Lehdistötiedotteet

Tampereen Kansi ja Areena -hankkeen alueen nimi varmistunut

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     26.10.2018, KLO 12.00

Tampereen Kansi ja Areena -hankkeen alueen nimi varmistunut

Tampereen keskustaan rakennettava uusi kaupunginosa saa nimen Tampereen Kansi. Uusi kaupunginosa liittää yhteen Tampereen itä- ja länsipuolen ja alueella yhdistyvät asuminen, työpaikat ja Suomen suurin, 13 000-15 000 katsojapaikan, urheilu- ja tapahtuma-areena. Englanniksi alueen nimi on Tampere Deck.

Kansi ja Areena –hankkeen alueen nimisuunnittelu on ollut käynnissä jo jonkin aikaa ja erilaisia vaihtoehtoja on punnittu Tampereen kaupungin ja SRV:n yhteistyönä. Rakennusyhtiö SRV:n toteuttamasta alustavasta nimitutkimuksesta saatiin hyödyllistä palautetta ja hyviä näkökulmia kansalaisilta, etenkin tamperelaisilta.

”Kyselyn vastauksissa ja siitä käydyssä keskustelussa korostui kaksi seikkaa, kertoo hankejohtaja Tero Tenhunen Tampereen kaupungilta. ”Nimen tulee olla selkeää suomea ja liittyä Tampereeseen. Kansi-nimi on ollut kaupunkilaisten käytössä jo noin kymmenen vuoden ajan eli hankkeen alusta alkaen. Se istuu hyvin sekä tamperelaiseen puheeseen ja kaupunkikuvaan. Kansi yhdistää Tampereen keskustan itä- ja länsipuolen. Nimi on tuttu ja sitä on helppo käyttää. Englanninkielinen versio Tampere Deck toimii erinomaisesti myös alueen ja Tampereen kansainvälisessä markkinoinnissa”.

SRV:n varatoimitusjohtaja Timo Niemisen mukaan Kansi kuvaa hyvin kokonaisuuden perustaa ja ydintä. ” Kannen rakentaminen junaradan päälle ja kaupungin rakentamista sen päälle on tämän hankkeen osalta keskeistä ja omaleimaista. Hankkeen eri osat rakennetaan yhteiselle kannelle, joka muodostaa vahvan pohjan niin asumiselle, viihteelle kuin työnteolle. Kansi viittaa myös näköalatasanteeseen viihteeseen ja asumiseen tai sitä voi ajatella alustana erilaisille toiminnoille”, Nieminen kertoo.

Alueen nimi otetaan asteittain käyttöön eri yhteyksissä. Tämän lisäksi SRV tulee nimeämään Tampereen Kannen uudet asuintornitalot myöhemmin syksyllä 2018.

Lisätiedot:

Timo Nieminen, varatoimitusjohtaja, 040 042 4552, timo.nieminen@srv.fi

Tero Tenhunen, Tampereen kaupunki, hankejohtaja, 050 540 2860, tero.tenhunen@tampere.fi

Kansi ja Areena -hanke liittää yhteen Tampereen itä- ja länsipuolen ja alue muodostaa uudenlaisen hybridikorttelin, jossa yhdistyvät asuminen, työskentely ja Suomen suurin, noin 13 000-15000 katsojapaikan urheilu- ja tapahtuma-areena. Areenan ravintolapalvelut tulee tarjoamaan Restamax, jonka lisäksi areenan yhteyteen rakennettava Lapland Hotelsin hotelli sekä Veikkauksen toinen kasino tarjoavat muita viihtymiselle varattuja tiloja. Paikalliset SM-liigajoukkueet Tappara ja Ilves pelaavat ottelunsa uudella areenalla liigakaudesta 2021-2022 alkaen. Ensimmäisessä vaiheessa eteläiselle ratapihalle rakennetaan kansi ja sen päälle areena, harjoitushalli, hotelli ja kaksi tornitaloa. Toinen vaihe pitää sisällään pohjoisen kannen sekä kolme tornitaloa. Kokonaisuudessaan kohteeseen tulee arviolta jopa tuhat asuntoa.

www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV – Elämäsi rakentaja