SRV YHTIÖT OYJ SIJOITTAJAUUTINEN 12.9.2025 KLO 13.00
SRV toteuttaa Porthanian peruskorjauksen allianssimallilla Helsingin Yliopistokiinteistöille
SRV, Helsingin Yliopistokiinteistöt ja LPR-arkkitehdit ovat allekirjoittaneet rakennushankkeen allianssisopimuksen Porthanian peruskorjauksesta. Hanke käynnistyy kehitysvaiheella. Toteutusvaiheeseen siirtymisestä tehdään erillinen päätös kesällä 2026, jolloin hanke siirtyy SRV:n tilauskantaan.
Allianssimallilla toteutettavan hankkeen alustava kokonaiskustannusarvio on 30 miljoonaa euroa. Hankkeen laajuus ja arvo täsmentyvät hankesuunnittelu- ja kehitysvaiheessa. Hanke vahvistaa edelleen SRV:n johtavaa asemaa yhteistoiminnallisessa urakoinnissa.
Helsingissä osoitteessa Yliopistonkatu 3 sijaitseva Porthanian kiinteistö tullaan peruskorjaamaan kattavasti. Tilojen talotekniikkaa uudistetaan sekä toiminnallisuuksia muutetaan palvelemaan paremmin yliopiston tarpeita. Alun perin vuonna 1957 valmistuneen rakennuksen on suunnittelut arkkitehti Aarne Ervi. Rakennukseen kohdistuvat laajat ja vaativat suojelutavoitteet. Rakennuksen kokonaislaajuus on noin 21 000 bruttoneliömetriä. Rakennustyöt on tarkoitus käynnistää kehitysvaiheen jälkeen kesällä 2026. SRV toimii allianssin päätoteuttajana, ja pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa LPR-arkkitehdit.
”Lähdemme ilolla mukaan jälleen uuteen Helsingin Yliopistokiinteistöjen peruskorjaushankkeeseen. Tulemme hyödyntämään Porthanian peruskorjauksessa monipuolista osaamistamme ja kokemusta vastaavista arkkitehtuurihistoriallisesti arvokkaan kiinteistön uudistamisesta ja perusparantamisesta. Aiemmin olemme toteuttaneet muun muassa Snellmanian, Tiedekulman ja Kaisa-talon sekä Kulttuurikasarmin ja Suomen Kansallisteatterin uuden puolen peruskorjauksen. Parhaillaan uudistamme myös Physicumin rakennusta”, sanoo SRV:n yksikönjohtaja Marko Räisänen ja jatkaa: ”On hienoa, että hanke toteutetaan nyt allianssimallilla. Tämän avulla pystymme kehitysvaiheen aikana löytämään hankkeelle parhaiten soveltuvat ratkaisut tilaajan asettamiin tavoitteisiin niin kustannusten, aikataulun kuin laadunkin osalta.”
”Porthanian hanke on meidän neljäs allianssimallilla toteutettava vaativa korjauskohde. Olemme luottavaisin mielin lähdössä suunnittelemaan hanketta asiantuntevien kumppanien kanssa. Tavoitteena on yhteiskehittämisen ja yhteisten tavoitteiden avulla saavuttaa kestävä ja onnistunut lopputulos”, kertoo Helsingin Yliopistokiinteistöjen toimitusjohtaja Jaana Ihalainen.
Opetustiloista suunnitellaan avoimia, muunneltavia, joustavia sekä uusia opetusmetodeja tukevia oppimisympäristöjä. Työtilojen osalta tavoitellaan käyttäjien kanssa kehitettäviä työympäristöratkaisuja, joissa suojelunäkökohdat on otettu huomioon. Tavoitteena on myös parantaa tilojen saavutettavuutta ja esteettömyyttä. Toteutettavat ratkaisut huomioivat ja kunnioittavat arkkitehtuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen arvoja sekä Helsingin yliopiston tavoitteita hiilineutraaliuden saavuttamisessa.
Lisätiedot:
Marko Räisänen, yksikönjohtaja, SRV, puh. 040 684 4888, marko.raisanen@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi
Jaana Ihalainen, toimitusjohtaja, Helsingin Yliopistokiinteistöt, puh. 050 570 9580, jaana.ihalainen@helsinki.fi
Tiedotteen liitteenä oleva kuva: Pauno Narjus, LPR-arkkitehdit
Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi
Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook LinkedIn X Instagram
SRV lyhyesti
SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.
Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2024 oli 745,8 miljoonaa euroa. Noin 800 SRV:läisen lisäksi työllistimme noin 3 200 kumppanin verkoston.
SRV - Elämäsi rakentaja