Nissniku.png

Kirkkonummen Nissniku-talolle on myönnetty rakentamislupa

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE      1.10.2025 KLO 09.00

Kirkkonummen Nissniku-talolle on myönnetty rakentamislupa

Kirkkonummen Masalaan nouseva uusi Nissniku-talo on saanut rakentamisluvan. Rakentamisluvan myöntämisen myötä uuden Nissniku-talon varsinaiset rakennustyöt voidaan aloittaa. Nissnikun vanha koulu on purettu kesän 2025 aikana. Valmiisiin tiloihin päästään muuttamaan arviolta vuonna 2028. Valmistuessaan monitoimijatalo tuo Masalaan saman katon alle kunnan sivistyksen ja vapaa-ajan palveluja.

Masalan alueelle monikäyttöinen puurakennus elinkaarihankkeena

Nissnikun tulevassa monitoimijatalossa toimivat rinnakkain Nissnikun yhtenäiskoulun luokat 1–9, Masalan kirjasto sekä Masalan nuorisotila.  Tilat suunnitellaan tukemaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta.

Nissniku-talo toteutetaan elinkaarihankkeena ja sen toteuttajaksi valittiin tammikuussa 2025 SRV, joka vastaa hankkeen suunnittelusta, rakentamisesta sekä kiinteistön ylläpidosta 20 vuoden ajan elinkaarivastuulla.

“Rakennuksen toteuttaminen elinkaarihankkeena on Kirkkonummella hyväksi havaittu tapa: varmuuden lisäksi elinkaariviisas rakentaminen on kokonaisuudessaan ekologisesta ja ekonomista”, kertoo Kirkkonummen kunnan rakennuttajapäällikkö Hanne Nylund.

Rakennuksen toteuttaminen elinkaarihankkeena on todettu toimivaksi toteutusmuodoksi Kirkkonummella.

”Olemme toteuttaneet useita hankkeita elinkaarimallilla ja tuomme tähänkin hankkeeseen elinkaariviisaan rakentamisen osaamisemme. Nissnikun monitoimijatalo on suunniteltu alusta asti elinkaari huomioiden, jolloin käytön ja ylläpidon avulla saadaan aikaan merkittävää säästöä elinkaarikustannuksissa. 20 vuoden palvelujakson aikana huolehdimme siitä, että kiinteistön arvo säilyy ja käytönaikainen ylläpito on mahdollisimman tehokasta ja optimaalista”, kertoo SRV:n elinkaarirakentamisen johtaja Jani Kuivamäki.

Puurakenteinen monitoimijatalo on puukouluja aiemminkin Suomeen suunnitelleiden arkkitehtitoimisto Arkkitehdit Frondelius+ Keppo+ Salmenperä Oy:n kädenjälkeä.

Korkeat ympäristötavoitteet

Kestävyys on Kirkkonummen kuntastrategian yksi keskeisistä päämääristä ja Kirkkonummi on Hinku-kuntana sitoutunut ilmastotavoitteisiin.

Nissniku-talolla onkin korkeat ympäristötavoitteet ja rakennukselle tavoitellaan korkeinta eli 5 tähden Rakennustiedon ympäristöluokitusta. Luokituksessa huomioidaan laajasti rakennuksen kestävyys, hiilijalanjälki ja energiatehokkuus. Rakennukseen toteutetaan maalämpöjärjestelmä, jolla tuotetaan pääosa kiinteistön tarvitsema lämmitysenergia ja kokonaisuudessaan kiinteistön tarvitsema jäähdytysenergia. Ilmanvaihto varustetaan tehokkaalla lämmön talteenotolla. Vesikalusteet ovat vettä säästäviä ja kiinteistö- ja valaistussähköstä 30 % tuotetaan aurinkopaneeleilla.

Toiminnallisuus ja yhteisöllisyys suunnittelun keskiössä

“Nissniku-talosta tulee Masalan alueen kaupunkikuvaa kohottava sekä keskeisiä sivistyksen ja vapaa-ajan palveluita yhteen kokoava talo, josta kuntalaiset voivat olla ylpeitä. Rakennuksen käyttäjälähtöinen suunnittelu on tehty hyvässä hengessä ja yhteistyössä tulevien käyttäjien kanssa”, Nylund kertoo.

Nissniku-taloon tulevien kunnan omien toimijoiden (koulu, kirjasto, nuorisopalvelut) lisäksi tulevien käyttäjien näkemyksiä on kartoitettu esimerkiksi yhdistyksille suunnatulla kyselyllä.

Nissnikun monitoimijatalon onkin tarkoitus palvella käyttäjiään aamusta iltaan ja viikon jokaisena päivänä.

“Suunnittelun keskiössä ovat olleet toiminnallisuus, käytettävyys ja yhteisöllisyys. Tilojen tarkoitus on mahdollistaa laaja kuntalaiskäyttöä myös kouluaikojen puitteissa esimerkiksi kirjaston ja yhteistilojen osalta”, Nylund kertoo.

Lisätiedot:

SRV:
Jani Kuivamäki, johtaja, Elinkaarihankkeet, SRV, puh. 050 535 9122, jani.kuivamaki@srv.fi 
Heli Pulkkinen, viestinnän asiantuntija SRV, puh. 050 411 0787, heli.pulkkinen@srv.fi
Kirkkonummen kunta:
Hanne Nylund, rakennuttajapäällikkö, Kirkkonummen kunta, puh. 040 1269 688, hanne.nylund@kirkkonummi.fi

Tiedotteen liitteenä oleva kuva: Arkkitehdit Frondelius+ Keppo+ Salmenperä

Jakelu:

Tiedotusvälineet

www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2024 oli 745,8 miljoonaa euroa. Noin 800 SRV:läisen lisäksi työllistimme noin 3 200 kumppanin verkoston.

SRV - Elämäsi rakentaja

Ladattavat kuvat