Työntekijät työmaalla

Strategia ja liiketoiminta

SRV:n strategia: Kestävästi kannattava

SRV:n strategia
SRV:n strategia

SRV:n strategisia tavoitteita ovat kasvava omistaja-arvo, erinomainen asiakas- ja työntekijäkokemus sekä ilmastonmuutoksen hillitseminen. 

Kannattavaa kasvua omaan hankekehitykseen perustuvasta toimitila- ja asuntorakentamisesta 

SRV hakee strategiassaan kannattavaa kasvua lisäämällä hallitusti asuntorakentamisen ja erityisesti omaan hankekehitykseen perustuvan asunto- ja toimitilarakentamisen osuutta heti, kun markkinatilanne antaa siihen mahdollisuuksia. Yhtiö näkee, että kaupungistuminen jatkuu, mikä palauttaa kuluttaja- ja sijoittajakysynnän erityisesti asuntorakentamisessa, mutta myös toimitilarakentamisessa seuraavien vuosien aikana. Ollakseen valmis vastaamaan kysynnän kasvuun, SRV on aktiivisesti vahvistanut omakehitteisen ja omaperusteisen tuotannon kasvun edellyttämää hankekehityskantaa. Samalla eri muotoinen urakointi, kuten elinkaarihankkeet, datakeskukset ja asuntourakointi sekä erityisesti hieman matalakatteisempi ja vähäriskisempi yhteistoiminnallinen urakointi, on edelleen yhtiön merkittävä kivijalka. 

SRV keskittyy portfolion johtamisessa kolmeen pääkohtaan ja tavoitteena on  

  1. vahvistaa SRV:n johtavaa asemaa yhteistoiminnallisessa ja muussa urakoinnissa
  2. kasvattaa omakehitteisten ja -perusteisten hankkeiden osuus 30-40 prosenttiin liikevaihdosta
  3. kasvattaa asuntohankkeiden osuus 30-40 prosenttiin liikevaihdosta 

Yhtiön taseen asteittainen vahvistuminen kasvattaa yhtiön kykyä rahoittaa omakehitteisen ja -perusteisen tuotannon tonttihankintoja ja erityisesti omaperusteiseen tuotantoon sen määrän kasvaessa sitoutuvaa pääomaa. 

Tavoitteemme on rakentaa yhtiöstä kestävästi kannattava. Ohjaamme kannattavuuttamme hyödyntämällä markkinan mahdollisuuksia sekä huolellisen riskienhallinnan avulla. Riskienhallinnan keskeisin tekijä on tarkka hankevalinta. Hallinnoimme aktiivisesti riskejä myös hajauttamalla portfoliotamme maantieteellisesti, käyttötarkoituksittain ja sopimustyypeittäin sekä rajaamalla hankkeiden sitomaa pääomaa. 

Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet 

Yhtiön toimintaa ohjaavat pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet, joiden saavuttamiseen se tähtää 2029-2030 mennessä:  

  • Operatiivinen liikevoitto vähintään 50 milj. euroa
  • Liikevaihto > 900 milj. euroa 

Yhtiön osinkopolitiikan mukainen tavoite on jakaa osinkoa 30-50 % vuosittaisesta tuloksesta huomioiden yhtiön näkymät ja pääomatarpeet. 

Liiketoiminta

SRV:n liiketoiminta koostuu asuntorakentamisesta ja toimitilarakentamisesta Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa eli pääkaupunkiseudulla sekä Turun, Tampereen ja Oulun alueilla. Toimitilarakentaminen koostuu projektinjohto- ja allianssiurakoista ja elinkaarihankkeista tilaajille sekä omakehitteisistä hankkeista. Asuntorakentaminen koostuu omaperusteisista ja omakehitteisistä asuntohankkeista, ja rakennusurakoista tilaajille. 

Toimitilarakentaminen

SRV:n toimitilarakentaminen koostuu yhtiön strategian mukaisesti projektinjohto- ja allianssiurakoista, elinkaarihankkeista sekä omakehitteisistä hankkeista. Elinkaarihankkeissa SRV vastaa sekä rakentamisesta että rakennuksen ylläpidosta sovitun palvelujakson ajan erillistä palvelumaksua vastaan. Omakehitteisellä toimitilakohteella tarkoitetaan SRV:n itse kehittämää hanketta, jonka SRV myy sijoittajalle ennen rakentamisen aloitusta ja jossa SRV kantaa rakentamisen ja vuokraamisen riskin. Osa toimitilarakentamista on myös korjausrakentamisen palvelut, ja toimitilojen rakentamisessa ovat saumattomasti mukana SRV:n omat talotekniikkapalvelut sekä energia- ja elinkaaripalvelut. 

Asuntorakentaminen

SRV:n asuntorakentaminen koostuu yhtiön strategian mukaisesti pääasiassa omaperusteisesta ja omakehitteisestä asuntotuotannosta Suomen kasvukeskuksissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Lisäksi SRV tekee valikoiden asuntojen rakennusurakoita julkisille ja yksityisille tilaajille. Omaperusteisella hankkeella tarkoitetaan SRV:n itse kehittämää hanketta, jossa SRV myy asunnot suoraan kuluttajille. Tällaisessa hankkeessa SRV kantaa sekä myynti- että rakentamisriskin. Omakehitteisellä asuntokohteella puolestaan tarkoitetaan SRV:n itse kehittämää hanketta, jonka SRV myy sijoittajalle ennen rakentamisen aloitusta. SRV kantaa hankkeessa rakentamisen riskin, ja hanke tuloutuu valmiusasteen mukaisesti. Rakennusurakat ovat ulkopuolisten tilaajien rakennushankkeita, joissa SRV toimii pääurakoitsijana.  Asuntojen rakentamisessa ovat saumattomasti mukana SRV:n omat talotekniikkapalvelut sekä energia- ja elinkaaripalvelut. 

Pariskunta ulkona

Mitä kuuluu, tulevaisuus?

Me rakennamme elämää kestävästi eli elinkaariviisaasti.

Elinkaariviisaus on meidän vastauksemme tulevaisuuden suurimpiin kysymyksiin. Siihen, kuinka rakennamme tästä elämästä koteineen, työpaikkoineen ja yhteisine tiloineen kestävämpää ja puhtaampaa – myös tuleville sukupolville. 

Lue lisää elinkaariviisaudesta
HERO2Vastuullisuus

Vastuullisuus

SRV:n tärkeimmät vastuullisuusteemat on koottu vastuullisuusohjelmaksi, joka pohjautuu ESG-viitekehykseen. SRV:n tavoitteena on varmistaa, että vastuullisuustyö tukee mahdollisimman hyvin strategisten tavoitteiden toteutumista ja antaa liiketoiminnalle lisää eväitä pärjätä yhä vaativammassa toimintaympäristössä.

Tutustu vastuullisuustyöhömme