Elinkaariviisaus on ihmisten ja ympäristön kuuntelua
Elinkaariviisaus on meidän vastauksemme tulevaisuuden suurimpiin kysymyksiin. Siihen, kuinka rakennamme tästä elämästä koteineen, työpaikkoineen ja yhteisine tiloineen kestävämpää ja puhtaampaa – myös tuleville sukupolville. Elinkaariviisaasti toimimalla ajamme sekä ihmisen että ympäristön etua ja yhtä lailla taloudellistakin hyvinvointia.
Elinkaariviisaus tarkoittaa rakentamista, jossa kuunnellaan sekä ihmisten että ympäristön tarpeita ja pidetään huolta siitä, että rakentaminen on järkevää ja vastuullista myös taloudellisesti. Sillä me uskomme, että näiden varaan rakentuu parempi, puhtaampi tulevaisuus.

Ympäristö, ihminen ja taloudellinen arvo
Kaupungistuminen jatkuu ja kaupungit tuottavat 70 prosenttia päästöistämme. Me rakennamme kaupungeista kestäviä ja elinvoimaisia, ja pyrimme jatkuvasti kestävän rakentamisen avulla vähentämään rakennusten päästöjä ja hiilijalanjälkeä. Rakennuksemme ovat ympäristöluokiteltuja ja energiatehokkaita ja tuottavat puhdasta energiaa esimerkiksi maalämmön ja aurinkopaneelien avulla. Viherrytämme tiiviitä kaupunkeja innovatiivisilla viherrakenteilla, lisäten kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja kaupunkien ilmastokestävyyttä.
Rakennuksemme ovat terveellisiä ja turvallisia, ja tukevat asunnon ostajien eli kotiemme asukkaiden, sekä toimistotilojemme ja muiden liiketilojemme käyttäjien hyvinvointia. Suunnittelemme tiloja huomioimalla energiatehokkuuden lisäksi valaistuksen, akustiikan ja laadukkaan sisäilman. Hyvien yhteyksien varrella olevat rakennuksemme, joissa pyöräilijät ja sähköautoilijat on huomioitu tekevät kestävästä arjesta ja liikkumisesta helppoa. Viihtyisät ja vehreät ympäristöt, joissa palvelut ovat lähellä helpottavat arkea ja lisäävät hyvinvointia.
Energia- ja resurssitehokkuus sekä helppo huollettavuus ja kestävyys laskevat rakennuksen käytönaikaisia kustannuksia. Keskeinen sijainti ja kaupunkivihreän huomioiminen säilyttävät kiinteistön arvoa.
Elinkaariviisaat kodit
Rakentamiemme kotien suunnittelussa on huomioitu kodin asukkaiden hyvinvointi, ympäristön etu ja taloudellinen hyvinvointi. Lue, mistä koostuu helppo ja elinkaariviisas arki uudisasuntomme ostamisen jälkeen.
Lue lisää
Elinkaariviisaat toimitilat ihmisille ja kaupungeille
Omakehitteiset toimitilakohteemme, kuten toimistotilat ja logistiikkakeskukset, pyritään rakentamaan hiilineutraalisti, taksonomian mukaisesti ja A-energialuokkaan. Projektinjohtourakointina toteuttamissamme hankkeissa teemme tiivistä yhteistyötä tilaajiemme kanssa, sillä he pitävät suunnittelun periaatteissaan huolen kestävän rakentamisen toteutumisesta, oli kyse sitten kouluista, sairaaloista tai muista toimitiloista.
Lue lisää
Sinua saattaisi kiinnostaa

Miten elinkaariviisaus näkyy Helsingin kielilukion arjessa kahden lukuvuoden jälkeen?
SRV toteutti kaksi vuotta sitten valmistuneen Helsingin kielilukion elinkaariurakkana, jossa olemme rakentamisen jälkeen vastuussa kiinteistön ylläpidosta ja huollosta 20 vuoden ajan.

Kestävämpää suunnittelua ja parempaa rakentamista – kuuntelemalla
Ensimmäisissä Suunnannäyttäjien työpajoissa paneuduttiin keittiöihin ja siihen, mitkä ratkaisut toimivat tämän päivän ympäristössä ja kestävät aikaa. Tavallisten kaupunkilaisten osallistaminen luo mahdollisuuden vaikuttaa, Suunnannäyttäjät toteavat.

Suunnannäyttäjät haluavat pintamateriaaleilta luonnetta ja kestävyyttä
Uudiskohteiden koteihin toivotaan nyt valkoisen lisäksi väriä. Tammen sävyt ovat leviämässä keittiöistä myös kylpyhuoneiden kalusteisiin. Tämä selviää tuoreista Suunnannäyttäjät-paneelin kyselyistä.
