SRV ja Realia Management aloittavat yhteistyön asuntovuokrauksessa. SRV:ltä sijoitusasunnon ostaville yksityissijoittajille tarjotaan vuokravälityksen avuksi Realia Managementin Huoleton-palvelua.
“Palvelu täydentää loistavasti asuntojemme tarjontakonseptia myös asuntosijoittajille. Asuntosijoittaminen on ollut viime vuodet kasvussa oleva sijoitusmuoto. Realian palvelu tekee aloittamisen helpoksi myös niille, jotka eivät ole aiemmin sijoitustoimintaa harjoittaneet. SRV:n asunnot sijoittuvat hyvien liikenneyhteyksien äärelle, mikä tekee niistä helposti vuokrattavia”, SRV:n asuntojen myyntijohtaja Marja Kuosma sanoo.
Vuoden 2012 aikana lanseerattu Huoleton-palvelu sisältää muun muassa vuokravälityspalvelun, hallinnointi- ja neuvontapalvelun sekä vuokratakauksen. SRV tarjoaa sijoitusasunnon ostaneille asiakkailleen Huoleton-palvelun veloituksetta ensimmäiseksi vuodeksi paikkakunnilla, joissa molemmilla yhtiöillä on toimintaa. Yhteistyö alkaa pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa.
”Huoleton-palvelumme takaa nimensä mukaisesti asuntosijoittajalle sekä ajan että rahan säästöä, kun asuntovuokrauksen ja taloushallinnon ammattilaiset hoitavat sijoittajan puolesta käytännön aikaa vievät tehtävät. Olemme myös iloisia voidessamme tehdä yhteistyötä SRV:n innovatiivisten ammattilaisten kanssa”, toteaa Lasse Käck Realia Managementista.
SRV Yhtiöt Oyj
Viestintä
Lisätietoja:
Marja Kuosma, asuntomyyntijohtaja, SRV, puh. 040 844 8630, marja.kuosma@srv.fi
Lasse Käck, johtaja, Realia Management Oy, puh. 0400 419 299, lasse.kack@realia.fi