SRV YHTIÖT OYJ SIJOITTAJAUUTINEN 29.1.2026 KLO 14.00
SRV rakentaa Y-Säätiölle 49 asuntoa Espoon Vermonniittyyn
SRV ja Y-Säätiö ovat sopineet 49 asunnon vuokrakerrostalon rakentamisesta Espoon Vermonniittyyn. Sopimuksen arvo on 11,5 miljoonaa euroa ja se kirjataan SRV:n tilauskantaan tammikuussa 2026. Kohde rakennetaan kokonaisvastuu-urakkana, jossa SRV vastaa sekä suunnittelusta että toteutuksesta. Rakentaminen käynnistyy tammikuussa 2026 ja arvioitu valmistuminen on alkuvuodesta 2027.
”SRV:n tavoitteena on kasvattaa asuntorakentamisen määrää tulevien vuosien aikana. Oman asuntotuotantomme lisäksi toteutamme erilaisia asuntohankkeita asiakkaillemme. Olemme olleet mukana vuosia kehittämässä Vermonniityn aluetta ja rakentaneet alueelle jo aikaisemmin kohteita muun muassa eQ:lle ja Kojamolle", kertoo pääkaupunkiseudun asuntoliiketoiminnan johtaja Jorma Seppä SRV:ltä.
“Anna Sahlsténin katu 16 on ensimmäinen kohde, jonka rakennamme Y-Säätiölle ja olen iloinen yhteistyömme käynnistymisestä”, Seppä jatkaa.
Energiatehokkaita koteja
Kahdeksankerroksinen KOY Espoon Anna Sahlsténin katu 16 rakennetaan energiatehokkaaseen A-energialuokkaan ja liitetään kaukolämpöverkostoon. Katolle asennettavat aurinkopaneelit edistävät uusiutuvan energian käyttöä ja vähentävät kiinteistön yhteisten tilojen energiankulutusta. Yhtiöllä on oma piha-alue, johon on suunniteltu hyvät leikki- ja oleskelualueet.
Osassa kohteen elementeistä käytetään vähähiilisempää betonia, jonka CO2-päästöt ovat 15 prosenttia pienemmät kuin vastaavilla tavanomaisilla betoneilla.
”Rakennuttajana meille on tärkeää tehdä yhteistyötä osaavien kumppaneiden kanssa, jotka jakavat näkemyksemme vastuullisesta rakentamisesta. Yhteistyö SRV:n kanssa Vermossa mahdollistaa kohtuuhintaisten, energiatehokkaiden ja toimivien kotien toteuttamisen kehittyvälle alueelle. Tavoitteenamme on rakentaa asumista, joka tukee arjen sujuvuutta ja kestävää kaupunkikehitystä”, kertoo Y-Säätiö palvelut Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kampman.
Y-Säätiö toimii kohteen rakennuttajana ja vuokrauksen hoitaa M2-Kodit. M2-Kodit on Y-Säätiö-konsernin omistama, valtion tuella rakennettuun vuokra-asumiseen keskittynyt yleishyödyllinen yhtiö.
Vermonniitty on lähellä palveluita ja hyviä liikenneyhteyksiä
Vermonniitty on Leppävaaran ja Vermon raviradan väliin rakentuva uusi asuinalue. Suur-Leppävaaraan kuuluvan Vermonniityn kehitys alkoi 2010-luvun lopulla ja asuntokanta koostuu pääosin kerrostaloista. Tarjolla on sekä omistus- että vuokra-asuntoja. Vermonniitty sijaitsee Leppävaaran palveluiden ja Rantaradan, Raide-Jokerin, Leppävaaran bussiterminaalin, Kehä I:n sekä Turuntien mahdollistamien hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Ulkoiluun ja liikunnan harrastamiseen löytyvät naapurustosta muun muassa Perkkaan urheilupuisto, Majurinpuiston ulkokuntoilupaikka sekä Talin urheilupuisto. Myös lapsiperheiden tarvitsemat koulut ja päiväkodit sijaitsevat Vermonniityssä ja sen välittömässä läheisyydessä. Kouluja alueella on kaksi ja useita päiväkoteja.
Lisätietoja:
Jorma Seppä, pääkaupunkiseudun asuntoliiketoiminnan johtaja, SRV, puh. 040 7273 771, jorma.seppa@srv.fi
Heli Pulkkinen, viestinnän asiantuntija SRV, puh. 050 411 0787, heli.pulkkinen@srv.fi
Tiedotteen liitteenä oleva kuva: Arkworks Arkkitehdit Oy.
Jakelu:
Tiedotusvälineet
www.srv.fi
Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook LinkedIn Instagram
SRV lyhyesti
SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.
Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2024 oli 745,8 miljoonaa euroa. Noin 800 SRV:läisen lisäksi työllistimme noin 3 200 kumppanin verkoston.
SRV – Elämäsi rakentaja

