Sijoittajauutiset

SRV toteuttaa SOK:n logistiikkakeskuksen laajennuksen Sipoossa

SRV YHTIÖT OYJ     SIJOITTAJAUUTINEN     04.10.2018, KLO 09.00

SRV toteuttaa SOK:n logistiikkakeskuksen laajennuksen Sipoossa

SOK on valinnut SRV:n pääurakoitsijaksi Suomen suurimman päivittäistavarakaupan logistiikkakeskuksen laajennushankkeessa. Sipoossa Bastukärrin teollisuusalueella sijaitsevan kiinteistön laajennusosan rakennustyöt käynnistetään välittömästi ja hanke valmistuu kesäkuussa 2020. SRV toteuttaa urakan projektinjohtourakkana. Lopullista urakkahintaa ei julkisteta.

Suomen suurimman logistiikkakeskuksen tilavuus vastaa yli 30 eduskuntataloa. Logistiikkakeskuksen laajennuksen kokonaispinta-ala on noin 19 000 bruttoneliömetriä ja tilavuus lähes 221 000 bruttokuutiota.

”Sipoon logistiikkakeskus on ollut viime vuosina S-ryhmän merkittävin investointikohde, ja käynnistyvä hanke jatkaa alueen kehittämistä. Olemme tyytyväisiä, että saamme hankkeen käyntiin osaavien kumppanien kanssa. Odotamme hankkeen etenevän suotuisasti ja valmistuvan Inex Partnersin käyttöön kesällä 2020”, kertoo SOK:n kiinteistöjohtaja Pasi Suutari.

SRV on aiemmin toteuttanut SOK:lle vuonna 2014 avatun Tornihotellin Tampereelle. SRV:llä on myös kokemusta useista logistiikan hankkeiden toteuttamisesta kuluttajakaupan ja tukkukaupan toimijoille.

“On hienoa päästä jatkamaan hyvää asiakassuhdetta ammattimaisen SOK:n rakennuttajaorganisaation kanssa. Hyödynnämme hankkeessa vahvaa osaamistamme logistiikka- ja päivittäistavarakaupan tilojen kohteista, ja SRV:n projektinjohtourakkamalli soveltuu erinomaisesti tähän hankkeeseen”, SRV:n yksikönjohtaja Saku Kosonen kertoo.

Laajennus tulee päivittäistavaralogistiikan käyttöön. Tilat ovat lämpösäädeltyjä ja rakennus kytketään nykyiseen logistiikkakeskukseen.

”S-ryhmän päivittäistavaramyynnin kasvun myötä lisääntyneille toimitusvolyymeille tarvitaan lisää tiloja. Nyt rakennettava lisätila sisältää lähetysalue-, terminaalikäsittely- ja varastotiloja”, Inex Partnersin toimitusjohtaja Jari Pousi kommentoi.

Lisätietoja:

Saku Kosonen, yksikönjohtaja, SRV, puh. 040 549 1221, saku.kosonen@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, puh. 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi
Jari Pousi, toimitusjohtaja, Inex Partners Oy, puh. 010 76 87001, jari.pousi@sok.fi
Pasi Suutari, kiinteistöjohtaja, SOK, puh. 010 76 80142, pasi.suutari@sok.fi

www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV – Elämäsi rakentaja