KK_Ulkokuvat_231114-01759.jpg

Kulttuurikasarmin rakennustyöt valmistuneet – kaupunkilaisten uusi kohtaamispaikka avautuu Lasipalatsikortteliin 17.11.2023

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE      15.11.2023  KLO 10.20

Kulttuurikasarmin rakennustyöt valmistuneet – kaupunkilaisten uusi kohtaamispaikka avautuu Lasipalatsikortteliin 17.11.2023

Helsingin keskustan Lasipalatsikortteliin toteutetun Kulttuurikasarmin rakennustyöt on saatu päätökseen aikataulussaan reilun kahden vuoden jälkeen. Entisen linja-autoaseman tiloihin rakentunut Kulttuurikasarmi peruskorjattiin mittavasti ja maan alle louhittiin kolme elokuvasalia.  Elokuvateatterin, ravintoloiden, tapahtumatilan, paviljongin ja esiintymislavan käsittävä kokonaisuus avautuu yleisölle 17.11.2023.

”Kaupunkilaisten kiinnostus on ollut suurta. Kulttuurikasarmin sijainti ja ainutlaatuinen tarjonta tekee siitä luontevan paikan viihtyä ja löytää uusi kohtaamispaikka pääkaupunkimme keskustasta", sanoo hankkeen alullepanija ja Kulttuurikasarmi Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ari Tolppanen.

Peruskorjaamalla ja laajentamalla monipuolinen kokonaisuus

Historiallisen kohteen perusteellinen saneeraustyö käynnistyi lokakuussa 2021. Maanalaisilta osuuksiltaan sekä rakennusrungon että Lasipalatsinaukion alapuolelle laajentuneen elokuvateatterikerroksen toteuttamista varten louhittiin lähes 10 metrin syvyyteen saakka yhteensä 2400 kuutiota kalliota. Maanalainen kerros vaati massiiviset betonirakenteet.

Vanhan rakennuksen sisäosat, väliseinät ja välipohjat purettiin lähes kauttaaltaan. Vanha, suojeltu julkisivu tuettiin 75 teräspaalulla. Rakennuksen perusteet vahvistettiin mittavasti ja koko sisätilat uudistettiin. Historiallisena yksityiskohtana vanha pönttöuuni suojattiin rakentamisen ajaksi, otettiin talteen vanhoja tapettimalleja ja entisöitiin tiiliseiniä. Kerrosten väliä koristava teräsrakenteinen kierreportaikko,”Gilda-porras”, rakennettiin kolmesta yksistään 4000 kiloa painavasta osasta.

"Kulttuurikasarmissa yhdistyvät niin keskeinen sijainti ydinkeskustassa, suojellun rakennuksen totaalinen peruskorjaustarve, vaativa louhintaurakka, haastavat betoni- ja teräsrunkorakenteet, sekä usean erilaisen tilatyypin vaatimukset täyttävät tilat, kuten elokuvasalit, keittiötilat, ravintolatilat ja laajat yleisötilat. Myös talotekniikan osuus hankkeesta oli merkittävä ja tämä toi omat erityispiirteensä peruskorjaukseen, kun kaapelia ja tekniikkaa ujutettiin vanhan rakennusrungon rajaamiin ahtaisiin tiloihin”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Janne Helander SRV:ltä.

Uusi elokuvateatteri, livemusiikkia ja tapahtumatilaa Helsingin keskustan ytimessä

Rakennuksen pohjakerrokseen louhittu kolmen salin ylellinen elokuvateatteri BioRex Kulttuurikasarmi tarjoaa huippuunsa viritetyn elokuvatekniikan ja laadukkaan elokuvaelämyksen. Elokuvasalit on rakennettu niin kutsuttuna box-in-box -rakenteena ääneneristysvaatimusten vuoksi ja jokaiseen tilaan on räätälöity oma huoneakustiikkansa. Saleissa on huipputekniikan RGB-laserprojektorit ja Dolby Atmos -äänijärjestelmä.

Salit ovat kapasiteeteiltaan 120, 65 ja 65. Saleissa istutaan liikkuvalla selkänojalla varustetuissa muhkeissa nojatuoleissa, pehmeillä istuinpenkeillä tai mukavilla sohvilla. Kaikkia Kulttuurikasarmin ravintolamaailman tuotteita voi nauttia elokuvateatterissa, joka on myös anniskelualuetta.

Kulttuurikasarmiln ruoka- ja juomatarjonnasta vastaavat tislaamoravintola Henry's Distillery, Henry’s Music Bar ja Café Kasarmi. Narinkkatorille päin aukeaa Kulttuurikasarmin lasipaviljonki, jonka yläpuolelle on rakennettu upea aurinkoterassi. Kulttuurikasarmin eteläpäätyyn sijoittuvan olohuonemaisen Henry's Music Barin esiintymislavalla nähdään viikoittain livemusiikkia. Toiseen kerrokseen on valmistunut tapahtumatila Kulttuurikasarmi Events, jossa voi järjestää erilaisia tilaisuuksia seminaareista yritysjuhliin 300-450 henkilölle, ja sitä täydentävät kattoterassin tarjoamat 200 asiakaspaikkaa. Ulkona Lasipalatsinaukion puolella sijaitsee vielä esiintymislava, johon on suunnitteilla kesäkaudelle erilaisia konsertteja ja muita yleisötapahtumia.

Kulttuurikasarmi on ainutlaatuinen elokuvateatteri niin BioRex Cinemasille kuin myös koko elokuva-alan näkökulmasta. Sijainti Helsingin ydinkeskustassa, historiallisesti ja kulttuurillisesti arvokkaassa Lasipalatsikorttelissa, antaa meille poikkeukselliset lähtökohdat toimintaan. Tässä elokuvateatterissa kävijä voi nauttia ainutlaatuisesta yhdistelmästä: huipputason tekniikasta, istumismukavuudesta sekä normaalista poikkeavasta ohjelmistosuunnittelusta, jossa lähtökohtana on valikoituja laatuelokuvia aikuiselle yleisölle", sanoo BioRex Cinemasin toimitusjohtaja Aku Jaakkola. 

Kulttuurikasarmin taustalla ovat kasarmirakennuksen ja Lasipalatsin omistava Lasipalatsikortteli Oy (Föreningen Konstsamfundet r.f:n tytäryhtiö), NoHo Partners Oyj, BioRex Cinemas Oy sekä Kulttuurikasarmi Oy, jossa mukana on Ari Tolppasen lisäksi pitkän linjan elokuva-alan vaikuttajia kuten Mark Lwoff, Misha Jaari, Aku Jaakkola, Mikko Leino, Jukka Vilhunen ja Pentti Molander. Kulttuurikasarmin rakentamisesta vastasi SRV ja suunnittelusta Arkkitehtitoimisto Sarc Oy sekä sisustusarkkitehtitoimisto Carola Rytsölä.

Lisätiedot:
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi
Katja Viitalähde-Annala, tiedottaja, Kulttuurikasarmi, puh. 050 395 6084, katja.viitalahde@cestlavie.fi

Tiedotteen liitteenä oleva kuva: Kulttuurikasarmi

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   X   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 770,1 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 3 600 kumppanin verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja