Torihotelli_havainnekuva.jpg

Torihotellin uudeksi investoriksi Balder Finland – kohde valmistuu kesällä 2026

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE      8.7.2025   KLO 09.00

Torihotellin uudeksi investoriksi Balder Finland – kohde valmistuu kesällä 2026

SRV ja kiinteistösijoitusyhtiö Balder Finland ovat allekirjoittaneet sopimuksen Oulun keskustaan toteutettavan Torihotellin kaupasta ja loppuun rakentamisesta. Rakennustyöt käynnistetään uudelleen syksyllä 2025 ja Torihotelli valmistuu Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden 2026 kesällä. Kauppa edellyttää maanvuokrasopimusten muutossopimusten allekirjoitusta Oulun kaupungin 9.6.2025 tekemän ennakkopäätöksen mukaisesti.

Edellisen rakennuttajan, Kiinteistö Oy Oulun Torihotellin, konkurssin jälkeen SRV on hankkeen tähänastisena urakoitsijana ja konkurssipesän päävelkojana edistänyt hankkeen kehittämistä sinä aikana, kun rakentaminen on ollut keskeytyksissä. Uuden sijoittajakumppanin sopimuksen myötä rakennustyöt käynnistetään uudelleen syksyllä 2025, kun maanvuokrasopimusten muutossopimukset on allekirjoitettu.

”Torihotellin sijoittajakumppanin sopimuksen myötä pääsemme vihdoin käynnistämään kauan odotetut rakennustöiden loppuunsaattamiset. Torihotelli valmistuu sopivasti Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026 -juhlavuodeksi. Vastaamme näin Oulun hotellimarkkinan kysyntään kehittäessämme yhdessä tulevien toimijoiden kanssa rakennuksesta keskeisen ja tärkeän matkailua ja liike-elämää tukevan keskuksen”, sanoo SRV:n strategisen hankekehityksen johtaja Hannu Lokka.

”Oulun seudun hotelli- ja tapahtumaliiketoiminta on hyvässä nosteessa ja olemme iloisia voidessamme omalta osaltamme myötävaikuttaa tähän positiiviseen kehitykseen. On hienoa nähdä, että kohde valmistuu kaupungin paraatipaikalle hyvällä yhteistyöllä erinomaisten pitkäaikaisten vuokralaisten ja kaupungin kanssa sekä SRV:n laadukkaan tekemisen tuloksena”, kertoo Balder Finlandin toimitusjohtaja Juha Lehtonen.

Torihotellin tiloihin avataan 144 huoneen Scandic Go -hotelli, joka tuo alueelle modernia majoitustarjontaa keskeisellä sijainnilla Oulun keskustassa.

"Olemme iloisia, että pääsemme yhdessä Balderin ja SRV:n kanssa jatkamaan tämän uuden hotellikonseptin tuomista Ouluun kasvustrategiamme mukaisesti. Nopeasti kasvavan economy-segmentin Scandic Go -hotelli täydentää tarjontaamme kahden Scandic-hotellin lisäksi Pohjois-Suomen markkinoilla. Odotamme innolla hotellin valmistumista ja avaamista Ouluun kesällä 2026”, kertoo Scandic Hotelsin Laura Tarkka, COO Suomi, Saksa ja Puola.

Hotellin lisäksi rakennuksen katutasoon avautuu oululaisen 2 Fam Group Oy:n operoima noin 1800 neliömetrin laajuinen ravintola- ja tapahtumatilakokonaisuus, joka rikastuttaa alueen palvelutarjontaa ja elävöittää torialuetta. Lisäksi kohteessa on tarjolla vuokralle pinta-alaltaan 230 ja 280 neliömetrin laajuisia liiketiloja. Tilat soveltuvat erinomaisesti esimerkiksi erikoisliikkeille, toimistotilaksi tai palvelualan toimijoille, jotka haluavat sijoittua vilkkaalle torialueelle.

Torihotellin pysäköintioperaattoriksi on valittu Aimo Park Finland Oy. Maanalaisessa pysäköintihallissa on 74 autopaikkaa ja sähköautojen latausmahdollisuus. Pysäköintihalliin on tulossa lyhytaikaista sekä sopimuspysäköintiä.

Torihotellin rakennustöiden loppuun rakentamiseen menee noin yhdeksän kuukautta. Rakennus on aiemmassa rakennusvaiheessa toteutettu valmiiksi rungon, vesikaton ja ulkoseinärakenteiden osalta. Rakentamisen keskeytyksen ajan sisätiloissa on ollut päällä lämmitys ja väliaikainen ilmanvaihto rakenteiden turvallisuuden varmistamiseksi. Seuraavaksi käynnistetään sisävaiheen työt, jossa toteutetaan tilat valmiiksi tulevaa hotellin ja ravintolan toimintaa varten.

Lisätiedot:
Hannu Lokka, johtaja, strateginen hankekehitys, SRV, puh. 0400 454 342, hannu.lokka@srv.fi

Samu Lamminen, transaktiojohtaja, SRV, puh. 050 540 7198, samu.lamminen@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi

Juha Lehtonen, toimitusjohtaja, Balder Finland, puh. 040 730 4898, juha.lehtonen@balderfinland.fi
Johanna Uimonen, viestintäpäällikkö, Scandic Hotels, puh. 040 713 4120, johanna.uimonen@scandichotels.com

Tiedotteen liitteenä oleva kuva: UKI-arkkitehdit Oy

Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:  
Facebook  LinkedIn  X  Instagram  

 

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2024 oli 745,8 miljoonaa euroa. Noin 800 SRV:läisen lisäksi työllistimme noin 3 200 kumppanin verkoston.

SRV - Elämäsi rakentaja

Ladattavat kuvat