Vastuulliseksi suunniteltu

Vastuulliseksi suunniteltu

Me SRV:llä halusimme luoda parhaan mahdollisen kiinteistöenergiaratkaisun, jossa rakennuksen koko elinkaaren aikainen ympäristökuormitus saataisiin minimoitua ja jossa otettaisiin huomioon myös tulevaisuuden tiukentuvat energiatehokkuusvaatimukset. Näin alkoi PRESSI Smart Premisesin matka ideasta suunnittelupapereiksi ja myöhemmin Vantaankoskelle rakennettavaksi rakennuskompleksiksi, jonka suunnittelussa ja toteutuksessa käytetään aivan uusia energiaa säästäviä innovaatioita.

Energiatehokkuus ja vastuullisuus PRESSIn suunnittelun lähtökohtana

Tavoitteeksi suunnittelussa otettiin ns. nollaenergiakiinteistö, jossa kiinteistön ylläpitoenergia pyritään tuottamaan omavaraisesti ja uusiutuvilla energianlähteillä. Kattopinta-ala on varattu aurinkopaneeleille, mutta merkittävin tekijä on uuden ajan maalämpöjärjestelmä, joka on suunniteltu vastaamaan jopa 90 % PRESSIn kolmen kiinteistön jäähdytys- ja lämmitysenergiantarpeesta.

Uutta PRESSIn maalämpöjärjestelmässä on energiakenttä, joka muodostuu maalämpökaivoista ja ne yhdistävästä energiaväylästä. Tämä energiaväylä yhdistää kaikki Pressin kolme kiinteistöä sekä toisiinsa että maalämpökaivoihin. Väylän avulla jäähdytys- ja lämmitysenergiaa voidaan tehokkaasti siirtää sinne missä sitä tarvitaan ja jopa kiinteistöstä toiseen. Samoin energiakentän eri maalämpökaivojen hyödyntämistä voidaan optimoida väylän avulla. Tämän johdosta maasta saatava rajallinen lämpö- ja jäähdytysenergia saadaan riittämään mahdollisimman pitkälle ja siirrettyä mahdollisimman tehokkaasti

Havainnekuva PRESSIn energiakentästä

Järjestelmän hyöty syntyy väylään yhdistettävien useiden kiinteistöjen erilaisista tarpeista, siirtämisen tehokkuudesta ja energian lähteiden hyödyntämisen optimoinnista. Aiemmilla järjestelmillä maaperästä saatavaa energiaa ei olisi saatu riittämään kaikille alueen nykyisille ja tuleville kiinteistöille eikä optimoitua yhtä tehokkaasti näistä kiinteistöjen eroista johtuen. Tulevaisuudessa samaan energiaväylään voidaan yhdistää vielä lisää kiinteistöjä, joka tehostaa entisestään myös aiemmin rakennettujen kiinteistöjen energiansaantia, sillä hyödyt kertautuvat useampien kiinteistöjen myötä. Toisin kuin monet muut järjestelmät, tämä järjestelmä mahdollistaa kiinteistökohtaisen energiatehokkuuden paranemisen vielä pitkään rakentamisen jälkeenkin.

Sähkökäyttöiset älylaitteet osaksi sähkönsäästöä

Tärkeä osa PRESSIn energiatehokkuutta ovat aivan uusien innovaatioiden lisäksi myös uudiskohteissa vakiintuneet ja muut energiaa säästävät tekniikat. Päivänvaloautomatiikka ja läsnäolotunnistimet säätelevät valaistusta automaattisesti, jotta turhaa energiankulutusta saadaan kuluttua karsittua ilman erillistä säätämistä. Tällöin valaistus himmenee tai jopa sammuu kun valoa on riittävästi, eivätkä valot pala tyhjillä työpisteillä.

Automatiikan vastapainona toimii valaistuksen täydellinen muunneltavuus. Lisänä vielä mobiilisovelluksella säädettävyys, jolloin kiinteistön käyttäjät voivat halutessaan säädellä ja hallita valaistusta jopa tila- ja valaisinkohtaisesti suoraan älypuhelimestaan.

Automatiikka onkin merkittävä osa jokaisen modernin kiinteistön energiatehokkuutta. Älyteknologian mahdollisuudet samoin kuin PRESSIn maalämpöenergiaratkaisukin ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten uusilla innovaatioilla voidaan ainakin osittain vastata ympäristövastuullisuuskysymyksiin, kuitenkaan tarpeellisesta valosta tai lämmöstä luopumatta.

Vastuullisuus muutakin kuin energiatehokkuutta

PRESSI tulee täyttämään LEED V4-sertifikaatin laatukriteerit, jotka on kehitetty viitekehykseksi ja mittaristoksi uuden sukupolven ekorakennuksille. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kiinteistön ympäristörasitusta arvioidaan kiinteistön koko elinkaaren ajalta ja huomattavasti aiempaa tarkemmin. LEED tarkastelee energiatehokkuuden lisäksi laajempaa ympäristöystävällisyyttä: Kestävää maankäyttöä, materiaalien kierrätystä ja valintakriteereitä, suunnitteluinnovaatioita ja käyttäjien kannalta erittäin merkittävää korkeaa sisäilman laatua.

LEED V4 –sertifikaatit vievät ympäristövaikutusten tarkastelun aivan uudelle tasolle, sillä muun muassa materiaalien kohdalla on keskitytty materiaalien kokonaisvaltaisiin terveys- ja ympäristövaikutuksiin tuotantovaiheista alkaen. Esimerkiksi vedenkulutuksessa otetaan tämän LEED sertifikaatin kohdalla huomioon aivan kaikki kiinteistöön liittyvä vedenkulutus ja hyödyntäminen sadevedestä alkaen.

Lopputulosta ei ole jätetty sattumanvaraan

Vastuullisuudessa ei onnistuta sattumalta: PRESSIn räätälöity maalämpöjärjestelmä ja tavoiteltu lopputulos vaativat laitteistojen kohdalla erittäin tiukkoja suoritusarvovaatimuksia ja toimitusketjun hallintaa. Lopputuloksen varmistamiseksi on tehty valtava määrä taustatyötä, kun lämpöpumppukoneiden ja muiden kiinteistön laitteistojen suoritusarvoja on tarkistettu lukuisilla simuloinneilla ja todennettu referenssikohteista. Lisäksi muun muassa ilmanvaihtokoneiden lämmöntalteenottoratkaisuissa energiatehokkuuteen kiinnitettiin erityistä huomiota, kuitenkin sisäilman laadusta tinkimättä.

Kaikkia hankintoja on tarkasteltu ensisijaisesti elinkaarihyödyn perusteella, jotta PRESSI täyttää energiatehokkuuden lisäksi myös muut ympäristörasitukseen liittyvät vaatimukset.

Koko prosessin tarkan johtamisen on tarkoituksena on varmistaa, PRESSI Smart Premises rakennetaan mahdollisimman vastuulliseksi ja energiatehokkaaksi. Huippuluokan kiinteistössä myös toimitilakäyttäjät viihtyvät ja voivat hyvin.

Tutustu Pressiin

Vantaankosken PRESSI

Vantaankosken PRESSI

Vastuulliseksi suunniteltu PRESSI Smart Premises sijaitsee vain kävelymatkan päässä Vantaankosken juna-asemasta. Uusimmat energiatehokkuusmenetelmät, loistavat liikenneyhteydet ja moderni tilatekniikka

Tutustu kohteeseen

Ota yhteyttä

Jenita Kokkoniemi

Jenita Kokkoniemi

Asiakkuusjohtaja

jenita.kokkoniemi@srv.fi044 527 0870