Laakson_yhteissairaala_Urheilukatu-pohjoisesta_web.jpg

Laakson yhteissairaalan rakentaminen käynnistyy

SRV YHTIÖT OYJ                         SIJOITTAJAUUTINEN                 26.4.2023 KLO 11.15

Laakson yhteissairaalan rakentaminen käynnistyy

Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala, SRV, Laakson LATU -ryhmittymä, Unitas-ryhmittymä ja Granlund ovat allekirjoittaneet Laakson yhteissairaalan ensimmäisen toteutusvaiheen tilauksen. Tilaus on arvoltaan noin 90 miljoonaa euroa ja se kirjataan SRV:n tilauskantaan huhtikuulle 2023. SRV valittiin hankkeen kehittäjäksi ja toteuttajaksi huhtikuussa 2021. Kokonaisuudessaan hankkeen arvo SRV:lle on tällä hetkellä noin 800 miljoonaa euroa ja se kirjataan SRV:n tilauskantaan tilattujen vaiheiden mukaisesti vuosien 2022-2030 aikana. Hanke ei sido SRV:n omaa pääomaa.

Toteutusvaiheen ensimmäisen tilaus käsittää noin puolet kohteen maanrakennustöistä. Maanalaisista infratöistä ja louhinnoista vastaa SRV Infra ja maanpäällisistä infratöistä ja louhinnoista Destia.  

Laakson yhteissairaala -hankkeen rakennuttamisesta ja rahoittamisesta vastaa Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala, jonka omistavat Helsingin kaupunki (50 %) ja HUS (50 %). Hankkeen toteuttamisesta vastaa Laakson yhteissairaala -allianssi, jossa päätoteuttajana on SRV. ”Hanketta on kehitetty tiiviissä yhteistyössä tilaajan ja allianssikumppaneiden kanssa parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Olemme iloisia, että voimme tässäkin hankkeessa hyödyntää osaamistamme ja kokemustamme aiemmista yhteistoiminnallisista hankkeista, joissa olemme luoneet yhdessä asiakkaan ja kumppanien kanssa arvoa projekteille”, kertoo allianssin projektipäällikkö, SRV:n yksikönjohtaja Ossi Inkilä.

”Nyt käynnistyvän osaprojektin kehitysvaiheen aikana on haettu yhdessä allianssikumppaneiden kanssa huolellisesti parhaita ratkaisuja laadullisten ja taloudellisten tavoitteiden täyttämiseksi. Samaan aikaan on kehitetty myös hankkeen muita osaprojekteja. On hienoa, että voimme toteuttaa vaativan kokonaisuuden kokeneiden yhteistyökumppaneiden kuten SRV:n kanssa,” toteaa Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaalan toimitusjohtaja Marko Virtanen.

Valmistelevat työt sairaala-alueella käynnistyivät vuoden 2022 keväällä. Hanke suunnitellaan ja toteutetaan vaiheittain vuoteen 2030 mennessä. Myös sairaalatoiminta käynnistyy vaiheittain alkaen vuodesta 2027.

Käyttäjän edustajat tiiviisti mukana

Sairaalan tulevilla käyttäjillä eli HUSin ja Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan henkilökunnalla on hankkeessa iso merkitys. He työskentelevät tiiviissä yhteistyössä suunnittelijoiden ja rakentajien ja tilaajan kanssa. Näin lopputulos vastaa henkilökunnan, potilaiden, asiakkaiden ja heidän läheistensä tarpeita. Tiloja suunniteltaessa on toiminnallisuutta varmistettu tekemällä mallihuoneita, joissa sairaalatoimintaa on pystytty simuloimaan.

Elinkaaritavoitteet ohjaavat suunnittelua ja toteutusta

Laakson yhteissairaala -hankkeen tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa uudisrakennukset niin, että niiden energiatehokkuus on vähintään 10 % kansallista määräystasoa parempi sekä EU:n ympäristöluokittelu Taksonomian mukainen. Lisäksi hankkeessa peruskorjataan kaksi olemassa olevaa rakennusta, joiden energiatehokkuus paranee perusparannuksen yhteydessä. Energiantuotannossa hyödynnetään sekä alueella syntyviä hukkaenergianlähteitä että paikalla tuotettua uusiutuvaa energiaa. Lisäksi rakennuksen hukkalämpöjä kierrätetään ja otetaan talteen, esimerkiksi ilmanvaihdosta 80%.

Työmaan ja purkutöiden jätteet käytetään höytykäyttöä edistävästi – työmaan lajitteluaste lähes 99%

Uuden sairaalan tieltä puretaan useita rakennuksia. Niiden purkutyössä kiinnitetään erityistä huomiota purkumateriaalien asianmukaiseen käsittelyyn: kaikki mahdolliset materiaalina kierrätettävät purkumateriaalit toimitetaan käytettäväksi uusien tuotteiden valmistuksessa. Osa purkamisen yhteydessä syntyneestä betonimurskeesta sekä maanalaisten tilojen louhinnassa syntyvästä louheesta käytetään alueen piharakentamisessa.

Myös rakennustyömaalla syntyvät jätteet lajitellaan hyötykäyttöä edistävästi jo työmaalla ja materiaalit kierrätetään mahdollisimman kattavasti. Tällä hetkellä työmaan jätteiden lajitteluaste on lähes 99%. Tämä on poikkeuksellisen hyvä tulos, sillä esimerkiksi EU:n taksonomialuokituksen raja-arvo on 70%. Käyttökelpoinen ylijäämä toimitetaan hyötykäyttöön. Vain yksittäiset jätelajit saa toimittaa poltettavaksi energiantuotannossa tai loppusijoitettavaksi.

Rakennettavien uudisrakennusten viherkatot auttavat hallitsemaan hulevesiä sekä viilentävät pienilmastoa hillitsemällä lämpösaarekeilmiötä. Useissa tutkimuksissa on todettu luontonäkymien pienentävän stressiä ja lisäävän hyvinvointia, siksi myös viheralueiden käyttävyyteen on panostettu. Kauniit viherkatot ovat viihtyisiä, ja niille tulee terassipihoja potilaiden käyttöön. 

Huhtikuussa 2021 SRV on tiedottanut pörssitiedotteella allianssisopimuksen solmimisesta ja hankkeen arvon olevan noin 730 miljoonaa euroa. Kustannusten noususta johtuen hankkeen arvo SRV:lle on tällä hetkellä noin 800 miljoonaan euroa.

Koko Laakson sairaala-alue uudistuu

Helsingin kaupunki ja HUS uudistavat Laakson sairaala-alueen rakennukset erityisesti asiakkaiden ja potilaiden parhaaksi. Psyykkisten ja fyysisten (somaattisten) sairauksien hoito ovat lähellä toisiaan. Asiakkaat ja potilaat saavat avun yhdestä paikasta ja eri alojen ammattilaiset voivat helposti ratkaista hoitoon liittyviä kysymyksiä yhteistyössä. Lisätietoja hankkeesta: https://laaksonyhteissairaala.fi/

  • Tilaaja: Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala (Helsingin kaupunki ja HUS)
  • Päätoteuttaja: SRV
  • Pää- ja arkkitehtisuunnittelu: Laakson LATU (Arkkitehtitoimisto Tähti-Set, AW2-Arkkitehdit, Lukkaroinen Arkkitehdit ja UKI Arkkitehdit)
  • Rakenne-, geo- ja kalliosuunnittelu: Unitas (AFRY Finland, A-Insinöörit)
  • LVISA-suunnittelu, energia- ja elinkaarisuunnittelu: Granlund

Tiedotteen kuvat: Laakson LATU (Arkkitehtitoimisto Tähti-Set, AW2-Arkkitehdit, Lukkaroinen Arkkitehdit ja UKI Arkkitehdit)

Lisätietoja:

Ossi Inkilä, Laakson yhteissairaalan allianssin projektipäällikkö, yksikönjohtaja Toimitilat PKS, SRV, puh. 040 708 2253, ossi.inkila@srv.fi

Heli Pulkkinen, viestinnän asiantuntija, SRV, puh. 050 411 0787, heli.pulkkinen@srv.fi

Marko Virtanen, toimitusjohtaja, Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala, puh. 040 139 4300, ext-marko.virtanen@hus.fi

Sari Korolainen, viestintäpäällikkö, Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala, puh. 040 841 3600,

ext-sari.korolainen@hus.fi

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 770,1 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 800 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja