Sijoittajauutiset

Uusi lastensairaala valmistui ja luovutettiin tilaajalle etuajassa

SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     18.5.2018 KLO 13.00

Uusi lastensairaala valmistui ja luovutettiin tilaajalle etuajassa

Uuden lastensairaalan rakennustyöt Helsingin Meilahdessa ovat valmistuneet ja hankkeen pääurakoitsijana toiminut SRV luovutti sairaalan tulevan käyttäjän HUS:n hallintaan kaksi kuukautta etuajassa, jo huhtikuun lopussa. Alkuperäinen tavoiteaikataulu valmistumiselle oli kesäkuun lopussa. Uusi lastensairaala aukeaa syksyllä 2018, ja se korvaa Lastenklinikan sekä Lastenlinnan vanhentuneet tilat.

Uuden lastensairaalan rakentaminen käynnistyi elokuussa 2014 maanrakennus- ja louhintatöillä. Rakennuksen tulevaa käyttöönottoa on valmisteltu jo rakentamisvaiheessa muun muassa tekemällä kiinteiden sairaalalaitteiden asennuksia rinnan käynnissä olevien rakennustöiden kanssa. Työmaalla kävi rakentamisen aikana tutustumassa ja orientoitumassa tilojen tulevaan käyttöön yli 1 000 käyttäjän edustajaa. Huhtikuun lopussa tapahtuneen luovutuksen jälkeen käyttäjä on päässyt jatkamaan sairaalan valmistelua tulevaa potilaskäyttöä varten entistä tehokkaammin.

”Alusta saakka Uuden lastensairaalan rakennushankkeessa määrittävin tekijä on ollut yhteistyö. Hanke sai aikanaan alkunsa juuri lahjoittajien yhteistyöstä. Rakentaminen käynnistyi ja eteni hyvässä yhteistyössä rakennuttajan, käyttäjien, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden sekä yli 300 aliurakoitsijan kanssa. Tämä on todella ollut yhteinen ponnistus, ja siksi se on paitsi SRV:lle, myös suomalaisen sairaalarakentamisen historian kannalta erityinen hanke. Hanke on ollut monella tapaa teknisesti haastava, ja lisäksi suunnitelmien valmiusaste oli työtä aloitettaessa poikkeuksellisen matala. Lopulta erityisesti toimijoiden välisen tehokkaan yhteistyön ansiosta sairaala pystyttiin luovuttamaan tavoiteaikataulusta etuajassa. Suuri kiitos siitä kuuluu kaikille hankkeeseen osallistuneille”, toteaa SRV:n projektipäällikkö Mirja Serenius.

Uudessa lastensairaalassa on kahdeksan maanpäällistä kerrosta, kellarikerros ja katolla sijaitseva konehuonekerros. Sairaala pitää sisällään 2 069 huonetilaa, joista 12 leikkaussalia, 16 tehohoitoyksikköä, 118 potilashuonetta ja 220 vastaanotto- tai kuntoutustilaa. Rakennuksen pinta-ala on 48 000 neliömetriä, mikä vastaa kuutta jalkapallokenttää. Tilavuudeltaan sairaalan tilavuus vastaa yli kahta eduskuntataloa (230 000 m3). Sairaalan näyttävää julkisivua koristaa 180 värikästä lasievää ja yhteensä 13 000 keraamista lankkua. Koko rakennusaikana työmaalla työskenteli yli 3 600 henkilöä yhteensä 700 henkilötyövuoden ajan.

Sairaalaan valitussa rungon toteutustavassa yhdisteltiin paikallavalu- ja elementtirakenteisia vaihtoehtoja, joiden avulla runko saatiin nopeasti pystytettyä. Runko tehtiin muuntojoustavaksi, jotta tulevaisuudessa tiloja voi muuttaa tarpeen mukaan. Rakentamisessa panostettiin voimakkaasti etenkin kosteuden- ja puhtaudenhallintaan.

”Jotta Uusi lastensairaala olisi mahdollisimman turvallinen ja terveellinen tuleville käyttäjilleen, kosteuden- ja pölynhallinta oli rakennusaikana äärimmäisen tärkeää. Rakennusmateriaaleiksi valittiin puhtaimpia materiaaleja ja betonilaatu, joka oli helposti kuivuvaa. Rungon nopea valmistuminen yhdessä julkisivun rakenneratkaisun kanssa mahdollisti sisätöiden aikaisemman aloituksen kuivissa olosuhteissa. Hankkeessa oli mukana myös Tervetalo-konsultti, ja kaikkien lattiarakenteiden kuivuminen tarkistettiin kolmannen osapuolen toimesta ennen lattiapinnoitteiden asentamista. Rakentamisen vaativampaa puhtausluokkaa noudatettiin rakentamisen aikana muun muassa siten, ettei samassa osassa ilmastointikanavien asentamisen yhteydessä tehty pölyäviä töitä”, kertoo työmaapäällikkö Matti Julin.

SRV:n vahva rooli sairaalarakentajana näkyy nyt valmistuneen Uuden lastensairaalan lisäksi muun muassa rakenteilla olevassa Siltasairaalassa Helsingissä, Taysin etupihan uudisrakennuksissa Tampereella sekä Keski-Suomen Sairaala Novassa Jyväskylässä. SRV:n työn alla olevien sairaala- ja terveydenhuollon hankkeiden yhteisarvo on Uuden lastensairaalan valmistumisen jälkeen 703 miljoonaa euroa.

”Uusi lastensairaala on loistoesimerkki haastavasta projektista, jossa avoin yhteistyö, huolellinen etukäteissuunnittelu ja yhteistyönä löydetyt tarkoituksenmukaiset ratkaisut ovat auttaneet tiukkojen tavoitteiden saavuttamisessa. SRV:llä on vuosien ja usein haastavien hankkeiden tuoma ammattitaito sairaala- ja terveydenhuollon rakennuksista. Näin on saatu kehitettyä yhteistyön lisäksi nimenomaan sairaaloihin sopivia toimintatapoja sekä ratkaisuja”, kertoo SRV:n Suomen liiketoiminnan johtaja Juha Toimela.

Lisätiedot:
Juha Toimela, johtaja, Suomen liiketoiminta, p. 040 594 5473, juha.toimela@srv.fi
Mirja Serenius, projektipäällikkö, p. 040 766 2130, mirja.serenius@srv.fi
Matti Julin, työmaapäällikkö, p. 0400 704 293, matti.julin@srv.fi 
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, p. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi

www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV – Elämäsi rakentaja