Kohteen tiedot
SRV ajanmukaisti Keravan keskustassa sijaitsevan Kauppakaari 15:n tilat uusille käyttäjille. Etuajassa valmistunut hanke toi kiinteistöön modernit, terveelliset ja toimintavarmat tilat.
SRV toteutti Lääkärikeskus Aavalle ja Pikkujätille, Synsamille ja Ole.Fit-kuntosalille uudet tilat Keravan keskustaan Kielon omistamaan kiinteistöön osoitteeseen Kauppakaari 15. Hanke toteutettiin kokonaisvastuu-urakkana rakennuttajaa ja tulevia käyttäjiä osallistaen.
Hankkeessa 1989 rakennetun kiinteistön toimitiloja ajanmukaistettiin ja muokattiin, jotta ne vastaisivat erilaisten vuokralaisten tarpeita.
”Hanke eteni SRV:n näkökulmasta kokonaisuutena hyvin. Vaikka aloitus ajoittui kesälomakauteen, projekti vietiin läpi hallitusti ja tehokkaasti. Lopputuloksena hanke luovutettiin Kielolle ja uusille vuokralaisille ennen määräaikaa, ilman tapaturmia ja ilman sairaspoissaoloja. Erityisesti työturvallisuuden osalta tilastoon voi olla tyytyväinen”, kertoo Harri Hirvonen, hankkeen projektipäällikkö SRV:ltä.
Yhteistyö Kielon kanssa oli sujuvaa ja avointa.
”Tilaajan kokenut konsultti toi prosessiin selkeyttä ja nopeutta, ja päätökset saatiin tehtyä tilaajan toimesta täsmällisesti ja aikataulussa. Myös käyttäjien kanssa yhteistyö toimi hyvin, mikä mahdollisti projektin läpiviennin ilman ylimääräisiä viivästyksiä tai katkoksia”, Hirvonen sanoo.
Kiinteistön talotekniikka uudistettiin lähes kokonaan vastaamaan nykyisiä ja tulevia tarpeita. Kiinteistön vanhojen ilmanvaihtokoneiden modernisointi säästi kustannuksia ja vähensi jätemääriä: koneiden sisäinen tekniikka uusittiin, kun rungot todettiin riittävän hyväkuntoisiksi.
Kaikki saneeratut tilat toteutettiin S2-sisäilmastoluokituksen mukaisesti, tiloihin lisättiin jäähdytys, ja kaikki ikkunat uusittiin energiatehokkuutta ja viihtyisyyttä parantamaan. Lopputuloksena käyttäjät saivat modernit, terveelliset ja toimintavarmat tilat pitkälle tulevaisuuteen.
”Oli hienoa jatkaa omalta osaltamme Keravan keskustan kehittämistä ja päivittää keskeisellä sijainnilla olevan kiinteistömme tilat vastaamaan nykypäivän tarpeita”, kertoo Kielon toimitusjohtaja Hanna Rauhala.

Toimitiloja, joihin halutaan tulla
Rakennamme jokaisen toimitilan tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa, hänen tarpeitaan kuunnellen ja niitä ymmärtäen. Olipa kyseessä sairaala, päiväkoti, liiketila, tuotantolaitos, logistiikkakeskus tai datakeskus, rakennamme toimitiloja, joihin halutaan tulla. Myös maanantaisin.







