SRV Yhtiöt Oyj:n hallitus päätti toimitusjohtajan monivuotisesta kannustinjärjestelmästä

SRV YHTIÖT OYJ                     PÖRSSITIEDOTE                     25.6.2019     10.15 

SRV Yhtiöt Oyj:n hallitus päätti toimitusjohtajan monivuotisesta kannustinjärjestelmästä

SRV Yhtiöt Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta osakeperusteisesta kannustinjärjestelmästä. Järjestelmän piiriin kuuluu SRV Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtajana viimeistään 1.1.2020 aloittava Saku Sipola. Järjestelmän kannustinvaikutus perustuu SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeen arvonnousuun.

Järjestelmän perusteella Saku Sipolalle annetaan 600 000 hankintaoikeutta, jotka oikeuttavat hänet hankkimaan hankintaoikeuksia vastaavan määrän SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeita. Hankintaoikeuksien mukainen merkintähinta on SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeen volyymipainotettu keskikurssi Nasdaq Helsingissä jatkuvassa kaupankäynnissä hallituksen kannustinjärjestelmästä tekemää päätöstä edeltävänä päivänä 24.6.2019 eli 1,62 euroa osakkeelta. Järjestelmän puitteissa voidaan antaa uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Yhtiön hallitus tekee toteutustapaa koskevan päätöksen kulloinkin erikseen. Järjestelmän ehtojen mukaan hankittuja osakkeita koskee luovutusrajoitus, joka on voimassa kaksi vuotta osakkeiden hankkimisesta lukien. Hankintaoikeuksia voidaan käyttää kolmessa kahden vuoden mittaisessa käyttöjaksossa, joista ensimmäinen alkaa 1.3.2021 ja päättyy 28.2.2023, toinen alkaa 1.9.2022 ja päättyy 31.8.2024 ja kolmas alkaa 1.9.2024 ja päättyy 31.8.2026. Kunkin käyttöjakson aikana on oikeus käyttää 200 000 hankintaoikeutta.

Järjestelmän teoreettinen markkina-arvo on 25.6.2019 noin 0,3 miljoonaa euroa. Teoreettinen markkina-arvo on laskettu optio-oikeuksien hinnoittelussa käytettävällä Black & Scholes -mallilla seuraavin oletuksin: osakkeen kurssi 1,62 euroa, vertailukurssi 1,60 euroa, riskitön korko 0,34 prosenttia ja volatiliteetti 32,97 prosenttia. Kannustinjärjestelmän vaikutusaikana vuosina 2019–2026 kirjattava IFRS-kustannuksen määrä on noin 0,3 miljoonaa euroa.


Lisätiedot:

Ilpo Kokkila, hallituksen puheenjohtaja, puh 0400 485 555, ilpo.kokkila@pontos.fi
Maija Karhusaari, viestintä- ja markkinointijohtaja, puh 045 218 3772, maija.karhusaari@srv.fi

www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV lyhyesti
SRV on rohkea rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana ja olla alan innostavin työpaikka. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme. 

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä vuodesta 2007 listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 960 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee yli 1 000 ihmistä. Lisäksi työllistämme hankkeissamme lähes 4 000 alihankkijan verkoston.

SRV - Elämäsi rakentaja