SRV YHTIÖT OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 3.6.2026 KLO 10.00
SRV ja Vantaan kaupunki solmivat puitesopimuksen julkisten rakennusten peruskorjauksista
SRV ja Vantaa kaupunki ovat allekirjoittaneet puitesopimuksen Vantaan nykyisten julkisten rakennusten korjauksista ja saneerauksista. Puitesopimus on voimassa kaksi vuotta, jonka jälkeen sitä voidaan ostajan tai molempien osapuolten päätöksellä jatkaa kahdesti.
Puitesopimuksen piiriin kuuluvat hankkeet ovat pieniä ja keskisuuria perusparannus- tai peruskorjaushankkeita. Sopimuskaudella hankkeet toteutetaan pääsääntöisesti tavoite- ja kattohintaisina projektinjohtourakkoina.
”Tuomme saneeraus- ja peruskorjaushankkeisiin kokemuksemme useista vaativista kohteista sekä talotekniikkaosaamisemme suunnittelusta toteutukseen. Olemme toteuttaneet viime vuosina useita vastaavanlaisia muutostyöprojekteja pääkaupunkiseudulla omalla korjaushankkeiden tiimillämme”, kertoo SRV:n yksikönjohtaja Kimmo Hyry.
Korjausrakentamisen ytimessä on kestävä rakentaminen
Kun kiinteistö tarvitsee mittavaa korjausta tai käyttötarkoituksen muutosta, voidaan kiinteistö peruskorjata vastaamaan nykytarpeita. Uudistamalla sisätilat ja rakennuksen talotekniikan parannetaan merkittävästi energiatehokkuutta ja madalletaan hiilijalanjälkeä.
Hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan kestävän rakentamisen periaatteita sekä jatketaan rakennuksen käyttöikää ja elinkaarta kauas tulevaisuuteen.
”Vantaan kaupunki haluaa pitää kiinteistönsä kunnossa ja tarvitsee luotettavia yhteistyökumppaneita. Aikaisempi vastaava korjausurakointisopimus oli solmittu ainoastaan yhden toimijan kanssa, nyt urakoitsijoita valittiin kolme. Hienoa saada SRV mukaan”, sanoo Vantaan kaupungin tilakeskusjohtaja Pekka Wallenius.
Lisätiedot:
Kimmo Hyry, yksikönjohtaja, SRV, puh. 0400 158 088, kimmo.hyry@srv.fi
Tii Salmela, viestinnän asiantuntija, SRV, puh. 050 302 2507, tii.salmela@srv.fi
Pekka Wallenius, tilakeskusjohtaja, Vantaan kaupunki, puh. 040 749 2592, pekka.wallenius@vantaa.fi
Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi
Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook LinkedIn Instagram
SRV lyhyesti
SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.
Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimintamme keskittyy kasvukeskuksiin Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2025 oli 705,6 miljoonaa euroa. Noin 700 SRV:läisen lisäksi työllistimme noin 2 900 kumppanin verkoston.
SRV - Elämäsi rakentaja