Lue lue tuoreimmat uutiset työmaalta Rajamäen kampus
Paalutus on pääosin valmistunut. Maanrakennusurakoitsija asentaa ulkopuolen viemäreitä, sähköverkon maadoituskaapelia ja koulun osalta on aloitettu salaojien asennus. Perustustyöt pyritään aloittamaan viikon 50 aikana.



Rajamäen kampuksen rakennusluvan julkipanopäivä oli 9.11 ja sen jälkeen työmaalla pystyttiin aloittamaan paalutustyöt. Ensin tehtiin koepaalutukset, ja viikolla 46 paalutusta jatketaan täysipainoisesti.



Rakennuslupa on myönnetty, mutta sen voimaantuloon liittyy asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan noin viikon kestävä menettelyjakso, jonka aikana rakennustöitä ei voida vielä aloittaa.
Liikuntahallin paalutusvalmius on saavutettu, ja paalutustyöt alkavat viimeistään viikolla 46. Koulun pohjan kaivuut ovat lähes valmiit, ja paalutusta päästään tekemään sielläkin töiden käynnistettyä.


Työmaalla aloitetaan paalutustyöt
Työt pyritään aloittamaan torstaina 2.11.2023 ja kestävät noin neljä viikkoa. Paalutuksesta aiheutuu melua ja tärinää, arkisin kello 7.00–18.00 välisenä aikana. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa.
Paalutuksesta vastaava työnjohtaja Jussi Peltola, SRV Infra, puh. 040 626 2550, jussi.peltola@srv.fi
Työmaapäällikkö Timo Ilmonius, SRV, puh. 040 834 8543, timo.ilmonius@srv.fi
Seitsemän veljeksen koulun purku on lähes valmis, lukuun ottamatta käytössä olevaa lämmönjakohuonetta. Lämmönjakohuone puretaan syysloman jälkeen, kun loput väistötyöt on saatu tehtyä. Purkualueiden viimeistelyyn liittyvät maanrakennustyöt on aloitettu.


Taiteilija Laura Gröndahl kävi siskonsa Riikka Gröndahlin avustamana taiteilemassa työmaa-aitaan piristettä kuntalaisille ja muille ohikulkijoille. Nurmijärven kunta tilasi SRV:ltä aidan pohjamaalauksen, myöhemmin aitaan on tulossa lisää taidetta mm. graffitien muodossa sekä Rajamäen historiaa käsittelevää taidetta.



Turvallisuussyistä työmaalla kaadetaan työmaakaivannon vierestä neljä mäntyä
Puretun Rajakaaren edustalla sijaitsevat suuret männyt (4 kpl) on kaadettava turvallisuussyihin perustuen. Rajakaaren purkutöiden aikana puiden juuret tulivat näkyviin, sillä juuret ovat ajan saatossa kasvaneet rakennukseen kiinni. Osa puista sijaitsee hyvin lähellä työmaakaivannon reunaa. Lisäksi maa-aines on melko hienojakoista, joten puiden juurien kiinnipysyvyys on epävarmaa.
Lisäksi montun reuna on puiden edustalla hyvin jyrkkä, ja se tulee luiskata loivemmaksi, jolloin luiska tulisi ulottumaan puiden runkoihin asti. Tämä heikentäisi edelleen puiden kiinnipysymistä maassa. Myöhemmin, tulevan rakennuksen perustustyöt, sekä salaojitukset ja viemäröinnit edellyttävät, että kaivuuta ulotetaan vielä lähemmäksi puiden sijaintipaikkaa, jolloin puut olisi viimeistään kaadettava.
Jotta työmaalla on turvallista työskennellä ja työmaa-aidan ulkopuolella kuntalaisten turvallista liikkua, puut kaadetaan 21.-22.9. välisenä aikana. Näin vältämme riskin, että puu/puita pääsisi mahdollisesti kaatumaan hallitsemattomasti. Kaatotyön tulee suorittaa työhön pätevä metsuri.

Rajakaaren purku on nyt valmistunut. Seitsemän veljeksen koulun purku on käynnissä, ja päällysrakenteista on noin puolet purettu. Seitsemän veljeksen koulun purku kestää syyskuun loppuun.




Rajamäen kampuksen rakentaminen käynnistyy
SRV rakentaa Nurmijärven uuden kampuksen. Rajamäen kampukselle tulee tilat perusopetuksen 6.–9. vuosiluokille sekä liikuntatilat koulun ja liikuntapalveluiden käyttöön. Rajamäen kampus toteutetaan siten, että Rajakaaren monitoimihallin ja Seitsemän veljeksen koulun tilalle rakennetaan uudisrakennukset ja Kuntola-rakennuksen tilalle tulee koulun piha-aluetta.
Käyttäjät saavat ajanmukaiset ja muuttuviin oppilasmääriin mukautuvat sekä terveysturvalliset tilat. Kampukselle tulee tilat perusopetuksen 600 oppilaalle. Kampusalueen rakennusten yhteislaajuus on noin 7 600 bruttoneliömetriä. Kampus valmistuu vuoden 2025 aikana ja pihatyöt kevään 2026 aikana.
Rakennuttajana on Nurmijärven kunta.
Rakennustöiden eteneminen
Purkutyöt ovat käynnissä, Rajakaaren tilat on lähes täysin purettu. Koulun massiivipurku on parhaillaan käynnissä. Kokonaisuudessaan purku valmistunee syyskuun loppuun.
Tulevan syksyn ja talven aikana teemme työmaalla maanrakennuksen kaivuutöitä, paalutuksia ja perustusten muottitöitä sekä talotekniikan maanrakennuksen töitä.
Työskentelyajat
Työskentelyajat työmaalla meluavien töiden osalta:
arkisin klo 7–18
Vaikutukset ympäristöön
Työmaajärjestelyt suoritetaan erityistä turvallisuutta noudattaen ja rakentamisesta aiheutuvia haittoja minimoiden. Pahoittelemme työmaasta koituvaa häiriötä.
Purkutyöstä aiheutuu mahdollisesti pienimuotoista melua ja pölyä. Pölyn leviämistä pyritään hallitsemaan vesitykeillä, mutta silti pölyä pääsee nousemaan hieman ilmaankin.
Työmaan aitaus ja ajoittaiset liikennejärjestelyt vaikuttavat alueen kulkureitteihin rakentamisen ajan. Pyydämme kaikkia noudattamaan paikalla olevia opasteita. Pääasiallinen työmaaliikenne kulkee Keskusraitin ajoportin kautta. Ajoittain käytetään myös Kuntolanpolun ajoporttia. Turvallinen jalankulku varmistetaan alueella liikkuville.

Maanrakennus
Ensimmäisen vuoden ajan työmaasta koituu melu- ja/tai tärinähaittaa lähikiinteistöissä työskenteleville, asioiville sekä asuville maanrakennuksesta ja paalutuksesta johtuen. Paalutuksen vaikutuksia tullaan mittaamaan ja seuraamaan jatkuvin tärinämittauksin. Lähikiinteistöt kartoitetaan ennen paalutuksen aloittamista.
Yhteystiedot
Työmaapäällikkö Timo Ilmonius, SRV, puh. 040 834 8543, timo.ilmonius@srv.fi