Julkisivu_Monikko.jpg

Espoon ensimmäinen kaksikielinen koulukeskus valmistuu Leppävaaraan

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     23.6.2021, KLO 10.00

Espoon ensimmäinen kaksikielinen koulukeskus valmistuu Leppävaaraan –
Monikossa energiatehokkaat ja muuntojoustavat tilat 1300 lapselle

SRV:n rakentama Monikon koulukeskus on valmistunut tavoitteiden mukaisesti, ja luovutettu Espoon Tilapalveluille käyttöönottoa varten. Peruskorjausta ja uudisrakentamista yhdistäen toteutettu koulurakennus tarjoaa energiatehokkaat ja muuntojoustavat opetustilat kaksikieliseen opetukseen sekä päiväkodille yhteensä 1300 lapselle. Oppilaat aloittavat koulunkäynnin uusissa tiloissa elokuussa 2021.

Monikko on ainutlaatuinen kouluhanke, sillä se tarjoaa valmistuttuaan ensimmäisenä espoolaiskouluna koulu- ja varhaiskasvatuspaikan sekä suomen- että ruotsinkielisille lapsille. Koulukeskus yhdistää muun muassa Veräjäpellon ja Leppävaaran suomenkieliset koulut sekä ruotsinkielisen Boställskolanin. Koulut pysyvät erillisinä, mutta käyttävät osittain samoja tiloja, esimerkiksi ruokalaa, liikuntasalia ja aineluokkia.

Hanke on toteutettu yhteistoimintaan perustuvalla toteutusmallilla, jossa Tilapalvelut-liikelaitos ja SRV ovat kehittäneet tiiviissä yhteistyössä koulusuunnitelmat, jotka vastaavat käyttäjien tarpeita ja hankkeen tavoitteita kustannustehokkaasti. Hanke käynnistyi kehitysvaiheella maaliskuussa 2018.

”Monikon koulukeskus on erinomainen osoitus onnistuneen hankkeen läpiviemisestä, johon on erityisesti vaikuttanut tiivis yhteistyö koko organisaation välillä kaikissa hankkeen eri vaiheissa. Yhteistyö tilaajaorganisaation välillä on myös ollut saumatonta, mikä kuvastaa osaltaan tilaajan tahtotilaa yhteistoiminnallisen hankkeen toteuttamisesta”, hankkeen projektipäällikkö Marko Räisänen kertoo.

Kolmikerroksisen koulukeskuksen laajuus on noin 15 000 bruttoneliömetriä. Rakentaminen käynnistyi maanrakennus- ja paalutustöillä maaliskuussa 2019. Uuden koulukeskuksen tieltä purettiin Veräjäpellon, Veräjäkulman ja Leppävaaran laajennus- ja siirtokoulu, lukuun ottamatta vuonna 1939 valmistunutta suojeltua koulun vanhinta osaa. Suojeltu osa peruskorjattiin ja modernisoitiin nykyaikaisten vaatimusten mukaisesti osaksi uutta rakennusta.

Koulukeskuksen elinkaaritaloudellisuus on huomioitu uusiutuvia energiaratkaisuja valittaessa. Koulukeskuksen katolla on 760 neliömetriä aurinkosähköpaneelia ja pääasiallisena lämmityksenä on maalämpö. Alueelle on porattu yhteensä 11 kilometriä maalämpökaivoa. Käytössä on myös maaviilennys, joka ohjaa kesällä lämpöä takaisin maaperään. Ulkoseinien lämmöneristys on myös tavallista parempi. Rakenneratkaisut mahdollistavat kohteelle A-energiatehokkuusluokan. Maalämpöratkaisun johdosta on saavutettu noin 65 prosenttia pienemmät hiilidioksidipäästöt kuin perinteisellä kaukolämpöratkaisulla.

”Tämä hanke on kiitettävä esimerkki siitä, miten eri osapuolien saumattomalla yhteistyöllä saadaan aikaan tilojen käyttäjille toiminnallinen ja muuntojoustava rakennus. Kohteeseen suunnitelluilla uusiutuvilla energiaratkaisuilla edistetään hiilineutraali Espoo 2030 -tavoitetta”, Tilapalvelujen toimitusjohtaja Maija Lehtinen sanoo.

”Koulukeskuksen valmistuminen on alueellisesti merkittävä asia, ja leppävaaralaiset odottavatkin sitä jo kovasti. Onnistuimme sitouttamaan käyttäjät suunnitelmiin jo kehitysvaiheessa, minkä ansiosta toteutus sujui mutkattomasti”, Tilapalvelujen rakennuttamispäällikkö Reijo Yrjölä kertoo.

 

Lisätiedot:

Marko Räisänen, projektipäällikkö, SRV, puh. 040 684 4888, marko.raisanen@srv.fi

Heli Pulkkinen, tiedottaja, SRV, p. 050 411 0787, heli.pulkkinen@srv.fi

Maija Lehtinen, toimitusjohtaja, Tilapalvelut-liikelaitos, puh. 046 877 3683, maija.lehtinen@espoo.fi
 

Tiedotteen liitteenä olevat kuvat: SRV

 

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi
www.espoo.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

 

SRV lyhyesti

SRV on rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Pyrkimyksemme on luoda uusi elinkaariviisas todellisuus, jossa rakentamisen ratkaisut turvaavat yhtä aikaa hyvinvoinnin, taloudellisen arvon sekä tilojen käyttäjien, asukkaiden ja ympäristön edun – vuosiksi ja sukupolviksi eteenpäin. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 975,5 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 4 200 alihankkijan verkoston.

SRV – Elämäsi rakentaja