Varastokirjasto julkisivu

Varastokirjasto

Kohteen tiedot

Laajuus10 570 bruttoneliömetriä
Valmistuminen2025
UrakkamuotoKokonaisvastuu-urakka
SijaintiKuopio

Varastokirjaston uusi toimitalo Kuopiossa on suunniteltu niin kirjoille kuin toimivalle työlle. SRV toteutti käyttäjälähtöisen ja elinkaariviisaan rakennuksen, jossa aineistot säilyvät oikeissa olosuhteissa.

Rakensimme Senaatti-kiinteistöille uuden toimitalon vastaamaan Varastokirjaston kasvaviin tila- ja käyttötarpeisiin 15 vuodeksi eteenpäin. Kuopion Hiltulanlahdessa sijaitseva Varastokirjasto ei ole kuitenkaan tavallinen toimistorakennus, sillä sen pitää palvella samaan aikaan henkilöstön päivittäistä työtä, suurten aineistomäärien käsittelyä ja kirjojen pitkäaikaista säilytystä. 

135 kilometriä hyllyjä

Varastokirjasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen valtakunnallinen kirjasto, joka palvelee niin tieteellisiä kuin yleisiäkin kirjastoja. Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat aineiston vastaanottolaiturit, toimistotilat sekä kokoelmatilat, jotka jatkuvat myös toiseen kerrokseen. 

Suunnittelimme Varastokirjaston uudet tilat tiiviissä yhteistyössä rakennuttajan ja tulevien käyttäjien kanssa. Henkilöstön asiantuntemus oli tärkeässä roolissa, sillä tilojen piti sujuvoittaa heidän työtään eri työvaiheissa: aineistojen vastaanotossa, käsittelyssä, säilyttämisessä ja kaukolainaamisessa. 

Kokoelmatilojen säilytysjärjestelmä, joka käsittää yhteensä 135 kilometriä hyllyjä, on kirjaston toiminnan keskellä. Säilytys suunniteltiin niin, että se mahdollistaa myös tulevien vuosien aineistokarttuman, sillä kirjaston kokoelma kasvaa vuosittain jopa 1,5 hyllykilometrin verran. 

Varastokirjasto täytetty hyllyrivi

Oikeat olosuhteet

Varastokirjaston rakentamisessa suosimme elinkaariviisaita valintoja.  Lisäksi hankkeen toteutusta ohjasivat ajantasaiset EU-taksonomiakriteerit, jotka edellyttävät ilmaston ja ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja. 

Saimme hyvällä suunnittelulla pienennettyä rakennuksen hiilijalanjälkeä 25 prosenttia. Tiukkaan energiatehokkuustavoitteeseen pääsimme materiaalivalinnoilla, energiaratkaisuilla ja biodiversiteettiä tukevilla valinnoilla. Toimistotilat sijoitettiin rakennuksen pohjoisjulkisivulle, mikä vähentää jäähdytystarvetta. 

Keskityimme myös rakennuksen oikeanlaisiin olosuhteisiin ja ilmankosteudenhallintaan modernia talotekniikkaa hyödyntämällä. Esimerkiksi kokoelmatiloihin asensimme jäähdytyskennoja, joiden avulla ilmankosteus säilyy vakiona vuodenajasta riippumatta. 

Varastokirjasto julkisivu

Monipuolinen hanke nollavirheluovutuksena

Varastokirjastolle ei ollut aiemmin toteutettu uudisrakennusta. Kokonaisvastuu-urakassa rakentamisen lisäksi myös tontti ja suunnittelu tulivat urakoitsijan kautta, mikä toi SRV osaamisen mukaan hankkeeseen varhaisessa vaiheessa. Luovutimme hankkeen tilaajalle nollavirheluovutuksena vuoden 2025 alussa, ja toiminta uusissa tiloissa käynnistyi elokuussa 2025. 

”Varastokirjasto on ainutlaatuinen toimija, jolle ei ole aiemmin tehty uudisrakennusta. Hankkeessa sovellettiin uudenlaista urakkamuotoa, jossa myös tontti ja suunnittelu tulivat urakoitsijan kautta. Näin saimme monipuolisesti urakoitsijan osaamista hankkeeseen.”

Tuomas Koivumäki, rakennuttajapäällikkö Senaatti-kiinteistöillä 

Supercellin pääkonttorin aula

Kun rakennat, rakenna viisaasti

SRV auttaa sinua viemään hankkeesi ajatuksesta toteutukseen. Asiakasta kuuntelemalla rakennamme tiloja, joissa toimivuus, kustannukset ja vastuullisuus ovat tasapainossa rakennuksen koko elinkaaren ajan. 

Tutustu lisää