SRV Yhtiöt Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty KTM Jukka Hienonen (48). Hän aloittaa SRV:n palveluksessa 1.8.2010. Jukka Hienonen jatkaa nykyisessä toimessaan Finnairin toimitusjohtajana tammikuun 2010 loppuun. Tätä tehtävää ennen hän on toiminut mm. Stockmannin varatoimitusjohtajana ja ulkomaan toimintojen johtajana. ”Olen toiminut SRV:n hallituksessa reilut kaksi vuotta. Tuona aikana minulle on muodostunut vahva ja positiivinen kuva SRV:n asiantuntijaorganisaation osaamisesta, yrittäjähenkisestä kulttuurista ja innovatiivisesta ajattelusta. Pidän SRV:n mahdollisuuksia Venäjällä poikkeuksellisen myönteisinä ja tämä osa työstä on sitä, johon uskon voivani antaa eniten panosta”, sanoo Jukka Hienonen. ”Jukka Hienonen tuntee hallituskokemuksensa kautta SRV:n hyvin. Tunnen hänet vuosien takaa ja olen todella tyytyväinen, että saimme SRV:lle toimitusjohtajan, joka sopii tehtävään täydellisesti, nimenomaan yhtiön nykyvaiheessa. Jukka on henkilö, joka tekee töitä joka solullaan, mikä on olennaisen tärkeää SRV:n kaltaisessa organisaatiossa. SRV on panostanut Venäjällä voimakkaasti moneen mittavaan hankkeeseen, jotka realisoituvat talouden elpyessä ja aloittavat yhtiössä kokonaan uuden kehitysvaiheen. Ne vaativat kaikilta kovaa työtä ja osaamista. Jukka on venäjää puhuvana ja vahvaa kokemusta maasta omaavana johtajana napakymppi yhtiön toimitusjohtajaksi”, arvioi SRV:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila. Varatoimitusjohtaja, CFO Hannu Linnoinen jatkaa tehtäviensä ohella toimitusjohtajana Hienosen aloitukseen asti. -- SRV Yhtiöt Oyj on johtava projektinjohtourakoitsija ja kiinteistöhankkeiden kehittäjä Suomessa. Yhtiö kehittää ja rakentaa liike- ja toimitiloja, asuntoja, teollisuus-, logistiikka- ja kalliorakennuskohteita sekä yritys- ja asuinalueita Suomessa sekä Venäjällä ja Baltiassa. SRV on innovatiivinen rakennushankkeiden toteuttaja, jonka palveluihin kuuluvat hanke- ja kiinteistökehitys, investointisuunnittelu sekä suunnittelu ja rakentaminen. Vuonna 2008 SRV:n liikevaihto oli 537 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on noin 750 henkeä. KUTSU MEDIAN EDUSTAJILLE SRV järjestää asiasta lehdistötilaisuuden keskiviikkona 16.12.2009 klo 12 Musiikkitalon työmaan esittelytilassa, osoite Alvar Aallonkuja (sisäänkäynti työmaalle Sanomataloa vastapäätä). Paikalla tilaisuudessa ovat Ilpo Kokkila, Jukka Hienonen ja Hannu Linnoinen. Lisätietoja tilaisuudesta antaa tiedotuspäällikkö Maija Saastamoinen, puh. 040 500 2436. SRV Yhtiöt Oyj Hallitus Lisätietoja: Ilpo Kokkila, hallituksen puheenjohtaja, puh. 020 145 5202 Jakelu: Nasdaq OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet