Mikko Kiesiläinen nimitetty SRV Yhtiöt Oyj:n uudeksi kehitysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi

SRV YHTIÖT OYJ     PÖRSSITIEDOTE      19.6.2025   KLO 14.00

Mikko Kiesiläinen nimitetty SRV Yhtiöt Oyj:n uudeksi kehitysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi

SRV Yhtiöt Oyj:n uudeksi kehitysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Mikko Kiesiläinen, M.Sc. (London School of Economics), 37. Hän aloittaa tehtävässään elokuussa 2025. Mikko Kiesiläinen on viimeksi toiminut pääekonomistina Helsingin kaupungilla ja sitä ennen liiketoiminnan kehityksessä Intera Partnersilla ja McKinsey & Companylla.

”Mikko Kiesiläisellä on monipuolinen kokemus liiketoiminnan ja strategian kehittämisestä sekä toteuttamisesta Suomessa ja kansainvälisesti. Toivotan Mikon lämpimästi tervetulleeksi mukaan tiimiin ja kehittämään SRV:tä”, SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola sanoo.

”Olen todella innoissani mahdollisuudesta liittyä SRV:n osaavaan tiimiin ja päästä yhdessä rakentamaan tulevaisuutta. Uudessa roolissani odotan innolla, että pääsen edistämään sekä strategian kehitystä että sen toimeenpanoa”, Mikko Kiesiläinen sanoo.

SRV Yhtiöt Oyj:n kehitysjohtaja ja johtoryhmän jäsen Miimu Airaksinen jättää yhtiön elokuun aikana siirtyäkseen toisen työnantajan palvelukseen.

Lisätietoja:
Saku Sipola, toimitusjohtaja, SRV, puh. 040 551 5953, saku.sipola@srv.fi
Miia Eloranta, viestintä- ja markkinointijohtaja, SRV, puh. 050 441 4221, miia.eloranta@srv.fi

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Tiedotusvälineet
www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta: 
Facebook   LinkedInTwitter  Instagram

SRV lyhyesti

SRV on suomalainen rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Rakennamme kestävämpää ja vastuullisempaa, taloudellista arvoa vaalivaa sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin huomioivaa kaupunkiympäristöä. Kutsumme tätä lähestymistä elinkaariviisaudeksi. Tuomme aidon innostuksen ja läsnäolon mukanamme jokaiseen kohtaamiseen, ja kuunteleminen on yksi tärkeimmistä tavoistamme toimia. Sillä uskomme siihen, että vain keskustelun kautta maailma voi muuttua.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa. Liikevaihtomme vuonna 2024 oli 745,8 miljoonaa euroa. Noin 800 SRV:läisen lisäksi työllistimme noin 3 200 kumppanin verkoston.

SRV - Elämäsi rakentaja