimuksen 197 miljoonan euron arvoisten vuokra-asuntojen toteuttamisesta Helsinkiin ja Espooseen. Sopimus pitää sisällään yhteensä 6 omakehitteistä asuntokohdetta, joihin valmistuu yhteensä 676 asuntoa.

 

Lisätietoja:
Saku Sipola, toimitusjohtaja, p. 040 551 5953, saku.sipola@srv.fi  
Kim Jolkkonen, johtaja, Asunnot PKS-seutu, p. 0400 243 144, kim.jolkkonen@srv.fi
Maija Karhusaari, viestintä- ja markkinointijohtaja, p. 045 218 3772, maija.karhusaari@srv.fi  

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti
SRV on rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana ja olla alan innostavin työpaikka. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä vuodesta 2007 listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli 1 061 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee yli 1 000 ihmistä. Lisäksi työllistämme hankkeissamme lähes 4 000 alihankkijan verkoston.

SRV - Elämäsi rakentaja