Lehdistötiedotteet

Lippupiste kumppaniksi Tampereen Kannen areenaan – käyttöön uudenlainen Smart Venue -konsepti

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     8.11.2018, KLO 9.00

Lippupiste kumppaniksi Tampereen Kannen areenaan – käyttöön uudenlainen Smart Venue -konsepti

Tampereen Kannen uusi areena ja Lippupiste ovat solmineet merkitävän strategisen lipunmyynti- ja markkinointisopimuksen. Pitkäkestoinen, kymmenen vuoden mittainen, sopimus takaa Lippupisteelle yksinoikeuden kaikkiin uuden areenan tapahtumiin, kuten Tapparan ja Ilveksen otteluihin sekä satoihin urheilu- ja viihdetapahtumiin.

Tampereen Kannen areena valmistuu vuonna 2021 ja sinne mahtuu jopa 15 000 hengen konserttiyleisö sekä noin 13 000 jääkiekko-ottelun katsojaa. Tampereen Kansi ja uusi areena ovat merkittävä kokonaisuus myös eurooppalaisessa mittakaavassa. Kyseessä on ensimmäinen näin laaja hanke vuonna 2008 valmistuneen Berliinin O2 -areenan (nykyinen Mercedes Benz -areena) jälkeen koko Euroopassa. Samalla se on myös Euroopan ensimmäinen uuden sukupolven elämyskeskus, joka on sijoitettu aivan kaupungin ydinkeskustaan päärautatieaseman yhteyteen.

– Lippupisteen kanssa solmittu sopimus on erittäin tärkeä ja merkityksellinen koko hankkeen näkökulmasta. Pitkä sopimus alan johtavan toimijan kanssa varmistaa areenan lipunmyynnin pitkäaikaisen kehittämisen ja tehokkaan markkinoinnin. Lippupisteen big data -osaaminen auttaa meitä merkittävästi areenan tapahtumamyynnissä ja markkinoinnissa sekä kansallisesti että kansainvälisesti, sanoo SRV:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen.

– Olemme luomassa maahamme uudenlaista tapahtumakulttuuria, jossa kuluttaja ei tule pelkkään konserttiin tai seuraamaan ottelua, vaan viihtymään ja kokemaan kokonaisvaltaisen elämyksen talon monipuolisten palveluiden parissa. Tarjoamme uuden Areenan käyttöön koko maailmankin tasolla ainutlaatuisen järjestelmäekosysteemin ja datamallin, jossa tapahtumissa kävijät ja tapahtumien järjestäjät pääsevät hyötymään mm. ajankohtaisesta tapahtumatiedotuksesta sekä tarkoin kohdennetusta markkinoinnista, kertoo Lippupisteen toimitusjohtaja Ari Palhamo.

Lippu.fi vastaa uuden areenan haasteeseen Smart Venue -konseptillaan, joka käsittää maamme laajimman tapahtuma-alan big datan, johtavan digimarkkinointitoimiston palvelut sekä areenan yhteyteen sijoitettavan Lippu.fi:n asiakaspalvelukeskuksen, joka palvelee kuluttajia, yrityksiä ja ryhmiä nykyisten kanavien lisäksi myös uusien digitaalisten kanavien kautta.

– Tampereen Kannen uusi areena on auki vuoden jokaisena päivänä, ei vain tapahtumapäivinä. Alueelle tulee muodostumaan todellinen elämyskeskus yhdessä areenan, lukuisten ravintoloiden, hotellin sekä kansainvälisen tason kasinon kanssa. Tampereen Kannen alueen runsaat palvelut houkuttelevat yleisöä myös kauempaa hyvien kulkuyhteyksiensä sekä Areenan hotellikapasiteetin ansiosta, kertoo SRV:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen.

Tampereen uusi areena on osa mittavaa Tampereen Kansi -aluetta, joka on SRV:n kehittämä ja rakentama uusi urheilun, kulttuurin, vapaa-ajan, asumisen ja liike-elämän keskus. Tampereen Kansi muodostaa valmistuttuaan kokonaisuuden, joka tarjoaa noin tuhat asuntoa, noin 285 hotellihuonetta sekä lukuisia merkittäviä urheilu- ja kulttuuritapahtumia.

Lippupiste Oy on lipunmyynnin markkinajohtaja maassamme, ja myy lippuja noin 18 000 teatteri-, kulttuuri, viihde- ja urheilutapahtumaan vuosittain. Lippupiste on osa Euroopan suurinta lipunmyyntiyhtiötä, Eventimiä.

Lippupiste: www.lippu.fi

Tampereen Kansi ja uusi Areena: www.srv.fi/kaupunkien-kehittaja/tampereen-kansi/

Lippupisteen logoaineistoa: www.lippu.fi/tickets.html?affiliate=ADV&doc=campaign&campaign=graafisetohjeet

Tampereen Kannen ja uuden Areenan kuva-aineistoa:
https://srv.imagebank.fi/public/category/10000142

Lisätiedot medioille:

Timo Nieminen, varatoimitusjohtaja, hankekehitys, p. 040 042 4552, timo.nieminen@srv.fi

Ari Palhamo, Lippupiste, toimitusjohtaja, p. 040 050 2340, ari.palhamo@lippu.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV – Elämäsi rakentaja