Vaikuta huomisen kaupunkiin tänään – liity jäseneksi SRV:n nuorisopaneeliin! Paneelin jäsenenä pääset antamaan näkemyksesi SRV:n suunnittelupöydällä olevien konkreettisten rakennushankkeiden kehittämiseen.
Nuorisopaneeli tarjoaa paikan osallistua kaupunkiympäristöjen kehittämiseen sekä verkostoitumiseen muiden nuorten kanssa. Nuorisopaneelissa saat oman äänesi kuuluviin meitä kaikkia koskettavista aiheista: esimerkiksi miten haluat asua tulevaisuudessa, millaisessa kaupungissa haluat asua, tai miltä haluaisit työelämän näyttävän silloin, kun itse valmistut. Nuorisopaneelissa saat arvokasta kokemusta rakennusalasta, ja pääset tutustumaan muihin samoista teemoista kiinnostuneisiin nuoriin. Pääset antamaan ideoita ihan konkreettisiin rakennushankkeisiin.
SRV:n vuonna 2019 perustettu nuorisopaneeli kokoontuu kolme-neljä kertaa vuodessa keskustelemaan teemoista, jotka liittyvät SRV:n tekemisiin: hyvään asumiseen, kaupunkien kehittämiseen tai vaikka siihen, millaisia odotuksia nuorilla on työelämästä.
Tapaamiset järjestetään työpajamuodossa, jossa ensin kuullaan asiantuntijan puheenvuoro tapaamiskerran teemasta, jota sitten työstetään yhdessä osallistavin menetelmin. Pidämme huolen, että kaikki jäsenet saavat äänensä kuuluviin, mutta ihan kaiken aikaa ei tarvitse olla itse äänessä.
Nuorisopaneelin jäsenellä ei tarvitse olla mitään ennakkotietoa rakennusalasta, tai muista teemoista – pelkkä kiinnostus ja innostus oppia lisää ja saada oma ääni kuuluviin riittää! Paneelin jäsenten ikähaitari on tällä hetkellä 15-19 vuotta ja osallistua voi SRV:n toiminta-alueilla pääkaupunkiseudulla, Turussa tai Tampereella.
Olemme keskustelleet mm. SRV:n elinkaariviisaasta strategiasta ja siitä, mitä se tarkoittaa käytännön tasolla. Paneelissa on pohdittu myös kaupunkiympäristön turvallisuutta, asumisen tulevaisuutta sekä koulutilojen suunnittelua.
SRV on paitsi Suomen suurimpia rakentajia myös kaupunkien aktiivinen kehittäjä. Rakennusyrityksenä tekemämme päätökset kantavat pitkälle tulevaisuuteen, ja siksi haluamme nuoret mukaan kehittämään kanssamme. Haluamme kuunnella entistä paremmin tulevia asuntojen ja toimitilojen käyttäjiä, jotta voimme luoda kaupunkiympäristöjä, tiloja ja koteja, joissa ihmisten on hyvä elää.
Hakemukseksi riittää, että lähetät meille viestin osoitteeseen viestinta@srv.fi. Ilmoita viestissä nimesi, ikäsi, yhteystietosi sekä mahdollinen opiskelupaikkasi.
SRV:n Meidän kaupunki -nuorisopaneelin kautta nuoret pääsevät kehittämään kaupungeista parempia paikkoja asua ja elää. Kaupunkien kehitys on jo nyt tiivistä dialogia eri sidosryhmien kanssa. Nuorisopaneeli on tämän vuoropuhelun syventämistä yhden merkittävän sidosryhmän, tulevaisuuden kaupunkilaisten kanssa.
Iloinen puheenporina täytti SRV Living roomin tiistaina Kalasatamassa, kun SRV:n nuorisopaneeli kokoontui ensimmäistä kertaa. Nuorisopaneeli haastaa SRV:tä kehittämään koteja ja kaupunkeja nuorten tarpeet ja toiveet huomioiden.
Tammikuussa 2020 aloittaneen paneelin puheenjohtajana toimi Plan Internationalin Girls Takeoverissa SRV:n toimitusjohtajana toiminut Anna Mäkilä.