Kauppakeskus Niitty

Kauppakeskus Niitty

Niittykummun metroaseman päälle toteutettu kauppakeskus tarjoaa hyvät päivittäispalvelut alueen tuhansille nykyisille ja tuleville asukkaille. Kauppakeskus Niityn kaupallisten tilojen laajuus on noin 7 000 m2, ja kaikki kauppakeskuksen liiketilat on vuokrattu. SRV:n kehittämä Niitty on myyty OP-Vuokratuotto-erikoissijoitusrahastolle vuonna 2015, ja se luovutettiin tilaajalle kesäkuun 2017 alussa.

”Niitty on monella tapaa erilainen kauppakeskus. Se on rakennettu Länsimetron päälle siten, että kauppakeskuksesta on suora kulku metroasemalle kauppakeskus Kampin tapaan. Kauppakeskuksessa on erikoista myös se, että kauppakeskuksen päälle kohoaa kaksi rakentamaamme kerrostaloa, yhteensä 300 asuntoa”, asiakkuusjohtaja Toni Kankare kertoo.

Toinen kerrostalo, Niittyhuippu, tunnetaan myös Espoon korkeimpana asuinrakennuksena, jonka korkeus on 90 m.

Metroaseman ja kauppakeskuksen yhteyteen on rakennettu myös oma kaksikerroksinen ”Huippuparkki” -niminen pysäköintiyhtiö asukaspysäköintiä varten. Lisäksi päivittäistavarakaupan yläpuolelle sijoittuu kaksikerroksinen yhteiskäyttöinen pysäköintiyhtiö liiketilojen asiakkaiden ja metron liityntäpysäköinnin käyttöön.

Niittykumpu

Kauppakeskus Niitty sijaitsee Espoon Niittykummussa, jonka kehittäminen on erittäin hyvä esimerkki osaamisestamme ja innovatiivisesta hankekehityksestä. ”Niittykummussa keräsimme suunnitelmamme avulla yhteen joukon sijoittajia. Heidän kanssaan teimme kaupungille ehdotuksen Niittykummun alueen kehittämiseksi, joka on nyt johtanut uusien talojen rakentamiseen”, asiakkuusjohtaja Toni Kankare sanoo.

Uuden metrokeskuksen aloitettua toimintansa, alueella sijainnut vanha Niittytori on purettu. Sen paikalle rakennetaan asuntoja. Niittykummun alueen kehittämishankkeen toisessa vaiheessa on tarkoituksena rakentaa kolme rakennusta, joihin tulee yhteensä yli 200 asuntoa. Toisen vaiheen rakentaminen alkoi 2017.