Uudiskohteessa nukut yösi rauhassa – Suomessa on maailman tiukimmat ääneneristysmääräykset

Arkkitehti, tekniikan kunniatohtori ja suomalaisen ääneneristyksen kovin asiantuntija Alpo Halme lähtee avaamaan ääneneristyksen kehittymistä 1900-luvun alusta. Varsinaisesta ääneneristyksestä ei tuolloin tiedetty vielä mitään, joten eristys syntyi rakenteista.

– 1910-20-luvuilla alettiin rakentaa välipohjia betonista ja teräksestä, ja täytteenä muun muassa kutteria ja sahanpurua. Puulattia tehtiin siihen päälle. 1920-30-luvuilla puolestaan tehtiin paljon väliseiniä koksibetonista, jonka nimitys ”kananpaskaseinä” kuvaa hyvin myös ääneneristystä. Esimerkiksi suurin osa Töölöstä on rakennettu näin. Raskaiden väliseinien korvaaminen kevyemmillä materiaaleilla oli järkevää, mutta ääneneristyksestä ei ollut tietoakaan, Halme kertoo.

– 1930-50-luvuilla välipohjat rakennettiin pääasiassa betonista. Seinät olivat ohutta tiiltä ja hötöistä kipsimassaa, ja molemmista äänet kimpoilivat iloisesti.

1950-luvulle tultaessa sodan aiheuttama materiaalipula alkoi helpottaa rakentamisessa. Betonista tehtiin paksuja lattioita, joka paransi pystysuoraa ääneneristystä. Mutta kun sen päälle laitettiin vain linoleumi, askeleet kuuluivat naapuriin. Ongelma saatiin korjattua levyttämällä lattia.

Betoni ei ollut kuitenkaan automaattisesti tie hiljaisuuteen, sillä esimerkiksi kevytbetonista rakennetut ulkoseinät päästivät äänet ulkoa taloihin sisään. Halmeen mukaan muun muassa Käpylän olympiakylä on rakennettu näin. Vuonna 1952 alettiin kuitenkin tehdä mineraalivillaa, joka antoi mahdollisuuksia parantaa ääneneristystä.

Hiekka vaimentaa ääntä

1960-luku toi tullessaan betonielementit, jotka tuotiin rakennustyömaalle valmiina. Seuraavaksi huomattiin, että kantavat seinät voisivatkin olla vain asuntojen välissä eivätkä 3-5 metrin välein, kuten ne olivat olleet siihen asti. Tämä tarjosi huoneistojen pohjaratkaisuille aivan uusia mahdollisuuksia. Massiivisten betonilaattojen sijasta tehtiin välipohjat niin sanotuilla pitkäpalkeilla, joista yleisin tyyppi oli ontelolaatta.
– Eräs pitkäpalkkirakenne täytti ääneneristykselle asetetut määräykset, mutta ei asuinrakennuksen yläkerrassa sivusuuntaan. Aloin miettiä, miten ongelma ratkaistaan ja keksin, että eristys toimii, kun ohuen alalaatan päälle laitetaan esimerkiksi hiekkaa tai kivirouhetta, Halme kertoo.

Ontelolaatta oli ääneneristyksen saralla viimeinen iso asia, jonka jälkeen ei Halmeen mukaan ole tapahtunut kovinkaan paljon.

– Asuinrakennuksissa on tutkittu, miten lämpöpatterit kuljettavat ääntä. Esimerkiksi meillä kotona alakerran naapurien mäyräkoiran haukku kuulostaa tulevan suoraan meidän patteristamme. 1980-90-luvuilla äänen kulkeminen pattereissa oli vielä iso ongelma, mutta nykyajan järjestelmät eivät resonoi samalla tavalla.

Ensimmäinen maininta ääneneristyksestä vuonna 1931

Ääneneristystä alettiin ymmärtää 1930-luvulla ja yksi vuosikymmenen merkittävimmistä asioista oli vuoden 1931 asemakaavalaki, jossa puhuttiin ääneneristyksestä ensimmäisen kerran. Samana vuonna Rakennussäännössä sanottiin, että asunto pitää suojata jyskeeltä, ja vuoden 1959 rakennusasetuksessa määriteltiin jo, että asuinnoissa pitää olla tyydyttävä ääneneristys.

Vuonna 1975 laadittiin ensimmäiset viralliset määräykset, jotka olivat samat kuin Rakennusinsinööriliiton aikaisemmin laatimat normit. Näitä määräyksiä noudatettiin vuoteen 1985 asti, jolloin luotiin uudet ääneneristysmääräykset. Halme vaikutti ratkaisevasti niiden valmisteluun. Nykyään käytössä olevat määräykset ovat vuodelta 1998, ja ne ovat tiukemmat kuin missään muussa maassa. Tämä oli mahdollista suomalaisen kehitystyön tuloksena.

– Ääni on ilmanpaineen vaihtelua. Kun rakenteet kevenevät, ääneneristys heikkenee. Sillä ei ole merkitystä, mitä materiaalia käytetään, kunhan sitä on tarpeeksi. Esimerkiksi betoni eristää ääntä erinomaisesti, mutta samaan lopputulokseen riittää vaikkapa 5 senttiä paksu terässeinä tai tuuman paksuinen kultaseinä, Halme havainnollistaa.

Varovaisuutta vanhojen talojen kanssa

Mitä uutta kotia ostavan sitten pitäisi tietää ääneneristyksestä?

Uusissa asuinrakennuksissa ääneneristys on lähes automaattisesti parempi kuin vanhoissa. Alpo Halme kehottaa varovaisuuteen etenkin, jos havittelee kotia 1920-30-luvun talosta. Vuosisadan alkupuoliskon asuinrakennuksia muutettiin jossain vaiheessa toimistotiloiksi ja nyt niitä on ryhdytty palauttamaan takaisin asuinkäyttöön.

– Kannattaa kysyä apua alan asiantuntijoilta ja pyytää nähtäväksi koko talon piirustukset, joissa näkyvät alkuperäiset rakenteet. Asunnoiksi palauttamiseen vaaditaan nykyaikainen äärieristys. Se on valtava urakka, kun vertaa kokonaan uuden rakennuksen rakentamiseen, Halme toteaa.

Sillä, missä päin asuinrakennusta asunto sijaitsee, ei ole kovin suurta vaikutusta ääneneristykseen. Ylin asuinkerros on tosin siitä hyvä valinta, että ylöspäin askeleiden ääneneristys on aina vähän parempi.

– Joskus kuulostaa siltä, että ylimmän asuinkerroksen asuntoon kantautuu ääniä yläkerrasta, jossa ei ole mitään. Näissä tapauksissa katossa on varmaankin ohut betonilaatta, ja äänet kulkeutuvat sinne sivuseiniä pitkin. Ohuet kiviaineiset rakenteet säteilevät ääntä erittäin voimakkaasti, kuin viulunkieli.