Huolellinen suunnittelu helpottaa muuton sujumista ohjatusti ja ripeästi. Silloin on mahdollista säilyttää yrityksen toimintavalmius koko prosessin ajan.
Muuttoon valmistautuminen alkaa kaikista sujuvimmin muuttovastaavan ja yhteyshenkilöiden valinnalla. Muuttovastaava laatii muuttosuunnitelman, ajoittaa muuton liiketoiminnan kannalta sopivaan aikaan ja aikatauluttaa muuton eri vaiheet.
Muuttoyrityksen palvelu voi sisältää muuttoauton, muuttomiehet, muuttolaatikot sekä mahdollisesti myös pakkaus- ja purkuapua. On tärkeää, että heillä on kokemusta yritysmuutoista. Muuttoyritys arvioi muuttolaatikoiden määrän ja he toimittavat myös pakkaus- ja suojausohjeita sekä suojausmateriaalia. Heidän kanssaan voi sopia kalusteiden asennuksista. Uudet tilat on hyvä esitellä muuttoyritykselle ajoissa.
Muuttoyritys tarvitsee seuraavia tietoja:
Tiedottaminen työntekijöille:
Yrityksen muuttovastaava ja muuttoyrityksen työnjohtaja sopivat yhdessä muuton koordinoinnista. Asiakkaan vastuulla on huolehtia, että muutossa käytettävät kulkureitit, lastaus- ja purkupaikat ovat vapaana. Myös lattioiden ja pintojen suojaaminen muuton ajaksi on asiakkaan vastuulla, ellei toisin ole sovittu.
Muuton aikana pitää myös järjestää materiaalin vartiointi ja varastointi uudessa kohteessa. Uuden tilan pohjakartta, johon on merkitty henkilöiden työpisteiden sijainti, teipataan sisääntuloaulaan. Jokaisen huoneen ovenpieleen kiinnitetään tilan kalustesuunnitelma, jotta kalusteet saadaan suoraan omille paikoille.
Muuttovastaavan muistilista
Omat muuttolaatikot ja työpisteen kalusteet (kaapit, pöydät, laatikot, tuolit) on kaikki merkittävä selkeästi, jotta muuttoyritys osaa uudessa paikassa laittaa tavarat oikeille paikoilleen. Kerroksessa tulee olla pohjakartta ja huoneessa numero. Esimerkiksi: 2. kerros, huone 1, Ville Virtanen.
Muuttolaatikoiden oikea pakkaustapa on tärkeä, jotta laatikoita voidaan pinota päällekkäin. Laatikon yläreunasta tulee jättää tyhjäksi vähintään 3 cm pakattaessa laatikoita.
Muuttajan muistilista
Sujuvaa muuttoa!
Ota yhteyttä