Kalasatamassa sijaitsevan Loiston kattoterassi

”Kattoterassit tuovat upeat maisemat kaikkien ulottuville”

Esimerkiksi Pasilassa sijaistevan Kokardin kattoterassilla on mahdollista järjestää juhlat, nauttia kesäpäivästä tai vilvoitella saunomisen lomassa.

Kattoterassit ovat tuoneet upeat, urbaanit näkymät kaikkien kerrostalon asukkaiden ulottuville. Kalasataman tornien lisäksi näyttävä kattoterassi löytyy Pasilaan valmistuneesta Kokardin ylimmästä kerroksesta.

"Kaikkien käytössä maksutta oleva kattoterassi tuo lisäarvoa kerrostaloasumiseen. Perinteisesti hienot maisemat ovat olleet vain ylimpien kerrosten asukkaiden ilona, mutta kattoterassilla kaikki pääsevät nauttimaan maisemista", kiteyttää SRV:n elinkaariviisaiden asuntojen kehityspäällikkö Lotta Toivonen.

Toivosen mukaan Kalasataman torneissa kattoterassit ovat lisänneet etenkin yhteisöllisyyttä ja luoneet erinomaisen kohtaamispaikan. Kattoterassilla esimerkiksi otetaan aurinkoa, tehdään töitä ja järjestetään juhlia.

"Pyrimme yleensä tuomaan kattoterassien yhteyteen yhteistiloja, kuten saunoja sekä kerho- ja etätyöskentelytiloja. Tällaisille omassa rauhassa oleville vehreille elpymispaikoille on tarvetta etenkin tiivistyvässä kaupunkirakenteessa."

Tällainen on unelmien kattoterassi

Millainen sitten on unelmien kattoterassi? Kysyimme tätä viime vuonna kodinostajilta ja hyödynsimme vastauksia vuodenvaihteessa valmistuneen Kokardin suunnittelussa.

Vastauksissa toivottiin, että terassista muodostuu talon asukkaiden yhteinen oleskelutila, jossa on kukka- ja viheristutuksia sekä viljelymahdollisuus. Lisäksi vastaajat halusivat terassille mukavia istuin- ja pöytäryhmiä, tunnelmaan sopivaa valaistusta, paljon luonnonmateriaaleja ja saunan.

"Jotta kettoterasseista tulee aidosti asukkaita palvelevia, olemme osallistaneet kodinostajia eri tavoilla yhteistilojen suunnittelussa", Toivonen korostaa.

Monet vastaajille tärkeät toiveet onkin toteutettu Kokardin terassilla, joka muodostaa näyttävän kokonaisuuden yhdessä kolmen kattosaunan ja kerhotilan kanssa.

Terassille on tulossa muun muassa pieniä puita, istutuslaatikoita ja pieni syötävä puutarha, josta löytyy muun muassa yrttejä ja pensasmustikoita. Kaksi pöytäryhmää voi pitää erillään tai yhdistää keskenään tilanteesta riippuen. Keittiö ja jääkaappi löytyvät terassin yhteydessä sijaitsevasta kerhotilasta.

"Lisäksi kattokerroksen tiloissa on hyödynnetty puuta paneloinnissa ja lattioissa", Toivonen lisää.

Havainnekuva uudiskohteen kattoterassi SRV Pasila Kokardi
Havainnekuva Helsingin Pasilassa sijaitsevan Kokardin kattoterassista.

Vehreyttä enemmän kerrostaloasumiseen

Toivosen mukaan viherrakentamiselle on tarvetta tiivistyvässä kaupunkirakenteessa. SRV:llä ollaankin parhaillaan kehittämässä uudenlaisia ratkaisuja siihen, miten vehreyttä saadaan tuotua kattoterasseille ja kansirakenteiden päälle.

"Meillä on käynnissä Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyöprojekti, jossa pohdimme uudenlaisia innovatiivisia ratkaisuja viherrakenteisiin. Painoa ei voi tuoda liikaa, jotta emme tarvitse lisää tukirakenteita ja sitä kautta kasvata hiilijalanjälkeä."

Toivosen mukaan vehreydestä on myös hyötyä niin ilmastonmuutoksen hillitsemisessä kuin siihen sopeutumisessa.

"Kasvillisuuden lisääminen luo kaupunkeihin miellyttävämmät ja terveellisemmät olosuhteet lisääntyvien hellejaksojen aikana. Samalla se suojaa ihmisiä ilmansaasteilta ja melulta."

Kokardin kattoterassin maisema
Pasilassa sijaitsevan Kokardin kattoterassilta on upeat näkymät eri puolille Helsinkiä.

TEKSTI: Aku Karjalainen KUVAT: SRV

Havainnekuva uudiskohteen kattoterassi SRV Pasila Kokardi

Pasilan Kokardin sijainti on päihittämätön

Kokardin laadukkaat kodit yksiöistä neliöihin ovat huolellisesti viimeisteltyjä ja tyylikkäitä. Arjessa pääset nauttimaan Suomen parhaimmista palveluista ja liikenneyhteyksistä.

Tutustu Kokardiin ja tule käymään näytöllä

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Jukka Rantala Kokardin kattoterassilla

”Asumiskustannukset ovat seuraavat 20 vuotta vakiot”

Jukka Rantala muutti tammikuussa yhdessä puolisonsa kanssa Helsingin Pasilaan valmistuneeseen Kokardiin. Hän kertoo, miksi uudiskohde oli heille itsestään selvä valinta.

Kokardin yhteistila

Laadukkaat yhteiskäyttötilat tuovat luksusta arkeen ja asumiseen

Oman kodin valinnoissa voi keskittyä olennaiseen, kun laadukkaat saunat, juhla-, etätyö- ja kuntoilutilat, tavaralainaamo tai kattoterassi ovat kaikkien taloyhtiön asukkaiden käytössä.

Itä-Pasilan talojen julkisivuja

Mitä kuuluu Pasila?

Pasilalaiset kertovat, millainen asuinalueiden helmi paljastuu betonikuoren alta. Asukkaidensa rakastaman alueen asukasmäärä kolminkertaistuu vuoteen 2040 mennessä.

Asuntojen-pohjaratkaisut-pääkuva

Suunnannäyttäjät haluavat asuntoihin runsaasti säilytystilaa

Tällä hetkellä kerrostaloasuntoon halutaan etenkin parveke ja oma vaatehuone. Myös erillinen keittiö kasvattaa suosiotaan, selviää tuoreesta Suunnannäyttäjät-paneelin kyselystä.

Taulun ripustaminen

RT:n Vihmo: ”Nyt on asunnonostajalle oivallinen hetki toimia”

Mitä asunnon ostamisessa kannattaa ottaa huomioon juuri nyt? Milloin epävarmuus hellittää? Asiantuntijat vastaavat asunnonostajia tällä hetkellä askarruttaviin kysymyksiin.

Asuintalot Wood City

Suunnannäyttäjät haluavat suosia pitkäikäisiä ja kierrätettäviä rakennusmateriaaleja

Ekologisuuden merkitys korostuu yhä useammin asunnonostajan valinnoissa. Rakennusmateriaalien on nyt oltava vastuullisesti tuotettuja, helposti kierrätettäviä ja pitkäikäisiä, selviää tuoreesta Suunnannäyttäjät-paneelimme kyselystä.